Ilouutisia lahelaisille: elokuussa kaupunkiin saapumassa suuri annos Viagraa ja poikia

Ladessa tapahtuu elokuussakin. Lahessa. Lahdessa. La'essa. La'es. La's.

10.04.2017

Lahdessa (tai la’essa tai lahessa) järjestettävää Kaupungin äänet -festivaalia juhlitaan tänä vuonna 4.-5. elokuuta Lahden Loviisankadulla Tirra & Torvi -ravintoloissa sekä Rautatienkatu 3:n sisäpihalla.

Ulkomailta asti Lahteen matkustavat legendaarisen Roll Deep -grimeryhmän perustajäsen Flowdan sekä Ruotsin parhaaksi livebändiksi tituleerattu, ensi kesänä myös mm. Roskildessa esiintyvä tukholmalaisbändi Viagra Boys. Kolmatta kertaa järjestettävillä Kaupungin Äänet -festivaaleilla nähdään ensimmäistä kertaa siis nyt myös ulkomaalaisväriä.

Kotimaista menoa festareilla edustavat The Holy, Yona, Gettomasa, JV, Ghost World, Maajo, muusikko-näyttelijä Minja Kosken mystinen artistipersoona M, HÄN-yhtye, Megahammer sekä brittipopin ja -rockin nimeen vannova Club De Lay.

Festivaaleilta lupaillaan, että toukokuun aikana julkistetaan vielä toinen mokoma satsi esiintyjiä. Huh!

Tapahtuman Facebook-sivuille pääset tästä.

Lisää luettavaa