Einstürzende Neubauten
20.10-21.10.2010, Klubi/Pakkahuone, Tampere
Teksti: Jean Ramsay, kuva: Thomas Rabsch
Olemme jatkoajalla, olleet jo kymmennen vuotta. Alun perinhän saksalaisen industrial-pioneeri Einstürzende Neubautenin oli määrä pistää pillit ja metalliputket pussiin vuonna 2000, 20 vuoden iässä. Yhtye kuitenkin söi sanansa ja itsensä, ulosti korvaamattomalta tuntuneen alkuperäiseen kolmikkoon kuuluneen perustajajäsen F.M. Einheitin ja synnytti itsensä uudestaan. 2000-luvun Neubauten on ollut hienostunut ja bisnesmalleiltaankin avantgardistinen nettipohjainen faniensa kanssa yhteen kasvanut organismi, kaikin puolin ihailtava yksikkö, jonka riveihin ahdistavalla tavalla Kimi Räikköseltä näyttävä rumpali Rudolf Moser ja virkamiesmäisesti dildoaan operoiva kitaristi Jochen Arbeit ovat tuoneet uutta virtaa.
I: ”Zwischen tempörär und Tempere”
Kolmikymppisiään yhtye juhlistaa kiertueella, jonka varrelle sijoittuvat Euroopan pääkaupungit – ja Tampere. Idiosynkraattinen ja bändin näköinen ratkaisu, jonka juuret kuitenkin taitavat johtaa Lost In Music -tapahtuman tuomaan synkroniaan. Yhtyeen sivuilla kaupunki on huvittavasti kirjoitettu ”Tempere”, joka palauttaa mieleen Die Interimsliebendendenin sanat. ”Zwischen tempörär und Tempura”, väliaikaisen ja tempuran välissä. Siinähän se.
Toisaalta, tilana Klubi/Pakkahuone on ideaali tämänkaltaiselle, kahden illan ja kahden eri intiimiysluokan tapahtuman yhdistelmälle. Juhlakiertue rakentuu tosiaan yhtyeen eri ääripäitä esittelevän konseptin varaan: on faneille ja friikeille suunnattu ”An Evening with Einstürzende Neubauten”, ja seuraavana iltana perinteisempi bändikeikka.
Homma käynnistyy keskiviikkona jo viiden aikoihin. Klubille tultaessa valkokankaalle heijastetaan tilkkutäkkimäistä kollaasia tv-esiintymisistä, haastatteluista, videoista ja muusta nurkkiin kertyneestä materiaalista. Tunnelma on leppoisa ja kotoinen. On kuin kotivideoita katselisi. An Evening with Einstürzende Neubauten, totta tosiaan.
Puoli kuuden aikaan yhtyeen johtaja ja laulaja Blixa Bargeld kävelee lavalle ja selostaa seremoniamestarinomaisesti illan kulun. Ensin yhtye tulee kokonaisuudessaan lavalle soittamaan lyhyen setin ”kappaleita jota emme juurikaan ole soittaneet” , ja ohjelmanumeroa seuraa Blixan sooloesitys. Illan päättää rumpali Moserin setti MoserMeyer. Selvä. Kuulostaa hyvältä.
Yleisö alkaa pakkautua lavan eteen. Videoklipit ovat tehneet tehtävänsä. Tunnelma on katossa.
Yhtye tepastelee lavalle setämäisen leppoisasti valtaisten aplodien ja riemunhuutojen saattelemina. Seuraava kolmivarttinen meneekin allekirjoittaneelta hieman hämäräksi, sillä Neubauten heittää suurimman osan niistä kappaleista, joita olen koskaan tältä orkesterilta halunnut livenä kuulla. Lee Hazlewood-cover Sand, Seele Brennt ja Armenia ovat yhtyeen alkutaipaleen merkkiteoksia, joita en koskaan kuvitellut kuulevani keikalla. Die Interimsliebenden taas on yhtyeen ainoita MTV-rotaatiossa olleitta kappaleita (kappaleesta on jopa olemassa englanninkielinen versio The Interimlovers), jonka mutanttirobottifunk aikoinaan sai minut rakastumaan tähän eriskummalliseen yhtyeeseen. Tanssin. Laulan mukana lopun codassa. Järki lähtee.
