Superyhtyeitä, välit repivää leiriytymistä, sisäistä kisailua, yllättävä comeback, pullistelua, uhoa ja jääkiekkoa – haastattelussa ja ennakkokuuntelussa Steel Mammoth

Steel Mammoth heräsi horroksesta ja julkaisi paluulevyn, jota kukaan ei odottanut.

Kaikki peruskoulussa historiaa opiskelleet muistavat, kuinka kivikauden, pronssikauden ja rautakauden jälkeen tuli aika, jolloin ihmiset ostivat cd-levyjä. Steel Mammoth -niminen yhtye osui juuri tähän saumaan ja julkaisi ensimmäisen albumitrilogiansa näillä alumiinikerroksella päällystetyillä polykarbonaattilevyillä (2007–2009).

Uudelle vuosikymmenelle tultaessa Steel Mammoth kiristi ruuvia ja painoi kaasua: Radiation Funeral (2011) aloitti uuden saagan, tällä kertaa vinyyliformaatissa. Nuclear Rebirth (2011) seurasi vielä saman vuoden aikana. Vinyylitrilogian kolmatta osaa odotettiin ja tarinat kertovat jopa taidenäyttelyistä, joissa Atomic Oblivion -nimisen päätösosan kansimaalaus oli esillä.

Levyä odotettiin, kunnes sitä ei enää odotettu. Yhtyeen jäsenet olivat aktiivisesti esillä muissa yhteyksissä, mutta alkoi tuntua kuin eläisimme rinnakkaistodellisuudessa, jossa yhtyettä nimeltä Steel Mammoth ei olisi koskaan ollutkaan.

Tammikuussa 2017 alkoi tapahtua. Kaikkien 450 Steel Mammoth -fanin ihmetykseksi Alabamasta löytyi coverbändi, joka esittää ainoastaan Steel Mammothin tuotantoa. Atlantin tuolta puolen kantautuneet tulkinnat NWOFHM-sävelistä herättivät pedon.

Steel Mammoth on palannut. Vinyylitrilogian kolmas osa, Atomic Oblivion ilmestyy perjantaina ja Rumballa on kunnia tarjota albumi ennakkokuunneltavaksi.

Yhtyeen perustajajäseniin lukeutuvat kitaristi Juicyifer (oikealta nimeltään Jussi Lehtisalo, joka tunnetaan myös Ektro Recordsin pomona) ja laulaja Garfield Steel (oikealta nimeltään Ville Pirinen) laittoivat itse itsensä piinapenkkiin ja puhuivat suunsa puhtaaksi – toisistaan, taiteestaan, internet-kritiikistä, vallitsevasta maailmanjärjestyksestä ja jääkiekosta.




Miksi aiemmin tiheästä julkaisutahdistaan tunnetun Steel Mammothin ripeästi aloitetun vinyylitrilogian viimeistelyyn meni näin kauan?


Juicyifer: ”Nuclear Rebirth -levyn jälkeen Steel Mammoth jakautui hyvin nopeasti kahteen leiriin. Solisti ja basisti jostain kummasta suivaantuneena perustivat ylimielisesti uuden yhtyeen (Seremonia) ja saivat heti levytyssopimuksen huippuarvostetulta Svart Recordsilta. Siitä närkästyneenä ja suivaantuneena Steel Mammoth -kitaristi ja -rumpali perustivat superyhtye Arkhamin Kirjaston, mutta johtuen levytysten keskinkertaisesta tasosta he ajautuivat Ektro Recordsin rosteriin ja jäivät huomionsaamisessa täysin kilpailevan Seremonian jalkoihin. Seremonia otti välittömästi etumatkaa Facebook-tykkäyksissä, joskin musiikin laadullisissa kriteereissä voinen olla eri mieltä. Arkhamin Kirjaston ja Seremonian jatkuva ärsyttävä kilpailuasetelma, johti Arkhamin Kirjaston luovutustappioon ja nopeasti syntymänsä ja muutaman soitetun keikan jälkeen se hävisi motivaation puutteessa tyypilliseen on hold -tilaan, josta sen herättäminen vaatii suurempaa herätyskelloa.”

Garfield Steel: ”Vinyylitrilogian kolmanne osan kansitaide, sanoitukset ja osa sävellyksistäkin oli valmiina tai syntyi heti kakkososan julkaisun jälkeen. Ilmeisesti yhtyeen sisäinen leiriytyminen aiheutti sen, ettei niin sanotuilta Arkhamin kirjastotädeillä löytynyt kalenterista tilaa tai aikataulut eivät vaan sopineet trilogian huipennuksen äänityksiin. Steel Mammoth ajautui jonkinlaiseen limboon normaalin aikajatkumon ulkopuolelle. Loppujen lopuksi tämä koitui kaikkien onneksi, sillä kun haavat viimein oli nuoltu ja palasimme yhteiselle aikajanalle, kukaan ei enää muistanut linjakkaasti alkaneen trilogian linjaa. Näin kolmannesta osasta tuli kaikin tavoin odottamaton. Myös siten, ettei kukaan varmasti odottanut levyn ilmestyvän.

”

Tähän mennessä levy on saanut lähinnä murskaavia arvioita internet-medioissa. Miltä kovasanainen palaute tuntuu?



Juicyifer: ”Palautteen vastaanottamisessa on havaittavissa myös eräänlaista leiriytymistä. Entisen Arkhamin Kirjaston soittajat allekirjoittavat lähes kaiken kritiikin, kun taas Seremonia-puoli vastaanottaisi mielummin levyä ylistäviä arvioita. Sattuneesta syystä tiedän, että levy-yhtiö Ektro suostui pitkin hampain tämän ’kyseenalaisen’ mestariteoksen julkaisuun. Mutta hei, ei aina tarvitse olla paras!?”

