Kun Pää Kii viettää hiljaiseloa, on sopiva aika kuunnella vaihteeksi The Shangri-Blahsia

The Shangri-Blahs on hyvä yhtye. Kuuntele vaikka.

30.10.2014

The Shangri-Blahs. Makustelkaapa hetki. The Shangri-Blahs.  Ei, ei se kovin helpolla kielen päältä irtoa. Ikään kuin jää roikkumaan ilmaan kuin kännisen sössötys.

Onneksi on olemassa myös yhtye nimeltä The Shangri-Blahs. Bändi on juuri julkaissut neljä biisiä sisältävän ep:n Rankka päivä. Musiikillisia avainsanoja kaikille lyhytjänteisille ”Mistä tässä nyt muka on kyse häh?” -tivaajille voisivat olla vaikkapa punk, pop punk, punk pop, body pump, fist pump sekä garage.

Annetaan yhtyeen laulavan rumpalin ja kauniilla nimellä varustetun Jarkon kertoa tarkemmin, mistä bändissä on kyse:

”No me soitetaan Jeejeeoujee-punkkia Stadista, muutama vuosi on pyöritty. Nyt ilmestynyt ep on meidän ensimmäinen suomenkielinen ep. Se sisältää neljä kertosäevetoista biisiä ongelmista ovien takana. Edellisestä levystä on noin vuosi. Mitäs tässä välissä on sitten tapahtunut? Noh, jotain tuttuja on delannut, maailman meno ei ole näin ulkopuolelta katsoen ainakaan parantunut ja Martti (yhtyeen laulava kitaristi) muutti Tampereelle. Sieltä on varmaan helvetin kiva ajella treeneihin.”

The Shangri-Blahs esiintyy Ääniwallin Punkkirokki-tapahtumassa parin viikon päästä, jolloin saatavilla pitäisi olla ihan vinyyliversiotakin ep:stä. Sitä ennen neljää kappaletta voi kuunnella alta. Sen alta voit katsella kaunista suomalaista miestä Sä et Markku tiedä kaikkee -kappaleen videolta.

The Shangri Blahs – Sä et Markku tiedä kaikkee from STOP MAKING SENSE BLOG on Vimeo.

Lisää luettavaa