Kulttihahmon monet kasvot – David Lynch muusikkona, mystikkona ja ihmisenä

23.08.2011

David Lynchia palvotaan poikkeuksetta ylimaallisena nerona – tehköön hän sitten elektropoppia tai levittäköön meditaation ilosanomaa. Viikonloppuna Espoo Cinéssä esitetyn Lynch-dokumentin jälkihöyryissä Tuukka Hämäläinen päätti selvittää, löytyykö kulttihahmon pinnan alta mitään.

Teksti: Tuukka Hämäläinen, kuva: Monica Almeida

David Lynch on yksi aikamme vaikutusvaltaisimmista elokuvaohjaajista, mutta viime aikoina Twin Peaksista muistettu mestari on puuhaillut lähinnä kaikkea muuta kuin elokuvia.

2000-luvun puolella hän on muun muassa kirjoittanut luovuutta käsittelevän kirjan Catching the Big Fish (2006) ja internetissä julkaistun animaatiosarjan Dumbland (2002) sekä toiminut transsendentaalisen meditaation puolestapuhujana.

Viime viikolla Lynch ilmoitti julkaisevansa ensimmäisen soololevynsä Crazy Clown Townin 8. marraskuuta.

DAVID LYNCH, MUUSIKKO

Lynch otti ensiaskeleensa levyttävänä artistina Dangermousen ja Sparklehorsen loistavalla Dark Night of the Soul -albumilla vuonna 2010. Levyllä solistit vaihtelevat biiseittäin, mutta Lynch esiintyy kahdessa kappaleessa, joissa hänen roolinsa on sanoittamisen lisäksi lähinnä määkiä vahvan filtterin läpi. Tuntuu surkuhupaisalta, että hänen esittämänsä Starry Eyes on sijoitettu heti Iggy Popin ärhäkkään vedon jälkeen.

Samana vuonna kajahtivat ilmoille Lynchin ensimmäiset soolo-singlet Good Day Today ja I Know, jotka olivat hieman yllättävästi elektropoppia. Kuten muissakin projekteissaan, Lynch piti jälleen ohjat käsissään ja singlessä lukeekin: ”Written, performed, produced and vocalled by David Lynch.

So tired of fire, so tired of smoke
Send me an angel, save me
I wanna have a good day today

Good Day Today”, san. David Lynch (single, 2010).

Kappaleiden tekstit menettelevät, mutta Lynchin ulosanti on soolonakin melko mitäänsanomatonta. Onneksi tulevalla albumilla kerrotaan laulavan ainakin Yeah Yeah Yeahsin solisti Karen O:n.

Sanoittajana Lynch hyöri jo 1990-luvun alussa Twin Peaksin kappaleissa, mutta kuten muutamista sarjan biiseistä muistamme, ei tulos aina ollut paras mahdollinen.

The sky is still blue
The clouds come and go
Yet something is different
Are we falling in love?

Falling”, san. David Lynch. (Soundtrack from Twin Peaks, 1990).

DAVID LYNCH, MYSTIKKO

Kenties eniten huomiota on herättänyt Lynchin perustama ”David Lynch Foundation For Consciousness-Based Education and Peace”. Säätiönsä puitteissa Lynch saarnaa transsendentaalisen meditaation ilosanomaa. Hän kävi näissä merkeissä puhumassa myös Suomessa vuonna 2007. Maksullisessa tilaisuudessa elokuvaharrastajat saivat kuulla reilun tunnin vuodatuksen siitä, kuinka meditaatio tekee maailmasta paremman paikan.

Lynchin säätiö on osa Maharishi Mahesh Yogin 1950-luvulla aloittamaa meditaatioliikettä. Mahesh muistetaan muun muassa The Beatlesin luottomystikkona ja oli etenkin 60-luvulla palvottu hahmo.

Lynchin säätiötä ja transsendentaalimeditaation liikettä käsittelee myös tuore dokumentti David Wants to Fly, joka esitettiin Espoo Ciné -festivaalilla viime viikonloppuna. Dokumenti on saksalaisohjaaja David Sievekingin esikoiselokuva, jossa ohjaaja itse matkustaa tapaamaan David Lynchiä ja päätyy mielettömälle tutkimusmatkalle meditaatioliikkeeseen ja sen alkujuurille.

