”Määrätietoinen progressiivinen työ on vienyt Eevil Stöön siihen pisteeseen missä se on nyt”, toteaa Tuomas Aflecht Stöö-arviossaan.
Eevil Stöö
Iso Vauva Jeesus
Monsp Records
Arvosana: 8,5 / 10
Kaikki tietävät kuka on Eevil Stöö. Suomen parhaaksi räppäriksi YleX:n äänestyksessä julistettu Tommi Merihaasta, joka tehtailee listaykkösiä. Eikä olisi ihme, jos tämäkin levy listan ykköseksi päätyisi. Siitä nyt ei kuitenkaan ole kyse, mitä Stöö on tehnyt tai mistä hänet pitäisi muistaa. Nykyhetki ei ole enää pinkkibikinichiksi-Stöö. Kuin huomaamatta Eevil Stöö on vienyt siirappisen soundinsa sinne missä se maailmallakin liikkuu. Kuin huomaamatta Eevil Stööstä on tullut Suomen modernin rap-soundin hallitsija.
Miten siihen sitten on päädytty? Toki Eevil Stöön tyyli on ollut pitkään samankaltainen. Tarkemmin, koko kuvio sen ympärillä. Eevil Stöö ei ole vain räppäri, joka silloin tällöin heittää läppää hiihtopipo päässään. On ilmiselvää, että vaikka kaikki vaikuttaisi ylimenneeltä vitsiltä, on kyseessä oikeasti tarkkaan harkittu kuvio. Kuka huvikseen osaisi laittaa t-paitansa juuri oikealla hetkellä “extrarare” -myyntiin ja myydä ne heti loppuun? Vastaavia temppuja teki Yhdysvalloissa esimerkiksi Tyler, The Creator ja saman teki länsinaapurin Yung Lean.
Kuka huvikseen osaisi päivittää soundiaan juuri oikealla tavalla, mutta ilman, että se perinteinen stöösniys olisi muuttunut liikaa? Kuka osaisi huvikseen pitää visuaalisen puolensa aina kunnossa?
Määrätietoinen progressiivinen työ on vienyt Eevil Stöön siihen pisteeseen missä se on nyt. Listasijoitukset olivat ironinen vitsi jo ennen kuin se ensimmäinen listaykkönen lopulta tuli. Näin se vaadittava coolius on pysynyt, ja soundimaailman kodeiininkatkuinen huuru ja sanoitusten hävytön jööpelin rullaus on voinut jatkua tasaiseen tahtiin. Kanahäkin läpi on kuoriuduttu, ja Pikku-Herkko on saanut herättää pahennusta musiikkitunnilla. Eikä vitsi ole siltikään kulunut.
Eevil Stöö kun tarjoaa jälleen uudenlaisen tarinan vanhoilla jipoilla höystettynä. On osuvaa, että yksi levyn kirkkaimmista timanteista Tyyppaa viel, muistuttaa hämmästyttävän paljon edesmenneen Aaliyahin klassikkoa Try Again. Aaliyahin, jonka musiikki on juuri viime aikoina noussut Yhdysvalloissa jälleen esiin.
Eevil Stöössä sekoittuvat edelleen perinteet. Memphis-soundi ei ole vieläkään unohtunut minnekään. Eikä sen kuulukaan. Se on silti riittävästi päivittynyt. Kun joukkoon lisätään pieni annos vaikkapa edellä mainittua Aaliyahia, saadaan yllätyksiä.
Sitten on aina jotain uutta. Kuten edellä mainittiin, kuuluu Stöön musiikissa moderni jenkkirap. Nyt ei ole kuitenkaan kyse mistään Trap Queenista vaan toisesta laidasta, Kodak Blackin ja YFN Luccin tapaisesta gangstasynkistelystä, yhdistettynä 2 Chainzin hidastempoiseen trappiin ja Fatherin ontuvan omituiseen swägäilyyn. Toki suuri kiitos Iso Vauva Jeesuksen musikaalisesta puolesta kuuluu myös “supertuottaja” Nuori Derrickille.
“Stöön piti vain räppää ja pajauttaa, meni listaykköseksi samalla.”
Kaikkien musiikillisten ansioiden hehkutusten jälkeen on syytä tarttua siihen kenties vielä oleellisempaan eli Stöön sanoituksiin. Yksi Stöön kappale kun sisältää enemmän hyviä sanaleikkejä kuin yksi Putouksen kausi.
