Aino Venna: Marlene – Loistelias debyyttilevy, jonka tahdissa sopii itkeä ja tanssia

Anna Brotkin havaitsi Rumbablogissakin esitellyn Aino Vennan esikoislevyn viiden tähden albumiksi.

Teksti: Anna Brotkin, kuva: Nelli Palomäki

Aino Venna: Marlene
Stupido

Täyden kympin esiintulo.

Jos tuoreista kotimaisista naisartisteista Mirel Wagner kulkee kapeaa kauhutarinoidensa kujaa, Aino Vennan maailma on avoinna useaan suuntaan. Debyytille mahtuu niin Electric Soulin indienäppäilyä kuin I’m Not Heren jazzvenyttelyäkin. Waltz to Paris lähentelee täydellisen avausraidan ja Devil Take Care täydellisen melodian ideaalia.

Vennan laulut ovat tarinoita sivukaduilta, joissa kuljetaan käsi kädessä mutta odotetaan jo vääjäämätöntä eron hetkeä. Soundillisesti hän lipuu samassa maailmassa Suzanne Vegan, Beth Ortonin, Laura Marlingin ja Pauline Crozen kanssa. Vennan syvän melankolinen ääni, chanson-lainailu ja harkittu orkestraatio muodostavat riipivän kauniin kokonaisuuden. Yhteen fraasiin nojaavat sanoitukset ehtivät paikoin puuduttaa, mutta onneksi vain ohikiitävän hetken.

Venna saattaa hyvinkin olla Suomen mielenkiintoisin ääni. Arkirealismissa piehtaroivia villasukka-artisteja tehtaillut maamme on kaivannut juuri tätä: omaperäistä artistia, jonka kitaran tahtiin voi itkeä ja tanssia.

Arvio on julkaistu Rumbassa 11/12. Kuuntele levy täällä.