Sokerina pohjalla vielä Silence is Sexy, ja yhtye poistuu lavalta luvaten soittaa 2-3 tuntia ”tuolla isomman salin puolella”.
Porakoneella päähän. Klubilla hortoilee pakkolaskusta selvinneen näköisiä epäuskoisen tuntuisia gootteja. Tekee mieli nipistellä itseään. Oliko tuo unta? Jos tuo oli maistiainen, niin mitä vielä on luvassa?
Aivan käsittämätöntä.
Blixa palaa lavalle puolen tunnin päästä, samassa äärityylikkäässä kolmiosaisessa puvussa (mutta paljain jaloin, kuten Tavastiallakin pari vuotta sitten) ja aloittaa sooloesityksensä. Ensimmäinen on äänikollaasi, jossa Bargeld luuppaa omaa ääntään ja kehittelee vapaasti vellovaa nakutuksien, huutojen ja mutinan kudelmaa.
Seuraavat kaksi kappaletta ovatkin tuttuja kaikille, jotka näkivät miehen ”Rede/Speech”-esityksen Avanto-festivaaleilla Kiasma-teatterissa viitisen vuotta sitten. Ensimmäisessä Bargeld luo luuppien avulla aurinkokunnan ja toisessa tyypillisen saksalaisen eurodance-kappaleen. Planeettojen välit Bargeld laskee iPhonensa sekuntimittarilla ja laittaa ne luupilla kiertämään oikeille kohdille. Väliin hän lisää asteroideja ja omalaatuisella vastasyntyneen lapsen ja kuolevan vanhuksen risteytykseltä kuulostavalla huudollaan kirkuen likaisia komeettoja, joiden korvia piikittävä vaarallisuus risteilee huoneessa pakottaen nostamaan ajoittain kädet korville. Kännisen yleisön edustajan Bargeld nimeää Mephistoksi, ja käy aurinkokunnan luomisen aikana huvittavaa dialogia tämän pirun kanssa, pakottaen tämän lopulta baarin puolelle.
Eurodance-kappale on kenties vieläkin riemastuttavampi. Ensin moottoritien valkoisia viivoja noudattava perusbiitti, jonka päälle lisätään erilaisia säksätyksiä ja lopuksi nerokkaan idioottimainen sanoitus ”Hey cosmic baby do you wanna dance with me”. Yleisö pitelee kylkiään Bargeldin esittäessä tätä idiotismin riemujuhlaa silmälasiensa yli pälyillen, kuin paraskin vanhempi lehtori kaksimielisten vitsien parissa.
Molemmat kappaleet ovat oivaltavia, nerokkaita, hysteerisen hauskoja ja paikoitellen täysin kipurajalla – niin tärykalvojen kuin naurusta kipeytyneen palleankin.
No, pallea saa levätä seuraavan esityksen ajan. Rumpali Rudolf Moserin ja tämän kaveri Meyerin yhteisprojekti MoserMeyer on ”ihan kivaa” rumpu- ja kitaraperiaattella junnaavaa postrockia, joka kuitenkin kahden edellisen esityksen jälkeen on auttamattomasti antikliimaksi. Käänteisessä järjestyksessä ilta olisi voinutkin toimia, mutta tällaisenaan duo tarjoilee oikeastaan vaan taustamusiiikkia krääsää osteleville faneille ja oluella huomattavaa käpistään lääkitseville kuuntelijoille.
Ja huomenna uudestaan. Uskomatonta hemmottelua. Jopa gootit hymyilevät.
II: ”Es gibt Sie gestern nicht mehr / und morgen noch nicht”
Valtava ja tyhjä halli kumajaa klassista musiikkia. Pari vannoutunutta fania nojailee lavan eteen pystytettyä aitaa vasten. Juomme viiniä muovilaseista. Tunnelma on outo.
Eilinen pikkusetti oli oikeastaan sellainen unelmien täyttymys, ettei osaa enää odottaa mitään. Sitä vaan tuijottelee lavalle epäuskoisena ja laskee instrumentteja. Ihmettelee auringonkukan, bakeliittisen ulkokaiuttimen ja nyrjähtäneen kellotaulun ristisiitokselta näyttävää tolpan päässä olevaa rakennelmaa rumpukorokkeen vieressä. Ja ”rumpusetti”, kuulkaa: bassorumpu on valtava metallilaatikko, virveli kahteen taitettu metallilevy ja lattiatomin virkaa toimittaa puolentoista metrin mittainen metallinen putkenpätkä. Rakastan tätä orkesteria.
