Kiss viimein rockin aatelistoon, N.W.A ei – mikä lienee ainakin itkuraivaroineen Gene Simmonsin mieleen

17.12.2013

Myykö viime vuonna äkämystynyt Gene Simmons periaatteensa?

Teksti: Jarkko Fräntilä, kuva: Jana Blomqvist

Nirvana, Kiss ja Peter Gabriel valittiin kaikki tänä vuonna Rock and Roll Hall of Fameen. Palkitsemisseremonia järjestetään ensi vuoden huhtikuun lopulla.

Rannalla jäivät niin discoartisti Chic kuin räppiryhmä N.W.A:kin, mikä lienee ainakin Kissin ajatusten Tonavan Gene Simmonsin mielestä vain hyvä asia. Kissin jäätyä rannalle viime vuonna Simmons vähätteli asiaa ja kertoi, kuinka Kiss ei edes haluaisi typerään leikkikerhoon mukaan, sillä siellä on muitakin kuin pystyynkuolleita rockyhtyeitä.

”Kaikki kunnia Madonnalle ja Blondielle, mutta eivät he soita rockia. Miksei heitä palkita vaikka paikalla Dance Hall of Fameen?”

Paul Stanley komppasi tuolloin Simmonsia kertomalla, kuinka esimerkiksi Patti Smithistä on vain pari askelta amerikkalaiseen folk-laulaja Pete Seegeriin.

Kissin jäsenet epäilemättä pitävät kiinni periaatteistaan tänä vuonna eivätkä suostu pippaloihin osallistumaan, sillä esimerkiksi folkpoppari Linda Ronstadt valittiin Kissin tavoin legendasarjaan. Vai muuttavatkohan Simmons ja Stanley mielensä valinnasta saatavan julkisuuden ja sen kautta kasvavien rahavirtojen myötä? Odotamme henkeä pidätellen.

Muita valittuja olivat Brian Epstein, Hall and Oates, Andrew Loog Oldham, Cat Stevens sekä The E Street Band.

Lisää luettavaa