”I lust for after no disaster can touch us anymore” – kun suomalainen sanoittaa englanniksi

Suomalaisten tekemiä englanninkielisiä tekstejä haukutaan kömpelöiksi. Tuukka Hämäläinen kartoittaa blogissaan, onko väitteessä perää.

Teksti: Tuukka Hämäläinen, kuva: Nana Simelius

Jossakin kritisoitiin, ettei suomalaisten sanoittajien englanninkielisiä tekstejä oteta vakavasti. Suomessa kuitenkin julkaistaan arviolta puolet pop-musiikista ”ameriikaksi”, joten pakkohan tähän on tarttua. Onko se sitten kaikki tuubaa vai löytyykö joukosta helmiä? Ja mikä siinä oikein mättää?

Mennään ensin popin pimeään ytimeen ja katsotaan vaikkapa Anna Abreun biisejä. Idols-Anna kuuluu tietysti Suomen myydyimpiin artisteihin ja kuuluneet yöklubien takuuvarmaan hittiosastoon. Kuitenkin myös konepopissa on yleensä sanat.

Nowadays I feel the same as I always used to do
Everyday I’ve had the doubt of you walking out the door
I didn’t want anyone else, porque sempre foste tu
I try to keep my confidence, but it’s all so insecure

Silent Despair”, san. Rauli Eskolin & Patric Sarin (Now, 2008)

Esimerkiksi tuossa Silent Despairin katkelmassa on jotain hiukan kömpelöä. Ekassa säkeessä sana ”do” on lopussa aivan ylimääräinen ja toisessa säkeessä ilmaisu ”have a doubt of” -ilmaisu on kauhea mutkan kautta -ilmaisu. Toki laululle varattu tila on täytettävä jollain ja englannissa on näitä kivoja yhden tavun apusanoja.

Ja viimeisessä säkeessä menee viittaukset sekaisin: lauletaan ”minun itsevarmuudestani”, mutta sitten ”insecure” taas viittaa johonkin ulkoiseen ”siihen” (it’s!). Mikä on epävarmaa? Jotkut ulkoisen maailman seikat? Mutta käytettäisiinkö silloin sanaa ”insecure”, joka viittaa sisäiseen tuntemukseen? Pikemminkin ”uncertain”.

Rokimpaan suuntaan. Miten olisi Poets of the Fall tai vaikkapa Von Hertzen Brothers?

It’s all a game, avoiding failure, when true colors will bleed
All in the name of misbehavior and the things we don’t need
I lust for after no disaster can touch us anymore
And more than ever, I hope to never fall, where enough is not the same it was before

Carnival of Rust, san. Marko Saaresto (Carnival of Rust, 2006)

Olen aina kokenut Poets of the Fallin musiikin jotenkin tyhjänpäiväisenä, mutta itseasiassa yhtyeen sanoitukset eivät säännönmukaisesti huonoja. Marko Saaresto osaa teksteissään käyttää englanninkielen ilmaisuja ihan näppärästi, kuten Carnival of Rustin ensimmäisessä säkeistössä: ”taste the blame if the flavor should remind you of greed”. Vaikken keksikään miten syyllisyys ja ahneus linkittyvät, edes biisin omassa kontekstissa, kielikuva kuulostaa hyvältä.

Sitten taas on sellaisia pätkiä, kuten yllä lainatun katkelman kolmas rivi, jossa lauserakenne ja merkitys katoavat täysin. Mitä hittoa tuokin säe tarkoittaa?

Damn this illusion
Lust and confusion
Are eating up my mind
This situation’s
Devil’s creation
An evil in disguise
‘cause I can’t get out of here
Where nothing seems real
The answer is near
I still just hold on to

Let Thy Will Be Done, san. Mikko Von Hertzen (?) (Approach, 2006)

Von Hertzen Brothersilla on näppäriä riffejä, joten totta kai sitä kutsutaan progeksi (samalla logiikalla kuin Musea). Yhtyeen sanoituksellinen ilmaisu kärsii vähäisestä sanavarastosta ja yksinkertaisesta riimittelystä. On hankala saada otetta siitä, mistä biisit kertovat tai mikä niissä on ideana. Lisäksi tuota ensimmäistä säkeistöä ruotimalla voisi kysyä, että millä tavalla kuvattu tunnetila on ”an evil in disguise”, kun kyse on sekaannuksesta ja harhasta (ja himosta), jotka nyt ihan suoraan viittaavat ikävään tilanteeseen. Paha ei ole siinä valepuvussa, vaan suorastaan nimikyltti kaulassa.