Ol’ Dirty Bastardin suuntaan albumin nimessä kumartava Iso Vauva Jeesus on synkintä Stöötä ikinä. Toki hauskuus ja leppoisuus ovat edelleen tallella. Ei silti siinä määrin, että Herkko koittaisi viedä Stöön vhs-kokoelmaa. Nyt Herkko on ennemminkin polttanut Stöön vhs-kokoelman. Levyllä herää myös tärkeitä kysymyksiä Miksi Balu asui viidakossa?
Levyn avaavan Udon-kappaleen kohdalla on hyvä tietää, että “udon” tarkoittaa paksua vehnästä valmistettua nuudelia. Kertosäkeessä kerrotaan “menon olevan tuhtia niin kuin udon”. Se on totta, kappale on kuin pieni nuudeleihin pakattu tiivistelmä siitä mitä on luvassa.
Levyn käynnistää kunnolla vasta toinen kappale Aivovamma. Samalla tässä kohtaa jo tiedetään herkimpien sielujen järkyttyvän. Kuvitelma Stööstä “Goottiäiti-Ammana” ei ole helpoimmasta päästä. Samassa kappaleella jatkuu tyypillinen ontuvien, mutta myös nokkelien puujalkojen heitto. Stöötä tyypillisimmillään. Vastapainoksi onkin tarjolla veret seisauttavaa synkistelyä esimerkiksi Pikku-Herkon edesottamuksista sekä “sysipaskoista juhlista” eli Emma Gaalasta.
Kuten aina, on tälläkin levyllä ne hittinsä. Iso Vauva Jeesus on löytänyt levyn ensimmäisenä singlenä yleisönsä, mutta kenties maistuvimmista menosta vastaa jo varsin kutkuttavalla nimellä varustettu Oon Eazy-E. Koko levyn tuotanto on toki varsin hallittua kokonaisuutta, mutta tähän kappaleeseen on saatu kummallisen vetovoimaista menoa.
Freesiys kuuluu edelleen, päivät vois olla iisimpiä ja juonenkäänteitä riittää. Siinä kohtaa kun ilmoille kajahtaa Rick Ross, ei välttämättä muista, ettei nyt puhutakaan siitä vanginvartijasta.
Jos OEE toimi, niin löytyy levyltä myös vielä lisää laatua sinkkukappaleiden ulkopuolelta. Jos Stöö ei räppäisi keikoillaan tuijottaen lähinnä nuottitelinettä, voisi kappaleen Kultaiset leegot kuvitella aiheuttavan huomattavaa nytkettä myös esiintyjässä. Toisaalta sillä ei ole liiallista merkitystä. Kappaleessa Stöö tahtoo kaiken ja tietynlainen kasvukertomus onkin kyseessä. Juoni on punottu ovelasti. Nyt Stöö haluaa sen miljoonan, joka levyllä aiemmin olisi tuhlattu kaikenlaiseen turhaan: “Onhan Stöökin vain ihminen”.
Silloin tällöin ihmetyttää, miten “vanhalla kääkällä” pysyy ote hallussa. Kun urut lähtevät soimaan valuvat kolmannen silmän kyyneleet ja homma tuntuu yhä tuoreelta. Stöö haluaa olla merirosvo sekä Slick Rick, jolloin molemmissa silmissä on silmälappu. Silloin tuleekin miettineeksi, onko tarinaan otettu vain sen takia mukaan kolmas silmä.
Tärkeitä kysymyksiä.
Yksijäinen naulaa arkun viimeiset naulat kuin The Wiren neljäs kausi. Sitä ennen kuullaan vielä yksi täsmäisku lisää. Jos tässä arviossa tuli nostettua levyn soundista kolme pointtia, on Et nappaa lipsumasta siihen täydellinen esimerkki. Kappaleessa yhdistyy niin nykyajan trapsoundi, nostalginen rumpukoneen pauke kuin rehellinen gangstavinkuna.
Ei Stöötä napattu lipsumasta tälläkään kertaa. Tunnelma on synkkää ja kuuntelu saattaa olla jopa kuluttavaa, vaikka huumoria levy sisältääkin. Stöö ei tarvitse vierailijoita tuekseen, joihin hänen levyillään ollaan usein totuttu.
Edellinen Menetetyt-albumi Aztran kanssa saattoi kärsiä muutamasta ylimääräisestä kappaleesta. Nyt Stöö on soolona naulannut erittäin tiiviin arkullisen kylmäävän synkkää musiikkia, josta infrapunasäteen voi ajottain huomata hapuilevan aurinkoa. Sitä kuitenkaan ikinä saavuttamatta. Kotimainen rap-vuosi starttasi hienosti.
Tuomas Aflecht