Aasialaisia pornolehtiä, industrialia ja punaviinioksennusta – 12 tuumaa vie elämäsi parhaimpiin hetkiin

12 tuumaa on kirja levykaupoista. Se on myös paljon muutakin: se on trippi menneisyyteen, kirjoittaa Jarkko Fräntilä.

Arvio: 12 tuumaa – tarinoita suomalaisista levykaupoista

12 tuumaa on kirja kaikille niille, jotka olette koskaan käyneet levykaupoissa. Koska olet tällä hetkellä Rumban sivuilla, olet luultavasti niin tehnyt.

12 tuumaa kerää yhteen kotimaisten levykauppojen historian tavalla, joka ei vaivu ainoastaan nostalgiaan. Mukana on myös uudempia levykauppoja, sillä vaikka kuinka muuta väitetään, levykauppojen kivijalkabisnes ei ole kuolemassa pois, vaan muuttamassa muotoaan, erikoistumassa alalajikkeisiin kuten tanssimusiikkiin ja hip hopiin. Unohtamatta tietenkään Levykauppa Äxän kaltaisia yleiskauppoja.

Silti 12 tuumaa toimii myös ihanana nostalgiatrippinä kaikille niille, jotka ovat joskus pläräilleet levyhyllyjä ja pohtineet, ostaako leivän päälle makkaraa vai Nine Inch Nailsin Brokenin.

Itse olen viettänyt koko elämäni Helsingissä, ja kirja toimi samaan tyyliin kuin oma levyhyllyni: osaan yhdistää jokaisen levykaupan tiettyyn elämäntilanteeseeni.

Alla olevat muistot eivät ole aikajärjestyksessä:

Oskun Divarissa kävin pariin otteeseen Vuosaaresta käsin silloin, kun maailma oli vielä avoin ja ensimmäinen oma asunto vielä kaukaiselta tuntuva haave.

Iso Roban Stupido Shop mullisti elämäni, ja kannoin sieltä kotiini mielettömät kasat nörttipoppia. Kautta aikojen ensimmäisen musiikkihaastatteluni tein The Duplosta Tampereella, ja samassa pöydässä istui myöhemmin Radio Helsingin hipsteriguruksi (pus pus!) noussut Aleksi Pahkala, joka oli Stupidon tiskin takaa tuttu.

Dis ’n Datista raahasin kotiini kaikki mahdolliset Constellation-levy-yhtiön tuotokset Godspeed You! Black Emperorista ja A Silver Mt. Zionista lähtien. Itkuhan niiden parissa aina tuli. Nykyään Dis N’ Datin Petri Pirtilä työskentelee Levykauppa Äxässä.

Vuosaaresta karkasin lukion välitunneilla Itäkeskuksen Fazer-musiikkiin ja ostin valtavat kasat industrial-levyjä myöhemmin Rumban päätoimittajaksi kavunneelta Viljami Puustiselta. Jossakin vaiheessa niitä oli yli 250 kappaletta. Vein ne kaikki vähitellen musiikkityyliin kyllästyttyäni Tunnelin Levyyn, ja otin alehyllyistä aina jotain käytettyä tilalle.

Siellä hyllyssä oli jokaisella käyntikerralla Bruce Springsteenin Human Touch käytettynä, useimmiten muutamana kappaleena.

Tunnelin Levyssä oli loistava valikoima Rushia, oikeastaan kaikki albumit. Ostin ne toki hyllyyni, sillä Geddy Lee on jumala.

Black & Whiteen olen raahannut levyjä tuhansien eurojen arvosta. Pienipalkkainen työläinen tarvitsi aina kaljarahaa jostain.

Piinaavin muisto:

Fennicalla oli ja on yhä oma sarjakuvakauppansa. Sieltä sai myös aasialaisia pornolehtiä. Kerran kävelin hermostuneesti sarjiskauppaan Sandman-albumia ostamaan. Rahaa jäi vähän ylikin, ja tiskin takana olevat heppulit kiusoittelivat minua iästäni ja pornolehtiostoksestani. Olin kyllä jo 18-vuotias, mutta silti. Traumathan tuosta jäi. Yhä Fennican (joka sijaitsee nykyään Hämeentiellä Kalliossa, tuolloin myymälä sijaitsi Helsingin keskustassa) tiskin takana työskentelevä Erkki Kettunen taisi kiusoitellen pohtia, voiko noin pienelle pojalle edes pornoa myydä, että ymmärränkö mitkä tissit ovat.

Myivät silti.

Huh. Muistoja.

Pelkkää Helsinkiä kirja ei ole, ja se kattaa koko maan.

Suosittelen. 12 tuumaa toimii muistin virkistäjänä paremmin kuin ne punaviinitahrojen ja -oksennuksen tahrimat välähdykset omien aivojen sopukoista kaukaisesta nuoruudesta, Club Anvil -illoista Vanhalla ylioppilastalolla ja Leopoldin popparitapaamisista.

Omat levyni roudasin kellariin viime kesän muuton yhteydessä.

Ehkä ne voisi tuoda sieltä takaisin tuonne hyllyyn.

Ihan vain muistojen vuoksi.

Kirjan Facebook-sivuille pääset tästä.

Jarkko Fräntilä