Ilmoitus: Spotify laittaa poikkeusvuoden pakettiin – selvitä, miltä sinun 2020 kuulosti!

Spotify on julkistanut tänään Vuosi paketissa -ominaisuuden, jonka avulla saat selvitettyä suosikkiartistisi ja eniten kuuntelemasi kappaleet. Pääset itse arvuuttelemaan tietoja ja keräämään kuuntelutottumuksiasi vastaavia kunniamerkkejä. Äläkä unohda jakaa koostettasi somessa!

02.12.2020

ILMOITUS Kuluva vuosi on ollut lievästi ilmaistuna poikkeuksellinen. Tänään julkistettu Spotifyn Vuosi paketissa -ominaisuus auttaa jäsentelemään kaukaiselta tuntuvan alkuvuoden ja sitä seuranneen, pandemian rasittaman loppuvuoden.

Uudelle vuosikymmenelle siirryttiin Behmin Hei rakas -debyyttisinglen tahdittamana. Edellisenä syksynä julkaistu kappale oli kivunnut listojen kärkeen ja jatkoi voittokulkuaan sydäntalvella. Behm oli suomalaisten kuudenneksi kuunnelluin artisti, ja Hei rakas vuoden kolmanneksi kuunnelluin biisi. Laulajan debyyttialbumi Draaman kaari viehättää otettiin vastaan avosylein ja Frida-singlestä kasvoi jättihitti kuunnelluimpien kappaleiden listalle.

Sosiaalinen eristäytyminen opetti meille yhtenäisyyttä uusin keinoin. JVG sai kansan kokoon ja keräsi puolitoista miljoonaa silmäparia seuraamaan etävapun viettoa virtuaaliselle Senaatintorille. Alma julkaisi odotetun albuminsa ja esiintyi Helsinki-päivän striimikonsertissa. Uudenmaan lockdown poiki myös ilahduttavia yhteistöitä, kuten Tipan ja Costeen kimppalevyn.

Erikoisajat saivat meidät kuuntelemaan musiikkia eri lailla: enemmän, mutta paljon tuttua ja turvallista. JVG olikin koko vuoden kuunnelluin artisti, vaikka yhtye ei julkaissut uutta albumia tänä vuonna.

Mitä luulet, oletko kuunnellut tänä vuonna enemmän JVG:tä vai Behmiä? Spotifyn Vuosi paketissa -ominaisuus haastaa sinut arvailemaan, kuinka hyvin olet perillä omasta musiikinkulutuksestasi.

Vuosi poiki myös suuria uusia kappaleita: Tässäkö tää oli?, kyseli Arttu Wiskari traagisella kappaleellaan. Elastinen ja Jenni Vartiainen eivät epäröineet hetkeäkään. Mikael Gabriel ja Nublu eivät antaneet universumin rajoittaa. Haloo Helsinki! aikaisti paluutaan. Musiikki on tarjonnut turvaa, lohtua, elämyksiä ja eskapismia poikkeusolosuhteiden keskelle.

Ikuinen vappu ja Despacito jäivät taakse, kun nuori raumalainen räppäsi naisesta nimeltään Penelope. Williamin kappaleesta tuli kaikkien aikojen pisimpään Spotifyn listan ykkösenä ollut biisi ja koko vuoden kuunnelluin kappale.

Täysosuman tehneen Williamin rinnalla kulkee uusi peloton sukupolvi, joka hämärtää ja taivuttaa genrerajoja ennakkoluulottomasti. Ibe, Cledos, Sexmane, Etta, Melo, Cavallini & Shrty, Skii6, Turisti, Helena Routa, Runo ja Rebecca ovat uuden vuosikymmenen ääniä. Mikäli edellä mainittuja artisteja löytyy soittolistoiltasi, olet todennäköisesti Edelläkävijä, ja Spotifyn Vuosi paketissa antaa sinulle sen mukaisen kunniamerkin.

Jos vuosi 2020 on ollut poikkeuksellinen, niin se on ollut myös poikkeuksellisen kovatasoinen musiikkivuosi. Osaatko sanoa, millainen sinun vuotesi on ollut? Ketkä artistit ovat kulkeneet rinnallassa läpi vuoden? Mitkä biisit ovat keränneet tehosoittoa tuntitolkulla? The Weeknd vai Billie Eilish? Rockstar vai Roses?

Selvitä vastaukset näihin ja muihin kysymyksiin tekemällä Spotifyn Vuosi paketissa nyt. Se toimi läpileikkauksena niihin artisteihin, kappaleisiin ja podcasteihin, jotka tekivät vuodesta 2020 sinun näköisesi. Muista jakaa kooste myös ystävillesi ja anna musiikin yhdistää.

Advertisement

Lisää luettavaa