Jean Ramsay vietti viikonlopun jäljittäen huhtikuussa kolmelle keikalle saapuvaa Grant Hartia puhelimella halki Euroopan. Tuloksena oli kahdeksan minuuttia tyypillisen innostunutta jutustelua ja absurdeja puhelinkokemuksia.
Teksti: Jean Ramsay, kuva: David Smith
“OK, olen valmis! Tehdään se haastattelu nyt!”, huudahtaa Grant Hart liikennemelun keskeltä. Mies on matkalla Saksasta Espanjaan ja kuulostaa hieman nukkavierulta. “Varoitan sinua, tässä on tunneleita koko ajan, puhelu saattaa katketa”, hän lisää.
Se ei olisi ensimmäinen kerta kun yhteydet katkevat. Legendaarinen rumpali ja happoinen melodianikkari Grant Hart on Hüsker Dün hajottua vuonna 1988 painunut useamman kerran tutkan alapuolelle, nousten aina välillä esiin mitä ihmeellisimmissä paikoissa. Vuonna 1989 tuli debyytti Intolerance, jossa Hart kronikoi tuskallisen rehellisesti bändin loppuun suoranaisesti vaikuttanutta heroiiniaddiktiotaan (The Main) kuin myös nostalgisoi Dü’n alkuvuosien paratiisinomaista tilaa, jolloin bändi asui managereineen samassa osoitteessa (2541).
Heti perään seurasi Hartin mestariteos, alkuperäisen Nova Mob -trion alla julkaistu natsi-Saksaa ja Pompeijin tuhoa sivuava teema-albumi The Last Days of Pompeii (1991).
“Oletko kuullut sen uuden remasteroidun version?”, kysyy Hart innostuneesti. “Olen iloinen, että albumi on taas ihmisten kuultavilla (levy julkaistiin uudelleen viime vuonna Hartin oman levy-yhtiön toimesta. – toim.huom.), sillä levy-yhtiö ei oikein osannut suhtautua siihen. Ne halusivat käsitellä sitä jotenkin bisnes-vinkkelistä. No, Geoff Travis sai maksaa siitää kovan hinnan”, Hart naurahtaa.
Tosiaan. Rough Traden meni konkurssiin heti levyn ilmestyttyä ja sitä on siitä asti saanut metsästää käytettynä. Hart katosi kuvioista pariksi vuodeksi, kunnes vuonna 1994 julkaisi kvartetiksi kasvaneen Nova Mobin toisen ja viimeisen levyn. Levy julkaistiin pienellä World Service -nimisellä yhtiöllä. Edes omistautuneimmat Grant Hart -fanit eivät välttämättä ole kuulleet siitä.
“Minulla on ollut vaan niin uskomattoman huono tuuri levy-yhtiöiden kanssa. Aina kun saan levyn pihalle, menee joko levy-yhtiö tai jakelija konkurssiin. Niin minulle kävi toisen soololevyninikin (Good News for Modern Man, 1999) kanssa,” Hart tuskastelee.
Viime vuosina hän on ottanut ohjat omiin käsiinsä.
“Perustin tämän Con d’Or -yhtiöni, koska haluan itse kontrolloida mitä näille levyille tapahtuu. Nyt voin syyttää vain itseäni, jos jokin menee vikaan”, Hart kertoo.
Lähes kymmenvuotisen tauon jälkeen onkin todella tapahtunut: vuonna 2009 Hart julkaisi Kanadassa Godspeed You! Black Emperor / A Silver Mt. Zion -muusikoiden kanssa äänitetyn soololevynsä Hot Wax, ja tänä vuonna sille tekee seuraa Oevrerevue-niminen vaihtoehtoinen retrospektiivi.
“Halusin koota kaikki b-puolet ja vaihtoehtoiset otot yhteen paikkaan. Suurta osaa noista biiseistä ei ennen tätä ollut saatavilla mistään”, Hart taustoitttaa.
Aivan, “kadonneelta” Nova Mobin kakkoslevyltä on Hartin parhaimpiin sävellyksiin kuuluvat Little Miss Information ja Shoot Your Way to Freedom, albumien ulkopuolisista kruunujalokivistä ainakin Ballad #19 ja Evergreen Memorial Drive ja sokerina pohjalla kitaraversio Hüsker Dün No Promise Have I Madesta.
“Olen niin iloinen, että se on tuolla levyllä! Arvaat-kyllä-kuka ei antanut minun soittaa kitaraa alkuperäisellä versiolla, joten minusta on helvetin hienoa, että saan tuon mieleiseni version esille!” Hart mouhuaa innostuneena.
Arvaan kyllä kuka. Hartin ja hänen lauluntekijäkollegansa, kitaristi-laulaja Bob Mouldin välit ovat pysyneet viileinä parisenkymmentä vuotta. Hart on kutsunut Mouldia ahneeksi valehtelijaksi ja väittänyt Mouldin yrittäneen ostaa oikeudet Hartin ja basisti Greg Nortonin Hüsker Dü -aikaiseen tuotantoon 15 000 dollarilla.
“Kaikenlaiset ihmiset ovat ratsastaneet minun siivelläni. Esimerkiksi Dave Grohlkin äänitti ep:llisen minun biisejäni. Lopputulos? Sitä soitettiin kaikkialla ja kaikki luulivat että ne ovat hänen biisejään! Sainko niistä edes rojalteja? No en saanut, sillä se oli joku ihme promo! Juuri tuollaista tuuria minulla aina on”, Hart mouhuaa.
“Tuon takia aikoinaan vetäydyin koko bisneksestä, silloin vuonna 1999. En jaksanut musiikkia oikeastaan ollenkaan. Aloin kasvissyöjäksi, todella katsoin tarkkaan mitä suuhuni panin, ja sitten…”
Puhelu katkeaa. Yritän uudestaan. Ei vastausta. Saksalainen agentti kehottaa yrittelemään tasaisin väliajoin uudestaan
Kun kaksi päivää myöhemmin havahdun kuuntelemasta barcelonalaisen Hotel Californian jonotusmusiikkina soivaa Eaglesin samannimistä kappaletta, päätän lopulta luovuttaa. Pakko kai mennä paikan päälle kuuleman loput.
Grant Hart soittaa 12.4. Helsingin Korjaamolla, 13.4. Tampereen Klubilla ja 14.4. Turun Klubilla.