David Wants To Fly paljastaa ikävän totuuden meditaatioliikkeestä: kauniisiin sanoihin on verhoiltu rahastuskoneisto, jonka ympärille rakentuu tarkoin vartioitu kultti. Lynchin perustaman säätiön kaltaiset tahot pitävät tätä järjestelmää yllä ja yhteensä Maheshin liike on lypsänyt seuraajiltaan miljardeja euroja. Pelkästään alkukursseille pääseminen maksaa tuhansia ja kuten kulteissa on tapana, oma sijoittuminen hierarkiassa on suorassa suhteessa lahjoitettuun summaan.

Itse meditaatiotekniikasta dokumentti puhuu vain hyvää: se on tosiaankin rauhoittavaa ja parantaa keskittymistä, kuten eräskin meditaatiota tutkinut lääketieteen tohtori toteaa. Hyvä asia on pilattu uskonnollissävytteisellä järjestelmällä.

Lynch itse saarnaa säätiönsä pyrkivän muun muassa tuomaan meditaation osaksi koulutusjärjestelmää ja antamaan mahdollisuuden kenelle tahansa oppia transsendentaalimediaatiota – kenelle tahansa jolla tarpeeksi rahaa, sillä kurssit ovat todella hintavia. Säätiönsä puolestapuhujiksi Lynch on saanut napattua jopa Paul McCartneyn ja Ringo Starrin, jotka tosin dokumentin pätkässä näyttivät lähinnä eksyneiltä.

David Wants to Fly sisältää kuvamateriaalia, jota sekä alkuperäinen meditaatioliike että Lynchin säätiö ovat kieltäneet näyttämästä, ja Lynch uhkasi ohjaajaa jopa oikeushaasteella, mikäli hän ei saa itse tarkistaa elokuvaa ennen sen julkaisua. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että dokumentaristi ei ole murtunut painostuksen alla.

Elokuvan viesti kulminoituu Tiibetin rajalla asustavan gurun sanoihin, että todellinen guru ei rahasta ihmisiä vaan opettaa meditaatiotekniikkaansa halukkaille. Dokumentti on suoranainen nautinto niille, jotka eivät pelkää kyseenalaistaa kerrottua totuutta. Se on myös todella hauska, ja viimeistään siinä kohtaa kun kerrotaan Maheshin osanneen oikeasti lentää levitoimalla alkavat suupielet nykiä. Miksei hän demonstroinut tekniikkaansa? ”No, koska hän oli niin vaatimaton.”

DAVID LYNCH, IHMINEN

David Lynch on elokuvan saralla tehnyt mestariteoksia neljällä vuosikymmenellä ja puheidensa mukaan harjoittanut myös transsendentaalimeditaatiota yhtä kauan. David Wants To Fly ja muut Lynchin haastattelut paljastavat oudon ja vähän surullisenkin hahmon.

Lynch selvästi uskoo kaikkeen mitä sanoo, mutta hän ei oikeastaan sano mitään. Mediaatiosta, säätiöstä tai mistä tahansa kysyttäessä hän vain höpisee korulauseita sormillaan elehtien, ikään kuin itse huomaamatta jättämiään aukkoja. Hän näyttää uskovan jopa väitteet siitä, että 10 000 samanaikaista meditoijaa voisivat luoda maailmanrauhan – ”taivaan maan päällä”.

Lynchillä on kuitenkin valtava, uskollinen fanikunta, johon myös dokumentin ohjaaja David Sieveking ainakin aiemmin kuului. Mitä tahansa Lynch tekeekään, olipa se sitten Dumbland tai elektropoppia, otetaan se vastaan jotenkin nerokkaana. Vaikuttaa siltä, että Lynch voi marssia alalle kuin alalle ja ilmoittaa hallitsevansa sen suvereenisti. Eihän sitä voi kyseenalaistaa, jos tekijänä on Lynch!

Dokumentin mieleenpainuvin kuva on kenties valkoiseen kaapuun sonnustautunut David Lynch rakastamansa Maheshin hautajaisissa vuonna 2008. Elokuvaohjaajan imagosta riisuttu reppana mies, ilme täynnä pyhän kokemusta ja maailman ihmettelyä kuin parivuotiaalla lapsella. Mediaatioliike lienee saavuttaneen hänet jo 70-luvun vaihteen hippivuosina ja hän on ollut sen uskollinen tulenkantaja jo nelisenkymmentä vuotta.

Entä tullaanko Lynchiltä näkemään enää yhtään elokuvaa? Aika näyttää, mutta kovin omissa maailmoissaan mies tuntuu olevan.

Lisää luettavaa