Entäpä metalli? 2000-luku on ollut suomimetallin kulta-aikaa, mutta eniten huomiota ovat saaneet suomenkieliset yhtyeet, kuten Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus, Mokoma, Stam1na, Kilpi ja Teräsbetoni. Suomeksi laulun sanoja kuunnellaan, mutta englanniksi se on yhdentekevämpää – etenkin sitten kun mennään rääkymisosastolle.

Hey what’s the matter with you,
whatcha you tryin’ to do,
I’m wrecking my brain, I’ll never get it
Did I ever hurt you in any way?
If I did then hear my apology: FUCK YOU!

You’re Better Off Dead, san. Alexi Laiho (Hate Crew Deathroll, 2003)

Children of Bodom on yksi meikäläisten menestyneimpiä metallibändejä, joka nyt on mitä on. Sanoista ei saa pätkääkään selvää, mutta näitä tekstejä kannattaa lukea. Ne ovat nimittäin hervottoman hauskoja! Niin älytöntä uhoamista, ettei sitä osaa ottaa tosissaan. Jopa gangsta-rapissa ollaan yleensä tahdikkaampia. Sen kummempia ajatuksia tekstit eivät tosin herätä.

Sweet lips, intoxicating
Sultry eyes that stare, waiting
To lure the hungry heart
Into a deadly trap
Innocent and pure, it seems
On both of us the shadow feeds
Perverted are its needs
But it seems we have no choice

Of Love, Lust and Human Nature, san. Kiuas (?) (Lustdriven, 2010)

Onko joka kappaleessa aina sana ”lust”? Tästä Kiuaksen tekstistä ymmärtää kyllä jutun, mutta juttu on niin vanha, kuiva ja tavanomainen, että nenänkaivelukin tuntuu kiinnostavammalta. Jos jossain tyylilajissa nämä viettelijätär-tyyppiset sukupuoliroolit kukoistavat, on se metalli. Biisillä on kyllä mainio nimi! Valitettavasti ihmisluonto jää hieman vähälle huomiolle, enkä nyt rakkaudestakaan oikein tiedä.

Metallia on niin paljon, että varmasti joukossa on hyvääkin tekstiä. Tuon tyylilajin kanssa on tosin hankala toteuttaa kovin moniulotteisia ideoita. Tai ainakin siihen vaaditaan Marko Annalan kaltainen mestari.

On meillä tosin Lordi, jonka Hard Rock Hallelujah sujuu kaikilta ulkomuistista, vaikkei haluaisikaan. Mr. Lordi ei itse asiassa ole huono sanoittaja. Ei hän kovin omaperäinenkään ole, muttei lyyrinen kikkailu hirviöheviin kuulukaan. Euroviisubändillä taisi kuitenkin jäädä rockin pallit palauttamatta.

We are what we want to be
Monsters of rock, we are for real
Stand up for what you believe (and shout!)
Hail in the name of rock and roll
Bringing back the balls, bringing back the balls to rock

Bringing Back the Balls to Rock, san. Mr. Lordi (The Arockalypse, 2006)

Esiin nostetut bändit ovat vain satunnaisia esimerkkejä, mutta tällaista englanninkielistä lyriikkaa tarttuu haaviin vähemmälläkin kuuntelulla. On joskus sanottu, ettei hyvää lyriikkaa voi kirjoittaa kuin omalla äidinkielellään. Se nyt on liioittelua, mutta vaikeampaa se on englanniksi.

Englanninkielen taito ja sanavarasto täytyy olla hyvin hallinnassa, että tekstissä voi tehdä mitään tekemisen arvoista. Pitää tuntea kielen idiomit ja ilmaisut, jotta niitä voi väännellä omiin tarkoituksiinsa. Jarkko Martikainen on kuvannut osuvasti varhaisia englanninkielisiä tekstejään ”tyhjäksi fraseologiaksi”. Sitä englanninkieliset tekstimme pahimmillaan ovat.

Out of my life, Out of my mind
Out of the tears that we can’t deny
We need to swallow all our pride
And leave this mess behind

Fairytale Gone Bad, san. Samu Haber (On the Way to Wonderland, 2006)

Englanniksi tehdään paljon musiikkia, koska se kuulostaa helpommin ”valmiilta”. Englannilla saa helpommin peitettyä sen, ettei ole mitään sanottavaa.