LCMDF rakentelee paluuta: ”Suomi voisi hyvin olla seuraava Ruotsi, ainakin elektronisen musiikin saralla”

LCMDF julkaisi uuden kappaleen.

24.04.2015

Vuonna 2007 perustettua LCMDF-yhtyettä vietiin aikoinaan kovasti ulkomaille, ja bändi onkin löytänyt itsensä soittamasta ympäri maailman.

Vuonna 2011 yhtye julkaisi debyyttilevynsä Love & Nature. Nyt yhtye julkaisi ensimmäisen maistiaisen tulevalta kakkosalbumiltaan. Fooled-nimisen kappaleen kuulet haastattelun alta, sillä pakkohan meidän oli ottaa yhteyttä kaksikon toiseen osapuoleen Emma Kemppaiseen ja kysellä, mitä hän ja hänen siskonsa Mia ovat viime vuodet tehneet.

LCMDF:stä ei ole vähään aikaan kuulunut mitään. Mitä olette puuhailleet?

”Olemme sitten bändin perustamisen jälkeen jatkuvasti julkaisseet musiikkia ja kiertäneet maailmaa. Matka tähän pisteeseen on ollut huikea! Ensimmäinen biisi upattiin Myspaceen 2006, kun itse olin 17 ja Mia 15 vuotta. Tämä myöskin tarkoittaa sitä, että ensi vuonna meille tulee kymmenen vuotta täyteen.

Kirjoitin kesällä 2013 Fooled-kappaleen sanoitukset. Niiden painopisteeksi jäi sample-tyyppinen hookki: “Maybe I’m fooled?” LCMDF:n sanoitukset ovat aina olleet julkinen päiväkirjani, ja Fooled-biisissä tämä tulee taas kerran esiin. Vibez of 2013. Kärsivällisyyttämme koeteltiin, sillä olisi ollut hauskaa julkaista kappale jo aiemmin, mutta päätimme hätäilyn sijaan rakentaa levykokonaisuutta tämän soundin ympärille. Harvensimme keikkoja, linnoittauduimme studioon, ja pääsemme nyt vihdoinkin kertomaan tarinaamme maailmalle ja ennen kaikkea faneillemme, jotka ovat ollet erittäin kärsivällisiä ja kannustavia uutta levyä tehdessä.

Olemme myös Mian kanssa ottaneet keikkatauon mahdollisuutena työstää taitojamme taiteen saralla. Muutin itse Helsinkiin puolitoista vuotta sitten, ja olen tehnyt ohjelmaa Nick Trianin kanssa Radio Helsingillä, valmistellut kandiani taikissa ja oppinut tuntemaan kotikaupunkini ja sen mahtavuuden uudestaan. Nyt istun myös Flow-festivaalien ohjelmatiimissä, ja toimin Lasermehu-klubikonseptin luovana johtajana. Mia asuu vieläkin Berliinissä ja on kohta valmistumassa tuottajaksi, hänkin kirjoittaa musiikia muille artisteille. Olemme ennen kaikkea kirjoittaneet ihan helvetisti uutta musiikkia!”

Hyppäsitte Cocoa Musicin kelkkaan noin kuukausi sitten. Mistä moinen päätös?

”Cocoa on Suomen tyylikkäin levy-yhtiö. Heillä on myös oikea mindset kansainvälisille markkinoille. Olemme tehneet duunia monen ulkomaalaisen tahon kanssa, mutta olen pitkään haaveillut suomalaisen huipputiimin kasaamista bändin ympärille, ja nyt palaset loksahtelevat paikoilleen.

Työstätte uutta albumia. Miltä se kuulostaa? Voiko Fooledista päätellä jotain, vai johtaako se harhaan?

”Fooled on ensimmäinen julkaisemmamme kappale, jonka olemme itse tuottaneet. Tavallaan tämä biisi on myös klassista LCMDF-soundia, eli olemme palanneet elektropopin maailmaan. Kitararaitoja levylle ei ole tällä hetkellä vielä eksynyt yhtäkään. Olemme juuri viimeistelemässä levyä, joka tehdään kotimaisin voimin. Meitä kiinnosti suomalainen elektroninen musiikki, ja levyllä tullaan kuulemaan myös vierailevia tuottajia kuten Mikko Pykäri, Jaakko Salovaara sekä HeavyWeight DJ’s-yhtyeestä tuttu Anton Sonin. Suomi voisi hyvin olla seuraava Ruotsi, ainakin elektronisen musiikin saralla.”

Aloitte tehdä musiikkia jo nuorina, ja teistä huokui alusta asti epäsuomalainen päättäväisyys menestyä musiikillanne. Teitä on aina viety innokkaasti maailmalle, ja olettekin pyörineet ulkomailla melkoiset määrät. Mitä maailmalta on tarttunut mukaan – musiikkiin tai ylipäänsä elämään?

”Väärin, meitä ei ole viety, vaan päätimme itse lähteä sinne, missä meidän kuuntelijat olevat. Joka kolkasta on löytynyt innokkaita auttajia. On ollut hyvä lähteä pois Suomesta ja avartaa mahdollisuuksien kirjoa. Dream bigger! Samalla on ollut erittäin hyvä palata myös Suomeen ja muistaa miten helvetin paljon lahjakkuutta ja ammattitaitoa täältä löytyy. Nöyryys ja vaatimattomuus ovat kaksi eri asiaa, joista vahvasti puollan vain ensimmäistä.”

Osaatko kirjoittaa bändinne alkuperäisen nimen (Le Corps Mince De Françoise) sen ranskalaisen c:n kanssa lunttaamatta netistä, miten ç-merkki tehdään?

”Se kirjoitetaan näin: çççççççççççççççççççç.”

Lisää luettavaa