Steel: ”Murskaava palaute on aina, ja tälläkin kertaa, aivan paikallaan. Olen kuitenkin voimakkaasti eri mieltä. Kaikkien aikojen suosikkiyhtyeeni Steel Mammoth on tehnyt jälleen parhaan levynsä, eikä esimerkiksi lausahdus ’Song after song goes by without a stand-out moment, not giving the listener any reason to ever listen to it again’ kuvaa levyä millään tavalla.



Miten tästä eteenpäin? Kuullaanko yhtyeeltä tulevaisuudessa vielä kolmaskin albumitrilogia?


Juicyifer: ”Aivan varmasti.”

Steel: ”Trilogioiden trilogia on järkevä välitavoite.

”

Yhdysvalloissa toimii Steel Mammothin alkupään tuotantoa esittävä cover-bändi. Mitä merkityksiä tällä voi olla?


Juicyifer: ”He voisivat puolestamme hoitaa Amerikan valloituksen.”

Steel: ”Tämä yllättävä uutinen herätti uinuvan Steel Mammothin horroksestaan, ja päädyimme levyttämään Atomic Oblivionin, jonka kansista löytyy merkintä ’Inspired by Bird Thrower from Alabama’. Ilmeisesti kokonaista kaksi Steel Mammoth -kappaleista koostunutta keikkaa aikojen saatossa Amerikan mantereellla soittanut Bird Thrower on jo hoitanut Amerikan valloituksen vähintään yhtä hyvin kuin me kotimaan markkinaosuutemme. Laajempia merkityksiä asialla tuskin lienee, mutta omassa silmäkulmassani kimmeltää liikutuksen kyynel aina kun muistan Bird Throwerin olemassaolon.”



Kertokaa kolme elokuvaa, joilla on ollut vaikutusta juuri teidän toimintaanne Steel Mammothin puitteissa?



Juicyifer: ”Slava Tsukermanin Liguid Sky (1982), George Englundin Zachariah (1971) ja Jean-Luc Godardin Alphaville (1965).”

Steel: ”Alejandro Jodorowskyn Holy Mountain (1973), Adam Mckayn Velipuolet (2008) ja Anssi Kasitonnin Tutkijat (2007).”

Eräs kommentti koskien uuden levyn soundimaailmaa on, että se kuulostaa ”homeisessa hiihtotunnelissa nauhoitetulta”. Onko suttuinen äänimaailma tarkoituksellista?



Juicyifer: ”Sepäs on osuvasti sanottu. Me nimittäin nauhoitimme levyn juurikin homeisessa hiihtotunnelissa.”

Steel: ”Levy on äänitetty Hämeenlinaassa ja Tampereella, miksattu Tukholmassa ja Los Angelesissa, ja sitten masteroitu New Yorkissa. Kaikki noista paikoista eivät voineet olla homeisia hiihtotunneleita. Suttuinen äänimaisema ainakin erottuu ’ajankohtaisesta ammattilaissoundista’. Kuulijasta riippuu, onko ero eduksi vai haitaksi.”

Onko Steel Mammothin musiikilla joku sanoma, ja jos niin mikä?



Juicyifer: ”Pyrimme pelaamaan kontrolloitua viisikkopeliä kentän jokaisella osa-alueella.”

Steel: ”Sanoma vaihtelee kappaleiden välillä, mutta yleisesti ottaen se on ilon ja rakkauden sanoma. Toivonkipinä sietämättömässä todellisuudessa.”

Muistuttaako Steel Mammothin ura kenenkään jääkiekkoilijan vastaavaa?


Juicyifer: ”Muistuttaa lähinnä omaa uraani jääkiekkoilijana. Juniorina itsevarmuuteni oli sitä luokkaa etten uskaltanut pitää edes kiekkoa hallussa ja jännitin kentälle menoa enemmän kuin laulukoetta luokkahuoneessa. Kun urani jääkiekkoilijana loppui 14–15-vuotiaana, halusin unohtaa koko asian. Jatkoin uraani myöhemmin jääkiekkoilun erikoisseurassa nimeltään Tyynempi Yritys, jatkaen samoilla alku-uraanikin kuvaavilla luonnehdinnoilla ’hidas, mutta kankea’, tosin huomattavasti itsevarmempana. Steel Mammoth on juuri tämä Tyynempi Yritys, jossa ei tarvitse jännittää jokaista ratkaisua tai virhettä, vaan saan olla oma vaillinainen itseni.”

Steel: ”Tunnen ainoastaan pesäpalloilijoiden urakehityksiä.”



Bändi käsittelee apokalyptisia teemoja, mitä näette tulevaisuudessa?


Juicyifer: ”Kynttilän valoa.”

Steel: ”Hukuttavan ja loputtoman ilkeyden ja vääryyden paskameren jonka pinnalla sinnikkäästi seilaa pieniä mutta väsymättömiä kauneuden ja oikeamielisyyden nakkiveneitä.

”

Erittäin harvoin esiintynyt yhtye soittaa levyjulkaisun tiimoilta myös muutaman keikan. Mitä on luvassa?



Juicyifer: ”Pyrimme pelaamaan kontrolloitua viisikkopeliä kentän jokaisella osa-alueella.”

Steel: ”Hyvännäköisiä vanhempia miehiä. Lavalla viisi kappaletta. Yleisössä todennäköisesti vähemmän.”

Se siitä, takaisin yläkertaan! Laittakaa Atomic Oblivion soimaan sen iänikuisen porilaisten marssin sijaan!