Ville Valo feidasi uuden albumin kansivihosta HIMin muut jäsenet

11.02.2010

HIMin tuoreen levyn kansista puuttuu jotain todella olennaista.

Teksti: Janne Flinkkilä, kuva: Markus Paajala

HIMin juuri julkaistun Screamworks: Love in Theory and Practicen kansivihossa on lueteltu nimeltä tuottaja, teknikko, assistentit, studiot, miksaaja, masteroija, a&r, ”verbaaliensiavun” antaja, syntetisaattorin ohjelmoija, manageritoimisto, valokuvaaja, kansikuvan toteuttajat, AD, levy-yhtiö ja kustantaja.

Joka kappaleesta on mainittu keston lisäksi sävellaji sekä tempolukema iskuina minuutissa. Tuplalevyn pahvikansiin ujutettua vihkosta vilkaisemalla selviää, että kolmannes kappaleista on f-mollissa ja tällä kertaa ollaan kaukana doom-himmailusta, sillä bpm-lukemat liikkuvat välillä 129–176.

Jotain Valon itsensä visioimista kansista silti puuttuu.

Ei, en tarkoita sitä, että HIM-laulaja esiintyy pelkkänä Valona, siis ilman etunimeään. Tai että kansivihon ainoassa valokuvassa hän poseeraa yksin, sormet suun edessä, mutta ilman savuketta, joka olisi helppo nähdä harottavien sormien välissä.

Hämmentävintä on, että HIMin muiden jäsenten nimiä ei mainita ollenkaan. Kertaakaan. Missään.

Uudessa Rumbassa Saku Schildt kysyy Ville Valolta HIMin bändikemiasta:

Olet sanonut, että sinulla on tapana hajottaa bändi joka toinen päivä. Miten yhtyeen muut jäsenet ottavat vastaan suuttumuksesi?

Ville Valo: ”Täytyy muistaa, etten ole bändin ainoa tyyppi, jolla on joskus huono päivä. Sanotaanko kuitenkin, että minulla on menkat useammin kuin muilla jätkillä.”

”Musiikki on tärkeä juttu, ja joskus sen ääressä palaa hermot. Vaadin treeneissä aika paljon, ja jos jotain juttua ei saada heti kulkemaan, multa palaa pinna – tämä koskee myös omia osuuksiani.”

”Kuulun valitettavasti ihmisryhmään, joka ei osaa sanoa ’kiitos’. Tätä ominaisuutta olen yrittänyt kuitenkin muuttaa. Eikä vitutukseen ei ole aina syynä bändi, vaan se, että himassa menee huonosti.”

”Symbolistahan tämä ’bändin hajottaminen’ tietenkin on. En minä voi yksin hajottaa bändiä, onhan siinä muitakin jäseniä. Toisaalta, tuskin yhtye voisi jatkua ihan samanlaisena, jos lähtisin itse vittuun. Etenkin kun mulla on oikeudet HIM-nimeen.”

Lue Ville Valon haastattelu Rumbasta 2/10.

Lisää luettavaa