The Beatles -fanien graalin malja on löytynyt – Yhtyeen ensimmäinen painettu vinyyli pysyi piilossa yli 50 vuotta!

The Beatlesilta on vuosien varrella huutokaupattu monenlaista keräilyesinettä ensimmäisestä painetusta The Beatles -levystä (eli ”White Albumista”) aina John Lennonin hiustukkoon. Nyt myyntiin on kuitenkin tulossa tuote, jota luonnehditaan The Beatles -keräilyesineiden ”graalin maljaksi.”

NME:n mukaan ensi kuussa kaupattavan vinyylin uskotaan olevan ihka ensimmäinen yhtyeen musiikkia sisältävä vinyyli. 10-tuumainen kiekko sisältää kappaleet Till There Was You ja Hello Little Girl, ja sen esittäjäksi on merkitty Paul McCartney & the Beatles. Vinyylin kuoreen on lisäksi tehnyt merkintöjä yhtyeen ensimmäinen manageri Brian Epstein.

Kuulostaa uskomattomalta, että levy on pysynyt näin kauan piilossa, mutta siltä se tosiaan vaikuttaisi. Epstein lähetti vuonna 1962 äänitetyn levyn tuottaja George Martinille saadakseen luotsaamalleen yhtyeelle levytyssopimuksen. Martin palautti levyn, jonka jälkeen Epstein lahjoitti sen Gerry & The Pacemakers -yhtyeen kiipparistille Les Maguirelle. Nyt jo 74-vuotias Maguire säilytti levyä viisi vuosikymmentä ja on sittemin lahjoittanut sen lapsenlapselleen, joka toivoo hankkivansa pian oman talon.

Tämä ultimaattinen The Beatles -harvinaisuus tulee myyntiin Omega Auctionsin toimesta 22. maaliskuuta, ja sen hinnan odotetaan kohoavan yli 12 000 euroon.

Lisää luettavaa