Anna Brotkinin cover-palstalla tutkitaan tällä kertaa, millä tavoin ruotsalaisen Jenny Wilsonin Marley-tulkinta onnistuu lievittämään pahinta reggae-ahdistusta.
Teksti: Anna Brotkin, kuva: Last.fm / Jenny Wilson
Olen aina vähän nyrpistellyt Bob Marleylle. Nyrpistelyni olen kylläkin joutunut hoitamaan salassa, koska reggaesta kuuluu tykätä. Kaikkihan siitä tykkää. Reggaen epäilijä saa lähes fasistin leiman. Mikä vika Bobissa on, sehän halusi kaikille vaan hyvää? No, niin haluaa Bonokin, ja silti olen vähän skeptinen. Ainakin aluksi.
Reggaesta kuuluu tykätä, koska ihmiset kaikilla leveysasteilla tykkäävät. Se on universaali genre, jonka kaikki tunnistavat. Rock on siellä sun täällä vähän sitä sun tätä, mutta reggae on kaikkialla samankaltaista. Brasilialainenkin tunnistaa Jukka Pojan poljennon, vaikkei sanoja ymmärtäisi. Ulkomaanmatkoilla ei muuta kuulekaan. Reggaeta soitetaan autoissa, rannoilla ja radioissa. Se on universaali kieli, joka on valjastettu puhumaan rauhan ja rakkauden puolesta. Rennot tyypit tykkää reggaesta. Niillä on elämänarvot ja asenne kohdallaan. Tiukkikset tykkää hevistä tai kenkiin tuijottelevasta indiestä, vaikeatajuisesta avantgardejazzista tai kovien arvojen muovipopista, joka sitä paitsi muuttuu jatkuvasti. Reggae sentään pysyy arvoissaan.
Kiitos Jennie Wilsonin, aloin ymmärtää Bob Marleyta edes vähän paremmin. Wilsonin versio Marleyn Work-biisistä on nimittäin sen verran hieno, että minunkin piti mennä alkuperäisen äärelle ja taipua tajutessani pitäväni myös siitä. Biisit sujahtavat vastakkaisiin genrelokeroihin, mutta hyvä/huono -jaottelussa ne molemmat voittavat. Yhdessä ne muodostavat kadehdittavan upean parin.
Ruotsalainen Wilson julkaisi coverinsa vuonna 2011 ilmestyneellä Blazing I & II – tuplalevyllään. Bob Marley & The Wailersin Uprising-levyllä julkaistu alkuperäisversio on 31 vuotta vanhempi. Wilsonin käsissä biisistä kuoriutuu elektronista soulia, hienosti tuotettua tämän ajan musiikkia. Genressään Wilson on aika kaukana reggaesta, mutta kuin kunnianosoituksena Marleylle hän on säilyttänyt versiossaan alkuperäisen hengen, toki aivan omalla tavallaan. Mukana on gospelkuoro ja huiluja, universaalia yhteislaulun tunnelmaa.
Reggaeta kuunnellessa tuntuu aina, että musiikki on tehty yhdessä hoilattavaksi, mieluusti jossain ulkoilmassa. Vokaalit laahaavat hieman perässä, aivan kuin tsempatakseen rytmistä hieman pudonneita. Saman hoilausmahdollisuuden antaa Wilson kuoroineen. Marleyn tavoin Wilson kannustaa: kaikki kansat yhdistykää! Tosin hänen lauluköörinsä kokoontuu aurinkorantojen sijaan Tukholman indieklubeilla. Paikka se on sekin.
Bob Marley oli viimeiseksi jääneellä levyllään biisintekijänä uskonnollisempi kuin koskaan. Alkuperäisessä Workissa lauletaan ”We, Jah people, Can Make it Work” viitaten rastafarien jumalaan, Jahiin. Wilson on arvatenkin jättänyt sanat pois omasta versiostaan, joka korostaa biisin ihmissuhdetulkintaa: sinä ja minä voidaan saada tää juttu vielä toimimaan.
Reggaen vihaajille lohdullista Wilsonin versiossa lienee se, että reggaekomppi on jätetty suosiolla Bobin yksinoikeudeksi. Wilson on sovittanut biisinsä istumaan omalle levylleen, josta se nouseekin kärkikastiin. Tämä tietysti kertonee siitä, että alkuperäinen on hyvin tehty. Siinä soi hieno melodia ja kaikessa yksinkertaisuudessaan toimivat sanat. Kiitos siitä on annettava Bob Marleylle, oli reggaesta mitä mieltä tahansa.
Alkuperäinen:
Cover: