Knucklebone Oscarin kiertueblogi päättyy: ”Kaksi keikkaa olisivat akustisia. Eihän meillä ole edes akustisia soittimia!”

Knucklebone Oscar pääsi kuin pääsikin kiertueensa loppuun monenlaisten vaiheiden jälkeen. Vaan eipä käy työmiehen lepääminen, kohta Oskari seikkailee jo Virossa ja koto-Suomessa. Hail hail rock’n’roll!

Kuvat: Knucklebone Oscar, SceneAct

Voimia verottaneen Berliinin Ken FM -radioshown jälkeen alkoi rundin loppukiri: viimeiset viisi keikkaa yhteen putkeen ja suhailua ympäri Saksaa. Ensin vietimme välipäivän ja yön Berliinissä. Trinkteufelissa Kreutzbergissä, tietenkin! Trinkteufel on mahtava drinkkibaari, joka on auki 24/7. Kunnon rapeuslomalle ei tarttisi näin edes hotellia, kätevää! Verrattavissa Kallion rouheimpiin räkälöihin, mutta meno jatkuu läpi vuorokauden, uuh…

Loppukirin kaksi ensimmäistä keikkaa olisivat infon mukaan akustisia, mikä Trinkteufelissä vietetyn yön jälkeen tietenkin hermostutti meitä hieman. ”Knucklebone” ja ”acoustic” eivät jotenkin sovi yhteen, eihän meillä edes ole akustisia soittimia!

Matkaa keikkapaikalle Esseniin oli 500 km Autobahnia pitkin. Klubi osoittautui Helsingin vanhan Loosen kokoiseksi rockpubiksi. Ilmoitimme järkkärille heti kärkeen, että akustisia vermeitä ei sitten ole mukana ja että vedämme perussetillä, eli Fender Twin Reverb 100 wattia jääpiikkia korvakäytävään, uuuh. Onneksi mesta oli täynnä, mikä vaimensi hieman äänenpainetta. Odottaessani keikan alkua ajauduin jotenkin aikamoiseen pöhnään. No, se ei haitannut yhtään, homma upposi pikkukaupungin turakaisiin kuin väärä raha.

Soitimme pöydillä, tuoleilla, baaritiskillä ja ties missä. Jengi jorasi villinä, puolentoista tunnin keikka ja neljä kertaa encoret, huh! Aikamoinen tiistaimeno. Keikan jälkeen miksaajamme Kilu kyllästyi toilailuihimme, pokasi nelikymppisen daamin ja vietti romanttisjurrisen yön tämän kanssa.

Next stop: Wuppertal ja Cargo Records, levy-yhtiömme jakelijan levykauppa aivan Essenin vieressä. Vähän kuin Levykauppa Äx -keikat: 30 min setti, aikainen soittoaika ja pahaa-aavistamattomia levyostosten tekijöitä. Levymogulimme Jurgen oli saapunut valvomaan bändin toimintaa. Vedimme samalla “akustisella” periaattella kuin edellisenä päivänä.

Porukkaa ei ollut kovin kummoisesti, mistä Jarkko suivaantui ja haastoi koko puljun henkilökunnan kädenvääntöön keikan jälkeen. Sakemannit suostuivat, mutta eivät osoittaneet juuri minkäänlaista vastusta. Ihmettelen vieläkin, miten pullataikinamainen Big Mac voikin olla niin vahva! No, 117 kg massaa jeesaa.

Seuraavaksi Osnabruck ja Bastardo-klubi. Kiertueväsymys alkoi jo tuntua jäsenissä. Tästä vedosta en muista juuri mitään vaikki yritin virkistyä gin-tonikkia litkien. Keikka lienee ollut perusmeininkiä, keskikokoinen klubi ja sopivasti yleisöä.

Lyhyen yön jälkeen matka jatkui Bambergiin. Ajomatka lyhyt ja Kaupunki osoittautui todella kauniiksi vanhaksi saksalaiskyläksi. Sound n Arts, kellariklubi aivan kaupungin ytimessä. Perjantai-ilta ja kaksi lämppäriä. Toinen paikallinen nimi ja toinen punkbändi espanjasta. Molemmat olivat aikamoista sontaa.

Paikan promoottori oli innokas Suomi-fani ja kertoili kokemuksiaan suomalaisten skabändien Blaster Masterin ja The Valkyriansin keikkareissuilta. Oisikohan kaveri oppinut näiltä juomatapansa, nimittäin puhe mongersi täysin käsittämättömästi loppuillasta eikä edes kävely enää luonnistunut kunnolla. Saimme onneksi keikkaliksat uitettua miehen povarista. Kaverin oli tarkoitus vielä kuvata ja tehdä arvio Dynamite –rock’n’roll lehteen. Näinkö juornalistit aina toimivat (Kunpa voitaisiinkin – toim. huom.)? Saa nähdä mitä tulee.

Tunnelma klubissa oli kiihkeä ja jopa hieman väkivaltainen. Riitaa ja tappelua haastettiin Big Macin kanssa useampaan otteeseen, ja paikallinen pilviveikko esitteli horjuvia stilettitaitojaan. Hieman kuumottavaa.

Keikka oli kuitenkin hyvä, vaikka porukka oli varauksellista. Yleisö lämpeni viimeistään silloin, kun teimme Macin kanssa ensimmäisen yleisössäsoittokikan. Meillä on useita erilaisia show-kikkoja, joita ripottelemme pitkin keikkaa. Yleisöön meno toimii aina! Samoin muut näyttävät toilailut, kuten tavaran hajottaminen ja sahaaminen. Loppuillasta muistan, että poliisi liittyi jälleen seuraamme. Ei ongelmia tällä kertaa, ihme kyllä. Pääsimme kuin koira veräjästä hotellille nukkumaan.

Rundin viimeinen stoppi, Home Sweet Berlin. Tuntuu kumman hyvältä aina saapua Berliiniin, my kinda town. Clash-klubi Kreutzbergissä, one more time please mr Knucklebone! Klubi, missä olemme soittaneet muutamasti aiemminkin. Todella hyvä lava ja tekniikka, capacity noin 500 henkeä. Great! Paikalla oli Chrisi, paikallinen keikkamyyjämme, ja paljon vanhoja tuttuja kuten Kamikaze Queensin tytöt. Lämppärinä oli Pony Named Olga, paikallinen rockabillybändi.

Kiertäminen oli jo vienyt sen verran voimia, että hajotettavaa rekvisiittaa oli heikennettävä helpommin hajoavaksi ennen keikkaa. Baarijakkaran jalkoja sahatiin ohuemmiksi ja istuinta heikennettiin. Niin se tuhoutuikin kirveen neitseellisellä ensi-iskulla. Kuinka käytännöllistä!

Paroni oli säästellyt viimeistä kurabassoaan tätä keikkaa varten, ja olikin niin tohkeissaan, että tuhosi sen jo toisen biisin aikana. Jeah! Muuten keikka meni kuten linnassa sovittiin, eli yleisö pähkinöiksi. Vaikka onkin todettava, että Berliinin yleisö on normaalia haastavampaa, hiukan kuin kädet puuskassa miksauspaikan vieressä seisovat Helsingin rockpoliisit. Vaatii työstöä ja rouhetta.

Loppuilta sujui karonkkamaisissa tunnelmissa ja turneen pölyjä karistellen. Aamulla Big Mac ja miksaaja Kilu tunsivat tarvetta meiningin jatkamiselle ja suuntasivat junalla Hampuriin Reperbahnille, Nikon kanssa jäimme Berliiniin chillailemaan. Näin se on taas yksi rundi paketissa, hojo hojo!