Varttia vaille kahdeksan klassinen musiikki loppuu, ja PA:sta alkaa kuulu tölkkien availua, lasien kilinää ja laseihin kaadettavien nesteiden lorinaa. Jossain vaiheessa joku paistaa kananmunia. Yleisöä pakkaa sisään ja lattialla istuskelevat nousevat pystyyn.
Vajaan tunnin päästä Bargeld kävelee lavalle ja pahoittelee viivästystä. Syy on meidän, yleisön. 80 katsojaa seisoo vielä ulkopuolella, kuulemma. Yhtye seisoo hetken lavalla tekemättä mitään, ja sitten basisti Alexander Hacke kaivaa bassostaan The Gardenin kantavan bassoäänen. Ilta alkaa.
Upean aloituskappale, muuten. Minimalistisesta bassoriffistä kasvaa ulkojäsen Ash Wednesdayn kosketisoittimestaan taikomien jousitaustojen myötä valtavan vetoava syöveri, joka toimii tavallaan yhtyeen esittelynä. Tässä olemme, puutarhassa, teloittajiamme odottamassa.
Seuraavana jyrähtävä Die Befindlichkeit des Landes iskeekin sitten harmonian astian rikki ja esittelee yhtyeen sitä puolta, jota on kuvailtu sanoilla ”the most formidable live spectacle this side of total war.” Verrattain uusi kappale, mutta loppuosaan liitetty jami-osa (Ufo / Rampe /Ueberleitung) nostaa esiin raatoja menneisyydestä, kuten pätkän itseään Halber Menschiä.
Nämä ”Rampe”-nimellä kulkevat osat ovat mielenkiintoisin osa Neubautenin nykyisiä keikkoja. Pari vuotta sitten, haastatellessani Alexander Hackea Rumban printtiversioon, intoili mies nimenomaan ”ramppien” tuomasta mahdollisuuksien moninaisuudesta. Tavallaan ekstensio yhtyeen kehittelemästä DAVE-korttipelistä (jolla yhtye arpoo studiossa itselleen soittimia ja tapoja millä esitettävään kappaleeseen tulee suhtautua), ”rampit” ovat live-yhtyedessä se kohta, jossa on luvallista tehdä mitä vaan. Edellisiltana Armenian jälkeen rakennettu ”ramppi” ei oikein toiminut, mutta nyt yhtye nousee komeasti lentoon. Varsinkin Halber Mensch on huikea hetki. Hymy karehtii Hacken huulilla kun hänen alkaessa tapailla tuon ikivanhan kappaleen sanoja.
Halber Mesch -fragmentti onkin varsinaisen setin vanhimpia hetkiä. Oikeastaan vaan edellisiltaa heikompi Interimsliebenden ja Installation #1 kurottavat 1990-luvulle, muuten pysytään vakaasti uudella vuosituhannella. Setin varsinainen makupala on ainoa 1980-luvun kummajainen, Haus Der Lüege. Yhtye hitsaa tuon vanhan sotaratsun kiinni (settilista ohjeistaa: ”noise und direkt ins naechste Stück”) viimeisimmän levyn nerokkaaseen Let’s Do It DaDaan, joka onkin illan kohokohta, huikea nappisuoritus, jonka aikana lavalle kaadetaan kasa haarukoita, soitetaan porakoneessa kiinni olevaa vinyylilevyä paperikuppiin kiinnitetyn neulan kautta, luetaan suomenkielisiä satuja ihmeellisessä valkoisessa kumipuvussa, kuunnellaan Radio Suomea ja muuta normaalia toimintaa.
Varsinkin maailmanradionsa kanssa sekoileva Bargeld on aivan elementissään, intoutuen jopa ”riehumaan” niissä raameissa kuin se nykymuodossa on mahdollista. Mies kävelee lavaa edestakaisin kuin leijona häkissä, huutaen mikrofoniin turhautumisiaan.
