Väärässä paikassa oikeaan aikaan – Jukka Nousiaisen harharetket

Räjäyttäjien laulusolistin Rapan kanssa samaa ruumista asuttava Jukka Nousiainen julkaisi hiljattain ensimmäisen soololevynsä Huonoa seuraa. Levyn analoginen lämpö ja rakkaus rockin perusasioihin saivat hörölle sellaisetkin korvat, joille Räjäyttäjien sekoiluboogie ei ole toiminut.

31.10.2014

Kuluneen neljän vuoden aikana Räjäyttäjät on valloittanut kotimaan ja Ruotsin sekä julkaissut materiaalia Jenkeissä. Räjäyttäjien kaksi levyä on huomiotu kotimaassa valtalehteä myöten, ja momentum on huomattava. Kolmaskin albumi on jo valmis, mutta tässä välissä Nousiainen ehti julkaista myös soololevynsä.

Tai oikeastaan tarina meni niin, että Nousiainen latasi albumin nimibiisin nettiin ja lähti Kanariansaarille ottamaan hieman taukoa rokkielämästä.

“Kaveri houkutteli, ja olihan tämmönen Irwin-henkinen seikkailu ollut aina mielessä. Paluulippua ei ollut. Ja kun tässä muutenkin mennään päivä kerrallaan kädestä suuhun, niin laitoin tuon Huonoa seuraa -kappaleen nettiin sillä mielellä, että kuunnelkaapas vielä tämä jos huvittaa.”

Ja jengiähän huvitti. Kappaletta jaettiin taajaan sosiaalisessa mediassa, mutta oudoksi homma meni, kun verkossa alkoi liikkua viesti, jonka mukaan Nousiainen tarvitsi rahaa päästäkseen kotiin. Hieman kuten Jamppa Tuominen aikoinaan.

“Maaliskuun 24. päivä kuluvaa vuotta laitoin Facebookiin kuvan käsinkirjoitetusta viestistä, jossa sanoin olevani jumissa Kanariansaarilla rahattomana. Pyysin ihmisiltä apua, josko he haluaisivat laittaa tililleni haluamansa rahasumman, jotta voisin ehkä joku päivä ostaa lentolipun kotiin. Vastineena lupasin toimittaa tämän levyn kasettimuodossa.”

Muun muassa Rumba ja Helsingin Sanomat nostivat viestin verkkosivuilleen. Oikeasti tukalassa tilanteessa olleen Nousiaisen hämmästys oli suuri, kun hänen tilillään oli yhtäkkiä satoja euroja. Palattuaan Suomeen hän äänitti ja miksasi levyn alle viikossa.

“Soololevy piti tehdä jo joskus puolitoista vuotta sitten, mutta sitten se matsku tuntui liian raskaalta ja tein ihan uudet kappaleet. Viisi vuotta sitten tänään -biisi oli jo minun Rapa Kallio: R Rock -nimisellä kasetillani pari vuotta sitten. Sitä myytiin ehkä noin 15 kappaletta, eikä kukaan oikein antanut mitään palautetta. Vanhin kappale uudella kassulla on tietysti Hatanpää eli Chuck Berryn Lucille. Se on vuodelta 1957.”

Nousiainen on toki jo Räjäyttäjien aikana tehnyt eräänlaista tämä ajan käännösiskelmää. Kun seisoo hämmennyksissään bändin keikalla, saattaa tajuta, että Verivasaran taustalla junnaa Roky Ericksonin Bloody Hammer.

Sanoitusten hienostuneemmat sävyt tulevat silti paremmin esiin soolomateriaalissa, kun Nousiaisen johnnyrottenmainen lauluakrobatia antaa tilaa rauhallisemmalle ilmaisulle. Nousiaisen riimittelyissä kuuluu suomirockin kultakausi: Juice Leskinen ja Eppujen Martti Syrjä. Kuinka läheisiä nämä artistit ovat?

“Tietty Eppu Normaali on ihan paras ja ekoja bändejä, mitä olen kuunnellut. Rakkain levy on varmaan edelleen Kahdeksas ihme. Lainasin sen ja Lyömättömät-kokoelman jonain lapsuuden aurinkoisena kevätpäivänä Nastolan lainastosta, ja ne olivat heti maailman parasta.”

Haloo Helsingin Elli on kertonut, että hänellä on biisintekopianon päällä Juicen kuva. Jos Räjäyttäjien alkuvaiheessa kuulosti siltä, että biisintekovahvistimeen oli purkalla läntätty Roky Ericksonin kuva, niin kenen kuva on Nousiaisen pianon päällä?

“Olisipa piano. Ei minulla ole mitään lauluntekokitaraakaan. Paras kitarani on Viitasaarelta löytynyt vanha akustinen, missä on lahtelaisten Amuletin ja Nepan tarrat sekä signeeraus ’Repekka’. Siitä lähtee fiilinkiä!” Jukka kertoo.

“Juuri kun olin hankkinut kitaran ja se oli mukana Oulussa terassilla, samalla keikalla soittanut Raatikainen (Radiopuhelimet) kommentoi salamana: ’Kenen hirveä landola?’. Häsperi (Surffiveikot, Lapinpolthajat) sanoi kesällä Ketolaikassa, että ’saatana, jätkä tulee tuollaisen mandoliinin kanssa soittamaan tuollaisella soundilla, pitäisi soittaa poliisit paikalle että toihan on laitonta.’”

Nousiaisen seiniltä löytyy kuitenkin joitain ikoneita.

