Jukka Takalo: Oululainen seurakunta kielsi homoutta käsittelevän kappaleen esittämisen seurakuntasalissa

18.03.2014

Se on vakava asia se homous, näemmä.

Teksti: Saku Schildt, kuva: Carita Forsman

Aknestikistakin tuttu lauluntekijä Jukka Takalo julkaisi Facebookissa pitkän viestin, jossa laulaja kertoo peruuttaneensa huomisen keikkansa Oulun keskustan seurakuntasalissa vastalauseena sille, että häntä oli ohjeistettu jättämään setistään humoristinen Jokainen on vähän homo -kappale.

”En voi tietenkään mennä esiintymään tapahtumaan, jonka järjestävä yhteisö pyrkii rajoittamaan sananvapautta. Minun tai muiden, syystä tai toisesta”, Takalo kirjoittaa.

Tilanne on viestin mukaan sikäli hassu, että artisti olisi luultavasti jättänut biisin omatoimisesti pois esityslistalta, koska ”paikalla olisi todennäköisesti ollut lapsiyleisöä tai vanhuksia, joille Jokainen on vähän homo -laulun ymmärtäminen olisi ollut ylivoimaista”. Takalo kuitenkin koki järjestäjien ohjeistuksen vuoksi, ettei hän ollut tervetullut paikalle esittämään muitakaan laulujaan.

Takalo kirjoittaa reagoivansa vahvasti sananvapauden rajoitusyrityksiin, koska sananvapaus- ja ihmisoikeuskysymykset ovat yleisemmässäkin mittakaavassa ajankohtaisia. Niinpä itsemääräämisoikeuden rajoituksiin tulee artistin mukaan reagoida.

”Jos seurakunnassa olisi kappaleen tekstiin tutustuttu tarkemmin, olisi ehkä oivallettu, ettei se sanoma niin kaukana siitä kristillisestäkään ole. Kertosäkeessä ollaan ihmisten samanarvoisuudesta melko vahvasti Uuden testamentin päähenkilön kanssa samoilla linjoilla”, Takalo päättää viestinsä.

Hauska yksityiskohta: keikka olisi Takalon mukaan ollut yhteisvastuukonsertti. Väkevää menoa!

Lisää luettavaa