Energiseksi poikabändiksi tituleerattu Yläkerta lunastaa uusimmalla singlellään kaiken sen, mitä määritelmä lupaa. Virkeän toimeliasta poikabändienergiaa totta tosiaan riittää, kun nelihenkinen poppoo räppäilee menemään vuohi-aiheisella kappaleellaan. Vierailijaksi tälle räpin status-asetelmia pohtivalle biisille on kutsuttu vuohien vuohi eli Eevil Stöö, joka toimittaa näkemyksensä asiasta Stöölle tyypilliseen tapaan hauskasti ja oivaltaen.
Yläkerta-bändin muodostavat räppärit Touko Hämäläinen, Jaakko Andersson, Werneri Heinonen ja tuottaja & dj Samuli Sulku. Vuoden 2020 kesän alussa Capitolille kiinnitetty yhtye kertoi tuolloin Rumban haastattelussa tekevänsä vaihtoehtoisesti popahtavaa hiphoppia ja kaikkea siltä väliltä, sekä saaneensa keikoistaan hyvää palautetta. “Esiintyminen on meille iso ja tärkeä osa tätä hommaa”, Yläkerta totesi haastattelussa.
Vuohi ei suinkaan ole Yläkerran ensimmäinen julkaisu, vaan singlejä on tiputeltu tasaiseen tahtiin vuodesta 2019 lähtien, tehden uusimmasta biisistä järjestyksessään jo seitsemännen. Aiemmin tänä vuonna ilmestynyt Uudelleen oli bändin ensimmäinen lohkaisu tulevalta ep:ltä.
Suomiräpin vuohille eli G.O.A.T. (Greatest of All Time) -statuksen ansaitseville artisteille omistettu kappale on koostettu hiphopin ydinosista kuin eräänlainen räppipalapeli. Skrätsit, samplet – jotka on napattu asiaankuuluvasti Ruger Hauerilta, Fintelligensiltä sekä Ruudolfilta – ja tuiman iskevä biitti muodostavat oivan alustan kokonaisuudelle, jonka puitteissa artistit pääsevät heittämään kunnianosoituksensa niille, jotka sen ansaitsevat, sekä pistämään luun kurkkuun niille, jotka luulevat ansaitsevansa todellista panostaan enemmän.
“Jaakko kuuli aikoinaan, että Polo G -nimiseltä artistilta oli tullut The Goat -niminen albumi. Spotifyn hakukenttään nimen kirjoitettuaan hän huomasi, että ympäri maailmaa moni artisti on nimennyt levynsä tai biisinsä G.O.A.T:iksi. Kertsi ja biisin teema syntyivät siinä samassa Jaakon mietteistä: Jos kaikki ovat vuohia, kuka paimentaa?”, yhtye kertoo.
Nappaa Vuohi kuulokkeisiin suoraan alta.