“Kämpillä on seinällä Hurriganes-taulu, se ekan levyn bändikuva. Kun tulee makuuhuoneesta, se sattuu ekana silmään. Sen alapuolella on niin sanottu 100-taulu, missä on sata mustaa pistettä. Eli 100 taulussa ja Ganes.”

Yksi tuntuu Nousiaisen alttarilla olevan ylitse muiden, ja se on juuri Hurriganes. Hänen yhtyeensä on ottanut nimensäkin Cisse Häkkisen legendaarisesta haastattelusta, jossa tätä pyydettiin kuvailemaan, mitä yhtye tekee paluukeikalla. “Me räjäytetään”, oli vastaus kaikessa hönöydessään.

Mutta kuten Cisse tai Remu, myös Nousiainen on tajunnut, että rockin todellinen olemus on jossain sanojen tuolla puolen. Tästä syystä Räjäyttäjät uppoaa yleisöön myös Ruotsissa ja Amerikassa.

“Itseäni miellyttää usein jopa enemmän sellainen musiikki, jonka sanoja ei ymmärrä kuin sellainen, jonka ymmärtää. Luulisin, että se piipappaluula välittyy paremmin, kun ei tarvitse miettiä, että mitähän ne sanovat. Kuka helvetti sellaisia lähtee muutenkaan vaikka Räjäyttäjien keikoille miettimään?“

Huonoa seuraa -levyn tiimoilta eräs aktiivinen musiikkibloggari julkaisi tekstin, jossa hän pohti Nousiaisen soolopersoonaa ja sen suhdetta Räjäyttäjien ADHD-laulusolistiin Rapaan. Itselle tulee lähinnä mieleen Dr. Jekyll ja Mr. Hyde. Onko suhde samanlainen?

“Joo, aika lailla noin. Monesti Rapaa ei näy pitkiin aikoihin, ja hyvä niin. Toisaalta sen tekosia on välillä ihan hauskakin seurailla, vaikka yleensä myötähäpeä on melkoinen.”

Kuva: Sini Mäenpää

Kuva: Sini Mäenpää

Myötähäpeä, riemu ja hämmennys, ne kulkevat käsi kädessä Räjäyttäjien kohkausta seuratessa. Usein jo keikan kolmannen kappaleen kohdalla Nousiainen on riisuutunut, ja eturivin silmien edessä iloisesti heiluvat munat ovat kuin metronomi jostain toisesta, paljon suvaitsevammasta rinnakkaisuniversumista.

Tässä meidän universumissamme Jim Morrison joutui samalaisista hommista oikeuden eteen. Onko kyse tietoisesta konfrontaatiosta vai hallitsemattomasta rokkiräjähdyksestä?

“Kyllä se on sellanen totaalinen innostuminen. Että nyt lähtee saatana, minuahan ei perkele pidättele mikään. Tämä tapahtui monesti aiemminkin dj-keikoilla, kun tein Kassumessua”, Nousiainen kertoo.

”Ja onhan se tietty melko hauskaakin joskus, kun ihmiset hämmentyvät vaikka jossain Töölön lippakioskilla kaatosateessa tai Flow-festareilla, missä ollaan niin helvetin fiiniä kuohuviinin kera. Samat tyypit kuitenkin saattavat käydä yleisessä saunassa, eikä siinä ole mitään. Joku siinä viehättää, että on väärässä paikassa oikeaan aikaan. Ruoka on lautasella ihanaa herkkua, mutta kun sen heittää pitkin seiniä, se on kamalaa törkyä. Ja mikä perseennäyttämisessä on niin ihmeellistä? Angus Young on tehnyt sitä stadioneilla vuosikymmenet.”

Juuret ovat syvällä, rockin perusopinnoissa.

“Ekan kerran muistan tämäntyyppisen jutun tapahtuneen teininä bänditreeneissä. Soitettiin jollain kylätalolla lavalla ja otettiin muistaakseni Get On. Kesken soolon oli pakko vetää munasilleen ja hypätä lavalta. Lopulta kitarakin jäi sinne ja juoksin pari kilometriä alasti pitkin kylänraittia. Ei helevetti, kun olisi tullut mummo vastaan!”

Helvetti tuli Nousiaista vastaan kuitenkin, nimittäin Kalevi Helvetti. Tämä Pertti Kurikan kauhupersoona nimittäin vierailee Räjäyttäjien tulevalla kolmannella albumilla. Muutakin odottamatonta on luvassa.

“Levy on tehty ihan eri tyylillä. Minä en ole miksannut sitä, vaan Risto Ylihärsilä laitettiin tekemään likainen työ. Minä ja Silli (basso) annoimme vain ohjeita. Se on sellainen kauhurock-teemalevy. Heavya, melodista poppia ja perinteisen tyylin räjää. Kalevi Helvetti, Petri Hannus (Jolly Jumpers) ja Joni Ekman (Achtungs, Lähtevät kaukojunat) vierailevat.”

Lisää soolomateriaaliakin on Nousiaisen mukaan luvassa ennen pitkää. Alun perin tähän tarkoitukseen koostettu Jukka & Jytämimmit ei sekään ole mikään kesäkissa.

“Ensin ajattelin, että se olisi bändi, joka voisi soittaa soolokappaleitani livenä. Tajusin kuitenkin nopeasti, että se on paljon enemmän.”

Melko pirstoutunut meno. Mutta mitä muuta voi räjäyttäjältä odottaa?

Artikkeli on julkaistu Rumbassa 9/14.

Lisää luettavaa