Suomalaisen vaihtoehtokulttuurin suurmies Raimo Pesonen yhdistelee Karoshi Loversin rumpalina tanssittavaa pop-groovea synkeisiin melodioihin ja kuolemaa halaileviin sanoituksiin. Mitkä levyt ovat toimineet entiselle Mana mana -miehelle oppituntina siinä, kuinka yhdistää äärimmäiset tunnetilat yhteen pakettiin?
Kuva: Santtu Särkäs
Sielun Veljet: Lapset (1983)
”Ei mitään menetettävää -pohjalta tehty levy, jolla kuljetaan äärimmäisen synkkyyden ja huumorin veitsenterällä. Horjahduksia ei ole havaittavissa, mutta jännite pitää kuulijan tehokkaasti otteessaan. Musiikilliset rajat ovat lopulta vain omien korvien välissä, ja ne voi heittää menemään jos vain päättää niin. Lapset oli aikaansa edellä, todennäköisesti se on sitä edelleen. Jos Karoshi Loversissa olisi basisti, soundin voisi kuvitella ja toivoa olevan jotain tällaista.”
Unun: Ótta (1998)
”Levy, joka toimii joka kuuntelulla kuin raikas suihku. Melodinen indie-pop-rock on todennäköisesti maailman vaikeimpia tyylilajeja: tarjontaa on niin paljon, että omaperäisen ja erottuvan tekeminen on todella vaikeaa. Islantilainen Unun onnistui kakkosalbumillaan tässä lähes mahdottomassa tehtävässä. Ehkä islanniksi laulaminen toi riittävän vieraannuttamisefektin ja antoi sen viimeisen niitin, mutta laulaja Heidan ja kitaristi Dr. Gunnin lahjoista ja yhteistyöstä siinä on pohjimmiltaan kysymys.”
PJ Harvey: Rid of Me (1993)
”PJ Harvey tekee edelleen relevanttia musiikkia, mutta vanhempi Rid of Me on nostettava esille tässä yhteydessä ihan sen vuoksi, että tuottaja oli valinnut sen There Is No Alternativen miksauksiin refenssilevyksi ja kertoi asiasta meille vasta jälkikäteen. Soundi ei sovi formaattiradioihin, mutta meille kyllä.
PJ Harveylla on oma juttunsa ja hän pysyy liikkeellä, siinä se.”
22-Pistepirkko: Bare Bone Nest (1989)
”Myös Pistepirkoilta olisi voinut hyvin perustein valita viimeisimmätkin levyt, mutta miksei voi yhtä hyvin kaivautua syvemmälle? Eivät vuosiluvut ole musiikissa se olennaisin asia. Tältä bändiltä olen oppinut paljon, kuten ettei sitä bassoa välttämättä tarvita. Jos ollaan hiljaa ja hauraita, pintaan voi tulla särö ja homma voi särkyä käsiin, mutta sillä tavoin voi saavuttaa myös asioita joita ei muuten voi. Ja kun sitten taas polkaisee fuzzin päälle, se tuntuu enemmän kuin jatkuva tasainen tuuttaus.”
Xysma: Lotto (1996)
”Xysman Lotto-albumilla kaksi käyrää leikkaa herkullisesti: vahvassa kasvussa oleva pop- ja melodiataju, esimerkiksi kappale New Gel in Town, ja selkärangasta edelleen lähtevä mättörock. Leikkauspisteessä säkenöi. Xysma on Disgracen ohella niitä bändejä, jotka opettivat minut arvostamaan matalavireisen kitaran mahdollisuuksia.”
Lue Karoshi Loversin tuoreen There Is No Alternative -levyn arvio täältä.