Pori Jazzeilla nähtiin nuorta yleisöä – sekä jazzin legenda ja kameleontti Herbie Hancock

Jazz ei ole kadonnut Porista minnekään, sanoo Jesse Raatikainen.

17.07.2017

Herbie Hancock
14.7.2017
Pori Jazz

Joka vuosi kuulee saman kysymyksen: miksi Pori Jazz -festivaaleilla on niin vähän jazzia? Porissa on jazzia joka vuosi, mutta ei ehkä pääesiintyjien joukossa. Pääsyynä on tietysti raha: suuret artistit vetävät suuria massoja. Tämä on vain hyvä asia: festari pysyy monipuolisena ja ainutlaatuisena. Muutenhan tällä logiikalla Ruisrockia olisi tänä vuonna voitu kutsua RuisEDM:ksi.

Jazz ei ole kadonnut Porista minnekään. Lokkilavalla esimerkiksi kuullaan tänäkin vuonna hienoja esiintyjiä. Bill Frisell Trio, Ambrose Akinmusire, Olli Hirvonen New Helsinki ja Verneri Pohjola Group, vain muutamia mainitakseni. Jazz elää, mutta marginaalissa. Ehkä vaikea maailma kaipaa helppoa musiikkia?

Tänä vuonna yhdeksi Pori Jazzin pääesiintyjistä saatiin kuitenkin yksi jazzin merkkitapauksista. Kuudella vuosikymmenellä esiintynyt, Miles Davisin kvintetissä edustanut fuusiojazzin pioneeri, 77-vuotias Herbie Hancock palasi päälavalle 15 vuoden tauon jälkeen. Häntä on myös kaivattu, siitäkin huolimatta, että pianisti nähdään Porissa jo kahdeksatta kertaa.

Kuulen kaveriporukan hekottavan kovaan ääneen ennen keikkaa. He odottavat lavalle Will Smithiä. Kohta Will Smith tulee, haha ha. Tietysti he tietävät, ettei lavalle saavu Will Smithin esittämä John Hancock keskinkertaisesta elokuvasta Hancock, mutta heistä on hauska leikitellä ajatuksella.

Seisoin eturivissä. Vieressäni oli joko porukka Sibelius-Akatemian opiskelijoita tai lääkiksessä opiskelevia musiikin harrastajia. Joka tapauksessa he tiestivät mistä puhuvat. Konsertin alkaessa yksi heistä haukkoi: onko se… onko… WATERMELON MAN! Toisella puolellani seisova hipster otti kuvia Whatsappiin idolistaan useaan otteeseen.

Hancock soittaa pianoa ja syntikoitaan kuin nuori ja innokas jazzmies – sillä erotuksella, että hänellä on nyt vuosikymmenten ammattitaito, rauha ja tarkkuus puolellaan. Vaikka konsertti kasvaa kasvamistaan yhä suurempiin sfääreihin, hän säilyttää rauhan kaiken sen musiikin ilotulituksen keskellä.

Pian hän jo ylistää porilaista yleisöä ja omia bändikavereitaan. Hän kertoo yleisölle jokaisesta jonkun meriitin, joka todella oikeuttaa muusikkojen soiton juuri hänen yhtyeessään tänä iltana. Ja kyllähän sen kuulee. Vieressäni jälleen todetaan viisaasti: siis tuolla lavalla on nyt maailman parhaimpia muusikkoja!

Rumpali Vinnie Colaiuta on nähty mm. Stingin, Frank Zappan ja Joni Mitchellin bändeissä. Basisti James Genusta on kuultu esimerkiksi Daft Punkin kanssa, ja Hancockin sanojen mukaan ”kaikki haluaisivat soittaa tämän miehen kanssa.” Lionel Loueke on soittanut kitaraa niin Stingin kuin Santanankin kanssa, ja multi-instrumentalisti, räppäri Terrace Martin on mm. toiminut Kendrick Lamarin To Pimp a Butterflyn yhtenä tuottajista.

Klassikoita kuultiin aina Actual Proofista ja Cantaloupe Islandista Chameleoniin, joka päätti musiikillisesti rikkaan, puolitoistatuntisen jazzhetken. Kuinka hienoa, että päälava sai vedettyä ihmisiä niin runsain joukoin kuulemaan tätä jazzin kameleonttia. Miestä, joka on inspiroinut tuhansia muusikkoja ympäri maailmaa.

Jazzin kuolemasta on puhuttu kauan, mutta se elää. Viime vuonna ensi-iltansa sai jazzin maailmassa pyörivä La La Land, josta tuli Oscar-rohmu ja rakastettu rakkaustarina. Olisi hauska tietää vaikuttiko menestyselokuva Porin kävijämääriin tai festivaalin ikäjakaumaan. Näin hirveästi nuoria ihmisiä päivän aikana. Ehkä syy oli jazz. Ehkä syy oli Jamiroquai.

Lisää luettavaa