Pullonkerääjästä festivaalijohtajaksi – Provinssirockin puikoissa on nyt Sami Rumpunen

16.10.2014

Provinssirockin uudeksi festivaalijohtajaksi nimitettiin Sami Rumpunen. Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan musiikkiskenessä jo pitkään vaikuttanut, muun muassa Seinäjoen elävän musiikin yhdistyksen Selmu ry:n hallituslaisena, Provinssin ohjelmaryhmäläisenä ja Vaasan uuden musiikin yhdistyksen Volume ry:n perustajajäsenä tunnettu Rumpunen pääsee nimityksen myötä tekemään yhä enemmän alueiden kulttuurin hyväksi.

Rumpusen Provinssi-ura alkoi 1980-luvulla, kun vain kilometrin päässä festivaalialueesta varttunut pikkupoika hankki ensimmäiset tienestinsä keräämällä pulloja tapahtumapaikan läheisyydestä. Myöhemmin Rumpusesta tuli festivaalin asiakas, ja vuodesta 2010 lähtien hän on vaikuttanut festivaalin järjestelyihin.

“Ilman kasvamista Provinssin ja Selmun kulmilla suhteeni elävään musiikkiin ja festareihin tuskin olisi läheskään näin intohimoinen. Olen loputtoman kiitollinen siitä luottamuksesta ja kunniasta, mikä minulle on nimityksen myötä suotu. Olo on edelleen hieman epätodellinen ja vaatii välillä pientä nipistelemistä,” toteaa Rumpunen lehdistötiedotteessa.

Parhaillaan Rumpunen viimeistelee Festivaalibarometri 2014 –tutkimusta, joka käsittelee suomalaisten festivaalikävijöiden kokemuksia ja toiveita. Tutkimustulokset esitellään helmikuussa musiikkiammattilaisten MARS-tapahtumassa Seinäjoella.

Lisää luettavaa