Black Lizard jatkaa kulkuaan Euroopan-rundillaan.
BLACK LIZARD – KIERTUEPÄIVÄKIRJA OSA 2
Teksti: Onni Nieminen
Kuvat: Eetu Maaranen, Onni Nieminen, Black Lizard
Black Lizardin kiertueblogin toisessa osassa yhtyeen matka jatkuu Belgiaan ja Englantiin. Yhtyeen rumpali Onni Nieminen käsittelee alla yhtyeen keikat Belgiassa, Lontoossa ja Rugbyssä.
26.3. Café Video, Gent, BE
28.3. Hoxton Square Bar & Kitchen, Lontoo, UK
29.3. Great Central Studios, Rugby, UK
Black Lizard livenä Rugbyn Great Central Studiolla
Belgian Gent oli kuin sarjakuvasta. Tarinan lavasteina toimivat lukuisat goottilaiset, runsaskoristeiset kirkontornit ja muurit, jotka seurasivat kulkuamme kaupungissa.
Majatalon ikkunasta avautui sekava rivistö taloja, vajoja, torneja ja sisäpihojen epäjärjästelmällistä arkea. Kirkkaan oransseja mandariineja heittelevät hedelmämyyjät flirttailivat kadunkulkijoille. Illan keikkapaikka Cafe Video sijaitsi saastaisen, pysähtyneen virran rannassa. Miksaaja oli tarkka desibeleistä. Tila oli niin matala, että laulajamme Paltsan pää lähes hipoi lakattua vanerikattoa.
Basisti Lauri taasen unsi olonsa vilustuneeksi, joten mukaan pakatuille Finnrexeille tuli käyttöä. Tuntuu siltä, että olemme maailman flunssaisin bändi: joka reissulla jonkun nenän aina valuu. Keikka oli minun mielestä ehdottomasti huonoin tähänastisista, Paltsan mielestä se taas meni hyvin. Onneksi edessä häämötti kiertueen ensimmäinen vapaapäivä, joka tekisi varmasti hyvää sekä soittamisen intohimolle sekä ruumiilliselle väsähdykselle.
Aamukävelyllä seurasin kouluryhmää jättimäiseen kirkkoon, jonka kostea, keskiaikainen löyhkä kiihotti mielikuvitusta. Ihailin koristekuvioita ja uhkaavin aihein maalattuja korkeita kaari-ikkunoita. Sattumoisin eräs ruskeaan pukeutunut, harmaapartainen herrasmies viritti kirkon perällä jättimäistä harppua. Kaunis soitin nousi kohti korkeuksia ja vei ajatukset kauas pois rock’n’rollista.
Mutta ei kun autoon ja kohti rannikkoa! Valtion vaihtuminen ilmeni, kun huoltoasemalla puhuttiin ranskaa ja lounaan kanssa sai Camembert-juustoa.
Calaisiin saavuttiin juhlattomissa tunnelmissa Euro Tunnel -opaskylttejä seuraillen. Viivat ohjasivat meidät tullitarkastuksen kautta sisälle hopeiseen junaan samalla tavalla kuin laivaan ajetaan autolla. Juna liikahti ja tuntui jännittävältä, että kiitäisimme pian meren alle. Pimeys ja painostava tunnelma eivät kestäneet kuin puolisen tuntia päivänvalon räpsähtäessä näkyviin pölyisistä ikkunoista. Olimme alittaneet putkea pitkin Englannin kanaalin, La Manchen, ja nyt kiidimme huumaavaa vauhtia vasenta puolta pitkin tasaisempaa suurkaupunkia kohti.
Liskot Eurotunnelissa
Lämmin mannerilma toivotti meidät tervetulleeksi ikuisen grillijuhlan hajuiseen Dalstoniin. Isäntämme Aurelian, joka esiteltiin meille ”french psych wizardina”, pisti levyn pyörimään tehden samalla ruokaa nälkäisille ja osoittaen meidän tulevan yöpaikan turvalliseksi. Miten me olimme hänen luonaan, en osaa sanoa, mutta olimme kaikki hyvin otettuja tästä vieraanvaraisuudesta ja uudesta ystävyydestä.
