Mainos: Hobby Hall
Hanki nämä kaksi asiaa hyvissä ajoin
Vauvavuosi menee nopeasti, ja pian pieni vauva onkin jo touhukas taapero. Lapsen kasvaminen edellyttää myös uusien tarvikkeiden hankintaa. Vaatteiden lisäksi kotiin ja vapaa-aikaan täytyy tehdä monenlaisia tarpeellisia hankintoja.
Yksi olennaisimmista hankinnoista on lasten potta. Useimmat lapset oppivat päiväkuivaksi kolmevuotiaana tai aiemmin, mutta pottaharjoittelu on hyvä aloittaa jo vuoden ikäisen kanssa. Babybjörnin klassikkopotassa on irrotettava pottaosa, jolloin lasten potta on helppo puhdistaa.
Jos lasta kuljetetaan vaunuissa, ne tulee vaihtaa tai päivittää vauvavuoden loppupuolella. Taapero tarvitsee vaunukopan sijasta rattaat, joissa hän voi matkustaa istuma-asennossa. Rattaat voivat olla käytössä jo hieman yli puolivuotiaan vauvan kanssa, joten vaunun runkoon sopiva istuin tai erilliset rattaat kannattaa hankkia hyvissä ajoin.
Tarpeelliset välineet taaperon kuljettamiseen
Rattaat ovat tarpeellinen hankinta, jonka voit tehdä helposti Hobbyhall.fi-verkkokaupassa. Isoilla, jousitetuilla pyörillä varustetut rattaat kulkevat hyvin myös hiekkateillä, kun taas pienet matkarattaat ovat kätevät kaupungilla ja satunnaisessa käytössä.
Auton turvakaukalon pituus- ja painoraja saattavat tulla vastaan jo ennen vauvavuoden päättymistä. Seuraava auton istuin on turvaistuin, jossa lapsi matkustaa selkä menosuuntaan päin.
Varsinkin varhain kävelemään oppinut lapsi voi alkaa jo taaperoiässä harjoittelemaan pyöräilyä. Ensimmäiseksi polkupyöräksi sopii hyvin potkupyörä, jolla lapsi pääsee harjoittelemaan tasapainoa. Hobbyhall.fi-verkkokaupan valikoimasta löytyy esimerkiksi PUKY-potkupyöriä ja Tunturi-tasapainopyöriä.
Jos haluat kuljettaa lasta pyörällä, tarvitset pyörään lastenistuimen, jossa on riittävän suuri painoraja. Pidempien matkojen kuljettamista varten kannattaa harkita pyöräkärryn tai laatikkopyörän hankkimista. Nämä ovat kalliimpia, mutta myös pitkäikäisempiä ratkaisuja: niillä voi yleensä kuljettaa vielä 5-vuotiastakin lasta.
Potkupyöräilyä ja pyörän istuimessa tai pyöräkärryssä matkustamista varten lapsi tarvitsee myös sopivan kokoisen pyöräilykypärän. Valitse kypärä lapsen päänympärysmitan mukaan: älä osta liian suurta kypärää kasvuvaran vuoksi.
Ruokailu ja vessakäynnit sujuvat taaperolta näillä tarvikkeilla
Lasten potta olisi hyvä olla lapsiperheen kodissa jokaisessa vessassa. Lasten potta ei kuitenkaan ole ainoa vaihtoehto. Taapero voi käydä asioillaan myös wc-pöntöllä istuimen supistajan avulla. Harjoitusistuin on hyvä hankinta viimeistään 3- tai 4-vuotiaille lapsille, jotka opettelevat käymään wc-pöntöllä potan sijasta.
Jotta lapsi voi harjoitella omatoimisuutta, hänelle kannattaa hankkia vessaan jakkara tai koroke. Sen avulla taapero yltää käsienpesualtaalle ja voi pestä kädet itse. Hobbyhall.fi-verkkokaupan valikoimasta löytyy söpöjä pottia, istuimia ja korokkeita Babybjörnin lisäksi muun muassa Kikkaboo-, NUK- ja Fisher Price -merkeiltä.
Ruokapöydän ääressä oleva syöttötuoli käy taaperolle jossain kohtaa pieneksi. Harkitse korkeussäädettävän lastentuolin hankkimista. Taapero alkaa myös harjoitella aterimien käyttöä, jolloin pienikokoisemmat lasten aterimet ovat hyödylliset. Tuttipullon sijaan taapero voi juoda vettä tai muuta juotavaa pillipullosta tai juomapullosta, jonka suuaukko on pieni.
Älä unohda näitä taaperon tarvitsemia asioita
Pinnasänky muuttuu taaperolle tarpeettomaksi tai jopa vaaralliseksi silloin, kun taapero osaa nousta seisomaan ja alkaa kiipeillä laidan yli. Jos pinnasängyn sivulaidan saa irrotettua, pinnasänkyä voi käyttää vielä jonkun aikaa tavallisena sänkynä. Viimeistään noin 90 – 100 cm pitkälle lapselle kannattaa hankkia lastensänky tai juniorsänky.
Taapero nauttii muun muassa rakenteluleikeistä ja on innokas oppimaan uutta. Hanki tai pyydä taaperolle lahjaksi ikätasoon sopivia leluja, kuten palapelejä, rakennuspalikoita ja erilaisiin mielikuvitusleikkeihin sopivia leluja. Jos taapero aloittaa päiväkodin tai käy kerhossa, reppu ja sisätossut ovat myös tarpeellisia hankintoja. Taaperolle tarvittavat hankinnat voit tehdä kätevästi Hobbyhall.fi-verkkokaupan sivulta.