Kolumni: Rokkipoliisien paikalla musiikkitoimituksissa työskentelee nykyään pillupoliiseja

Jami Järvinen kirjoittaa tammikuun Rumbassa julkaistussa kolumnissa, kuinka Miley Cyrus on vapauttanut meidät kaikki.

Miley Cyrus nuolee lekaa
Miley Cyrus nuolee lekaa.

Miley Cyrus sormeilee itseään provokatiivisesti Adore You -musiikkivideolla. Lehdistö myöntää asian: onhan se provokatiivinen, on. Rivien välissä on haukotus, toimittajat ovat uuvuksissa. Lopulta Mileyn tapaninpäivän videojulkaisussa juorutoimittajia kiinnostaa enemmän videon vuotaminen nettiin ennen aikojaan – ei niinkään laulajattaren pikkuhousujen sisältö.

Ehkä jokin on muuttunut. Taas.

Rockin historiasta tiedetään, että Elvis Presleyn kuriton lantio oli aikanaan liikaa Ed Sullivan Show’n eisenhowerilaiselle yleisölle. Silti vain kymmenen vuotta myöhemmin alastomat hipit jo rakastelivat Jefferson Airplanen tahtiin Montereyssä. Arvoilla on trendinsä, ja ne voivat muuttua nopeasti.

Tämä ei ole Helsingin Sanomien sukupolvikolumni, jossa toimittaja ylistää omaa ikäluokkaansa milloin ironian, milloin aitouden keksimisestä. Mutta esitänpä väitteen silti: kansannousu on tapahtunut, ja vallankumous on päättymässä kapinallisten voittoon.

Viihdejournalismia on viime vuodet vaivannut sinnikäs moraalinen paheksunta, joka kumpuaa täsmälleen samasta lähteestä kuin perussuomalaisten eduskuntavaalikannatus: patriarkaalisesta populismista. Toimittajat kynäilevät kohu-uutisia filmi- ja pop-tähdistä sillä oletuksella, että keskimääräinen lukija ei kadehdi vaan paheksuu julkimoiden seksielämää, päihteidenkäyttöä ja yleensä kaikkia arveluttavia valintoja.

Tikunnokassa eivät ole ketkä tahansa. Kyse on nimenomaan nuorten, naisten ja erityisesti nuorten naisten nuhtelemisesta. Yli 45-vuotiaat miehet naikoot ketä huvittaa, nuorisoa tässä kuritetaan. Rokkipoliisien paikalla musiikkitoimituksissa työskentelee nykyään pillupoliiseja.

Ilmiö ei ole aivan eilen keksitty. Nuorten seksuaalisuus huolestutti ensin Yhdysvalloissa, sitten 1990-luvun lopulla kaikkialla länsimaissa. Slut shaming hyväksyttiin osaksi normaalia uutissisältöä.

Esimerkeistä käykööt Britney Spears ja Lindsay Lohan. Ponnistaessaan pinnalle molemmat Disney-tähtöset varjelivat immenkalvojaan niin näyttävästi, että ilmassa alkoi tuoksua lapsipornolta. Vuodet ja tilille karttuneet dollarit tekivät kuitenkin tehtävänsä.

Eräänä kauniina päivänä tytöt olivat täysikasvuisia ja saattoivat vetäistä kännit, nauttia seksistä, olla niin kuin kaikki muutkin – vain sillä erolla, ettei heidän tarvinnut äheltää vanhemmilta salaa kesäkumin kanssa vantaalaiskolmion lastenkamarissa vaan tuhria eritteillään satiinilakanoita tuhansien taalojen kalifornialaissviiteissä.

Media reagoi välittömästi ilmoittamalla, että nyt nämä tytöt ovat syöksykierteessä kohti varmaa kuolemaa. Ei puhettakaan sankarillisesta joie de vivrestä, nuoruuden riemukkaasta haltuunotosta. Seksiin syyllistyneistä seksipommeista tehtiin friikkisirkuksen päätähtiä, joiden lankeamista impeyden korkealta jalustalta tuli paheksua kuorossa. Lehdistön loputtomaksi iloksi sekä Spears että Lohan ajautuivat katkolle.

Se oli vasta alkua. 2000-luvun kahden ensimmäisen vuosikymmenen uuskonservatiivisessa jytkyilmastossa viihdejournalismi on taantunut koko ajan vanhoillisemmaksi yleisönsä mukana. Elokuvatähti Kristen Stewartin pusi- ja halisuhde naimisissa olevaan ohjaajaan aiheutti närkästyksen tsunamin. Edes Justin Bieber ei ole tavallinen nuorukainen nauttimassa pilvenpoltosta ja brasilialaistytön sylistä, vaan hän on ”romahtamassa”.

Miley Cyrus saattaa olla muuttamassa sääntöjä. Ei yksin, mutta näkyvimmin. Hän on uuden moraalin tienraivaaja, joka voi silkalla sinnikkyydellään selättää koko viihdelehdistön. Uutisten sävyssä sen huomaa. Miley Cyrus on jo ravistautunut irti seksikkäiden vaan ei seksuaalisten Disney-neitsyiden kirouksesta. Hän riisui itsensä alasti ja pani koko vartalonsa likoon. Riisuessaan itseltään vaatteet hän riisui myös seksikkyytensä. Hän lakkasi olemasta objekti.

Oman kotinsa tai hotellihuoneensa rauhassa Miley Cyrus saattaa kaksin käsin nauttia kaikista niistä iloista, joita maailmalla on tarjota nuorelle, hyväkuntoiselle miljonäärille, mutta julkisuuden silmissä hän on hylännyt valinnan huoran ja madonnan, sairaan ja terveen välillä. Hän kieltäytyy konservatiivisen viihdemedian luokitteluista. Kuinka Cyrus tekee sen? Hän käyttää ainoaa asettaan: itseään. Miley Cyrus heittää silmillemme kroppansa ja kielensä kerta kerran jälkeen, kunnes emme enää jaksa tuomita – tai edes himoita.

Lopulta näemme edessämme ihmisen nahkoineen karvoineen. Siinä hän kiehnää vapaana moraalin pakkopaidasta. Ja yhtäkkiä tajuamme, että vapauttaessaan itsensä Miley Cyrus on vapauttanut meidät.

Kolumni on julkaistu Rumbassa 1/14.