Gettomasa on saanut aikaiseksi levyn, jota tullaan kuuntelemaan merkittävänä osana suomalaista rap-historiaa, kirjoittaa Tuomas Aflecht.
Gettomasa
Chosen One
PME Records
10/10
Viime perjantaina Paperi T puhui täyttä asiaa kertoessaan Emma Gaalan voittopuheessaan tulevaisuuden olevan hieman erilainen. Aiemmin samana päivänä Gettomasa oli nimittäin jo tullut tulevaisuudesta, ja kertoi sen sisältävän entistä kunnianhimoisempaa materiaalia.
Gettomasa, oikealta nimeltään Aleksi Lehikoinen, tipautti samaisena perjantaina uuden Chose One -albuminsa lähes puskista. Pieniä vihjeitä julkaisusta annettiin, mutta temppu toi silti mieleen Kendrick Lamarin. Eikä yhtäläisyydet jää siihen, Gettomasasta tuntuu kuoriutuvan Suomen oma Kendrick.
Vaikka Gettomasa tiedostaa itsekin, ettei välttämättä rikastu sillä mitä tekee, hän tekee sen silti. Miehen kiinnitys JVG:n PME:lle tuntui yllättävän monet “räppipäät”. Mitä enemmän kuvioita miettii, sitä järkevämmältä se tuntuu.
Siinä missä JVG on onnistunut raivaamaan itsensä loppuunmyydyille areenoille, Gettomasa on raivaamassa itseään juuri niiden epäilleiden räppipäiden kuulokkeisiin. Juuri niihin Porta Proihin, joista hän itsekin levyllä räppää. Sekä Gettomasaa että JVG:tä yhdistää se, että on tehty sitä kuuluisaa omaa juttua. Gettomasan musiikista huokuu kunnianhimo, joka tekee eroa moniin muihin.
Chosen One tuo Kendrick Lamarin lisäksi mieleen Jose Mourinhon. Tiettyä taktisuutta onkin havaittavissa, levy on kuin suomirap-esitelmä. Ensiksi, Gettomasan flow on eittämättä Suomen kärkeä. Mies naputtaa sanoja biittien päälle niin helposti, että voisi olla yhtä hyvin tekemässä pizzatilausta. Parhaimpana esimerkkinä Missä oot poika, jossa nokkelat riimit sulautuvat toisiinsa kuin huomaamatta. Samalla Gettomasan tyylissä on ajoittain eteläisen jenkkiräpin mieleen tuovaa venytystä sekä viimeistelyksi varsin miellyttävä ääni. Aina ääni ei välttämättä ole niin olennaisessa osassa, mutta se voi tehdä räppäyksestä vielä mielenkiintoisempaa. Asia on juuri nyt niin.
Toiseksi, sanoitukset. Mies on useammassa lähteessä maininnut nuoruuden idoleikseen Fintelligensin. Mikä on toki 23-vuotiaan rapfanin kohdalla varsin yleistä. Sopinee olettaa, että kyseiseltä suunnalta on imetty myös vaikutteita, kun muistelubiisit ovat erittäin hyvässä tikissä. Kesäinen Sama jätkä on näyte tästä. Toisessa tapauksessa voidaan analysoida naissuhteita ja kolmannessa ollaan täysin arkisissa olosuhteissa, homman rullaten edelleen kuin sushi. Tasosta kertoo oikeastaan se, että ei ole yksittäistä lainia ylitse muiden. Vaan paketti pysyy jatkuvasti tiivinä. Vakuumipakatun tiiviinä.
Kolmanneksi, levyllä ei ole yhtäkään huonoa kappaletta. Toki interluden kohdalla voi harkita hetken ajan biisin skippaamista, mutta kun kerran kuulee Gettomasan freestylebrassailun, tietää ettei niin kannata mennä tekemään ikinä. Varsinkin kun edellä mainittu Missä oot poika varmistaa ettei pojan kannata ainakaan olla skipnappulalla. Levyltä löytyy myös suomiräpissä jo varsin yleiseksi jutuksi muodostunut possebiisi. Todennäköisesti osalla kuulijoista saattaa herätä ennakkoluuloja nähdessään Tippa-T:n, Davon, VilleGallen ja Graciaksen nimet saman kappaleen yhteydessä. Huoli on turhaa. Levyllä toistuu kuvio, ettei yksikään vierailija vedä huonoa verseä. Näin on etenkin VilleGallen antaessa näytettä taidoistaan. Monta eri tyyliä, mutta yhdessä varsin mainiota tavaraa, ja Davo viimeistelee biisin davomaisen hyvällä säkeistöllä.
Mielenkiintoisena faktana todettakoon, että vielä viime vuonna Kultabassokerhon ystävänpäivälähetyksessä kuultiin kappaleesta versio, jonka biitti päätyi myöhemmin JVG:n Tuulisii-hitin taustaksi. Asiassa tapahtui muutos, josta hyötyivät selvästi molemmat osapuolet.
Neljänneksi, vaikka siihen ei välttämättä suuremmin edes kiinnitä huomiota, levyn tyyli vaihtelee useasti. Välillä on niin perinteistä räppiä, kuin on mahdollista tehdä. Vaihteeksi taas modernia, kuten Kuka, joka alkaa hiljalleen liu’uttamaan levyä tyylikästä loppuansa kohti. Viimeinen raita, Katumuksii, onkin oivallinen summaus levyltä pursuavasta kunnianhimosta antaen samalla hyvän tiivistelmän kokonasuudesta.
Mainittujen biisien välistä löytyy kuitenkin se viides tekijä, jossa yhdistyy kaikki neljä edellistä. Siinä missä Chosen One olisi jo muutenkin lähellä totuutta, Pelkuri on jotakin poikkeuksellista. Alkoholismia ja perheväkivaltaa omakohtaisista kokemuksista käsittelevä kappale on ainutlaatuinen veto. Se on puhuttanut sosiaalisessa mediassa perinteisten “musiikkipiirienkin” ulkopuolella laajalti – syystäkin. Se ei johdu pelkästään siitä, että se on jo musiikillisesta näkökulmasta vakuuttavaa jälkeä. Pelkuri on rohkeinta, merkittävintä tarinankerrontaa mitä suomiräpin saralla on kuultu vuosikausiin.
Aihetta, jota ei varmasti ole helppo käsitellä, käsitellään ja vakuuttavasti. Kappale kestää yhdeksän minuuttia, ja silti sen kuuntelee alusta loppuun kuin naulattuna. Pelkuri on kappale, jonka sanomaa ei tarvitse avata. Se on kappale, joka kaikkien olisi syytä kuulla. Vastaavaa ei tulla todennäköisesti todistamaan, ainakaan pitkään aikaan.
Gettomasan Chosen One on niin laadukasta jälkeä, että vaikka siltä löytyvä Pelkuri onkin kaiken hypetyksen väärti, se ei silti nouse ylivoimaisena timanttina esiin. Gettomasa on saanut aikaiseksi levyn, jota tullaan kuuntelemaan merkittävänä osana suomalaista rap-historiaa. Kenties vuoden päästä voittopuhetta gaalassa pitää Aleksi Lehikoinen Jyväskylästä.
Tuomas Aflecht