Ensisoitossa turkulaista indietä – The New Tigers on täällä taas

Kolmas albumi ilmestyy ensi vuoden puolella.

25.10.2017

The New Tigers julkaisee ensi vuonna kolmannen albuminsa. Solitin kautta ilmestyvältä pitkäsoitolta saadaan esimakua Three Shadows -kappaleen muodossa. Digisingle ilmestyy 27. lokakuuta, mutta Rumballa on ilo tarjota biisi kuunneltavaksi jo nyt.

”Kappale on kirjoitettu muutaman session aikana Turun keskustan liepeillä sijaitsevassa asunnossa. Arekapalmun toisella puolella seisoi kitara, toisella kosketinsoittimet. Harmaa kissa oli syönyt muutamia kasvin lehtiä. Onneksi arekapalmut eivät ole myrkyllisiä kissoille ja koirille”, bändin nokkahahmo Appu Jasu kertoo olennaiset.

Ja sitä luvattua turkulaista indieosaamista kuuden minuutin verran tästä:

Lisää luettavaa