Kun Paltsa oli toisaalla yötä tyttöystävänsä kanssa, lähdimme Jonin ja Laurin kanssa kävelemään Angel-metroasemalle, johon olimme sopineet tapaamisen ystävämme Eetun kanssa. Sieltä kukkamyyjien ja liukuportaissa kiitävien ihmisten seasta saimme oman reppuselkäisen valokuvaajan mukaamme kiertueelle.
Kuulimme, että illalla Lontoossa JaJaJa -klubilla soittaisivat oululainen The Scenes ja oslolainen Electric Eye, jotka molemmat olivat tuttujamme yhteiskeikoilta. Oli ilo nähdä ystäviä Lontoon yössä ja livemusiikkia ulkopuolisena. Kävelymatkalla majapaikalle näin useita kettuja ja seurasin hetken donitsia suussaan kantavaa jolkottelijaa.
Basisti Lauri Lyytinen kirjoittaa imikirjoitusta erikoiseen kuvalehteen Lontoossa.
Kiertueen toinen perjantai valkeni ilmapatjojen nahkeisiin sisuksiin upponneiden soittajien silmiin lupaavana ja odottavana. Aamukahville läheiseen Betty´s kuppilaan.
Kävimme tutkimassa Brick Lanen muutamia putiikkeja ja haistelemassa tunnelmaa. Matkalla Kingsland Roadia pitkin kuulimme kiehtovan minareettilaulun tornista. Kevätkääryleet kadulta ja Hoxton Square Bar & Kitchen -klubille Marekia ja Paltsaa odottamaan. Kaakkoisranskalainen Dead Horse One ja lontoolainen Desert Mountain Tribe soittivat ennen meitä.
Värivalot muuttuivat vaaleanpunaiseksi astuessamme lavalle. Aistiharhoja aiheuttavat valot, energinen keikka ja innokas yleisö tekivät keikasta erinomaisen. Edes hektinen pakkaus perjantai-illan ihmishälinässä keskellä katua ei onnistunut laskemaan huippufiilistä. Juhliminen jatkui loppuillasta täpötäydessä kapakassa äänekkään housen naputtaessa hikipisaroita ihoillemme. Iltapala majapaikassamme sai ranskalaiset piirteet, kun sipsipussin ja hummusdippejen jälkeen isännän kaapista ilmestyi pöydälle niin laatujuustot kuin viinikin. Herkuttelua ja uneen.
Onni Nieminen Rugbyssä
Haistelimme parvekkeella lauantai-aamun tuoksua ja lupaavan hienoa päivää. Perhosparit lepattivat pihapalmun ylitse lihavien brittikissojen niitä tarkkailessa. Tuuleton ja lämmin päivä tarjosi hyvät matkaolosuhteet Rugbyyn. Idylliseen pikkukaupunkiin saavuttaessa kenelläkään meistä ei ollut käsitystäkään tulevasta.
Great Central Studios oli punatiilisessa tehdasrakennuksessa oleva kotikutoinen huoneisto, jonka kostea haju ovella toi mieleen tallinnalaiset rappukäytävät. Esittäydyimme paikan hallitsijalle Pete Bassmanille (Spacemen 3, Darkside…), joka esitteli meille paikan. Meille selveni hengästyttäviä yksityiskohtia paikan historiasta. Eräässä huoneessa nuorukaiset ripustivat kankaita seinille ja asettelivat videotykkiä.
Tässä huoneessa tulisimme soittamaan. Pyysimme lavalle savua, joten saimme sitä siinä määrin, että keikan loppuvaineessa näkyvyys oli kuin pahimmilla purjehduskeleillä.
Saimme erittäin lämpimän vastaanoton Rugbyssa niin yleisöltä kuin keikan järjestäjätahoiltakin. Hyviä uusia ystäviä ja kontakteja musiikintekoon. Uskomaton päivä, joka merkitsi meille paljon.
Kiertuepäiväkirjan seuraavassa osassa sitten kiertueen kolme viimeistä keikkaa: Manchester–Pariisi–Amsterdam.