Ja niitä on, kuulkaa. Molempina iltoina Bargeld on käynyt säännöllisesti raivoamassa roudareille ja monitorimiksaajille. Lavalla mies usein näyttää harmistuneelta ja levittelee käsiää ja pudistelee päätään turhautuneena. Vaikuttaa siltä, että mahdollisesti monitoreissa on jotain vikaa. Monitoreja peittävän mustan kankaan läpi hohtaa valkoinen omena, ja jossain vaiheessa sen tajuaa: sanoitukset pyörivät läppärillä. Tai ainakin niiden pitäisi pyöriä.
Edellisiltana Bargeldin prinsessakohtaus ajoittui vedenpaisumus-eepos Ein Seltener Vogelin alkuun, jossa mies jäi toistamaan kappaleen alkusanoja loputtoman pitkäksi ajaksi. Ja nyt syy löytyy. Tänä iltana Bargeld ei luota taustajoukkoihin vaan on ottanut ohjat omiin käsiinsä: miehellä on kädessään pieni Applen kaukosäädin, mutta sekin lentää jossain vaihessa takavasemmalle ja encoreiden paikkeilla mies on jo polvillaan läppärin ääressä scrollaten sanoja manuaalisesti.
Harmillista, jo siitäkin syystä, että tämä tekninen kompastinkivi tuntuu vaikuttavan miehen mielialaan tuhoisasti. Juuri tästä syystä onkin niin vapauttavaa nähdä Bargeldin heittäytyvän Let’s Do it DaDa’n vietäväksi. Kohokohta, toden totta.
Tai niin voisi kuvitella. Ensimmäinen encore nimittäin räjäyttää pankin. Kyseessä on Tabula Rasa -levyn päättävä parikymmenminuuttinen eepos Headcleaner, kappale jota en todellakaan koskaan voinut kuvitella kuulevani livenä. ”Tämä tulee nyt kestämään hetken, pysykää kärsivällisinä” pohjustaa Bargeld kappaletta äärimmäisen kuivakkaan ironisesti.
Totaalista möykkää. Marseljeesi. All You Need Is Love. Kaikki tämä heitettynä sementisekoittajaan, käsiteltynä poralla ja kertosäkeet megafoneilla, Hacken irroittaessa johdon bassostaan, tunkien sen suuhunsa saaden aikaan sähköistä surinaa, Moser poratessa virveliä, Bargeld ottaa huikan gin & tonicistaan, ja yht’äkkiä ihmeellinen auringonkukka-kello vaientaa möykän ja alkaa pyöriä kilkittaen itseään mennessään.
Kunnes taas möykkä alkaa. Aika ja paikka katoaa, huomaan pyyhkiväni kyyneliä silmieni kulmista. Pääni on tyhjä.
”Emme ole soittaneet tätä yli kymmeneen vuoteen, ja ajattelimme että Tampere voisi olla oiva paikka sen henkiin herättämiselle”, sanoo Bargeld pirullisesti hymyillen.
Perään herkkä Total Eclipse of the Sun, vaisu raita Perpetuum Mobile’lta ja lopuksi majesteetillinen keikanpäättäjä Redukt.
Ei lisättävää. Paitsi tämä. Yli parituntisen germaanisen totaalituhon jälkeen göringmäisesti lihonut Blixa Bargeld lähestyy mikkiä ja sanoo:
”Remember, when you meet your Maker, you can now say…’ I saw your favourite band’…”
Ja poistuu lavalta taakseen katsomatta.
MAXIMUM RESPECT.
Ei ole toista tällaista bändiä.
Tampere, Klubi 20.10.2010
SETLIST: (side program)
Sand
Ein Seltener Vogel
Armenia / Rampe
Seele Brennt
Die Interimsliebenden
Silence is Sexy
Tampere, Pakkahuone 21.10.2010
SETLIST:
The Garden
Die Befindlichkeit des Landes (Ufo / Rampe /Ueberleitung)
Von Wegen
Die Interimsliebenden
Nagorny Karabach
Dead Friends
Unvollstaendigkeit
Installation # 1
Rampe
Youme & Meyou
Haus der Lüge (Noise und direkt ins naechste Stück)
Lets do it a DaDa
Sabrina
Susej
ENCORE I:
Headcleaner
Total Eclipse of the Sun
ENCORE II:
Ein leichtes leises Saeuseln
Redukt