Yo! Karanteeni raps – 30 räppäriä lyöttäytyi yhteen ja teki kappaleen koronakurimuksesta

Siinä on populaa kerrakseen.

15.04.2020

Räppäri Eeteen mainiolla Youtube-kanavalla on juuri julkaistu Yo! Karanteeni raps -niminen possebiisi.

Kappaleella kuullaan Palefacen, Mercedes Bentson, Oden, Eeteen ja Oskari Olemattoman lisäksi monia muitakin hieman tuntemattomampia ääniä. Yhteensä räppäreitä, graffitimaalareita ja breikkaajia on videolla komeat 35 kappaletta. Jokainen räppäri on luonnollisesti äänittänyt omat riiminsä kotonaan omissa oloissaan.

Tsekkaile video alta.

Lisää luettavaa