Tämä kotimainen laulaja on julkaissut vasta yhden biisin, mutta solminut jo sopimuksia kaikkien isojen levy-yhtiöiden kanssa

03.06.2016

Tiedätkö sinä, kuka on Alma Miettinen? Mikäli olet seurannut vuoden 2013 Idolsia tai käynyt Sini Sabotagen keikoilla, varmaankin tiedät. Muussa tapauksessa todennäköisesti et.

Sini Sabotagen keikkojen tuplaajan roolia lukuun ottamatta Miettinen on esiintynyt Idolsin jälkeen julkisuudessa melko vähän. Kunnes tänään, muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen Alma artistinimellä esiintyvä laulaja julkaisi ensimmäisen biisinsä Karma.

Mitäkö tässä on sitten ihmeellistä? Nuori laulajalupaus on työstänyt omaa musiikkiaan ja päättänyt julkaista sitä ajan ollessa kypsä. Asia on toki myös näin, mutta mielenkiintoiseksi Alman alkavan uran tekee se, että ennen tänään julkaistua virallista sinkkua hän on jo ehtinyt tekemään diilejä kaikkien isojen levy-yhtiöiden kanssa, niin kotimaassa kuin kansainvälisesti.

Pohjoismaissa ja Baltiassa Alma on PME:n ja Warnerin artisti. Kansainvälisellä tasolla laulaja on vuorostaan solminut levytyssopimuksen Saksan Universalin kanssa. Musiikin kustannussopimuksen Alma on allekirjoittanut Saksan Sony/ATV:lle. Kuvio on vähintäänkin mielenkiintoinen. Jäämme odottamaan, tavoittaako kansainvälisen soundin omaava Alma suurimmat faninsa Suomen rajojen sisä- vai ulkopuolelta.

Lisää luettavaa