Thrash-tsaari Slayer esiintyy tänään Sonispheressä Metallican, Danzigin ja muiden kovien nimien mukana. Julkaisemme tämän kunniaksi toukokuun Rumbassa alun perin ilmestyneen Slayer-sanakirjan, jossa yhtyeen historiaa selvennetään aakkosjärjestyksessä.
Teksti: Mervi Vuorela
A – Angel of Death
”Auschwitz, the meaning of pain / The way that I want you to die / Slow death, immense decay / Showers that cleanse you of your life.”
Huh, repikää siitä! Reign in Blood -klassikkolevyn (1986) käynnistävä Angel of Death on se biisi, josta Slayer aina muistetaan. Kitaristi Jeff Hannemanin säveltämä ja sanoittama kappale oli ilmestyessään kuin ulosteeseen tahrittu kultakimpale, joka läiskähti tuulettimeen niin rivakasti, että rusketusraidoista pääsivät pillittämään niin natsikortin vilauttelijat, holokaustista selvinneet, Columbia Records kuin kateudesta kiehuneet thrash metal -kollegat.
Monen mielestä Slayer ylitti hyvän maun rajan kirjoittamalla kappaleen ”kuoleman enkeliksi” kutsutusta Josef Mengelestä, joka teki julmia ihmiskokeita Auschwitzin kuolemanleirillä. Vastaavasti moni ymmärsi sanoituksen dokumentaarisen luonteen ja sen merkityksen äärimetallin kaanonissa. Kukaan ei ollut aiemmin kirjoittanut yhtä ilkeää tekstiä eikä sovittanut sitä yhtä nopeaan ja armottomaan sävellykseen. Biisi on yksinkertaisesti silkkaa 1000/5-kamaa!
Myöhemmin Hanneman muisteli Angel of Deathin syntyä näin: ”Muistan ostaneeni jostain kaksi kirjaa Mengelestä ja ajatelleeni, että tämän täytyy olla sairasta kamaa. Niinpä kirjoitin aiheesta kappaleen. Seuraava asia, minkä tiedän: olemme uusnatseja.”
B – Brian Slagel
Kaiken takana on mies – niin myös Slayerin uralla. Kun Metal Blade -levy-yhtiön perustaja Brian Slagel kuuli ensimmäistä kertaa Slayerin version Iron Maidenin Phantom of the Operasta, hän innostui niin paljon, että pyysi Slayeriä osallistumaan Metal Massacre III -kokoelmalevylle (1983). Metal Bladen julkaisema kokoelmasarja oli aikaisemmin nostanut esiin muun muassa Metallican ja Overkillin. Niinpä Slayer suostui ja äänitti levylle Aggressive Perfector -nimisen biisin. Kappale synnytti välittömästi underground-hypeä, minkä seurauksena Slagel kiinnitti Slayerin Metal Bladelle.
C – Combat Tour 1984
Vuonna 1984 Slayer lähti yhteiskiertueelle Exodusin ja Venomin kanssa. Kuten kaikki Oikeasta heavy metalista pitävät ihmiset tietävät, Venomin kanssa kiertäminen on aloittelevalle thrash metal -yhtyeelle samanlainen avainkokemus kuin Jeesuksen ylösnousemus Päivi Räsäselle.
Noihin aikoihin Slayer oli persaukinen, mistä kertoo esimerkiksi se, että bändi rahoitti Show No Mercy -debyyttinsä (1983) osittain kitaristi Kerry Kingin isältä lainatuilla rahoilla. Venom puolestaan kuvitteli olevansa rikas ja vuokrasi käyttöönsä pari yliampuvaa kiertuebussia. Kuten odottaa saattaa, black metalin kummisetä ajautui nopeasti vararikkoon ja matkusti kiertueen viimeiset keikat henkilöautoilla.
Ennen tätä ehti kuitenkin sattua erikoinen episodi: Jeff Hanneman ja Slayer-rumpali Dave Lombardo ryyppäsivät kiertuebussin takaosassa yhdessä Venomin laulaja-basisti Cronosin kanssa. Yhtäkkiä känninen Araya pamahti sisään ja ilmoitti, että hänen täytyy päästä kuselle. Tähän Cronos vastasi, että Tom voi kusta hänen suuhunsa. Koska Araya oli ympäripäissään, hän otti vitsin kirjaimellisesti, laski housunsa ja heitti kultaisen suihkun Cronosin hiuksiin. Tästäkös Cronos tulistui ja tempaisi Arayaa turpaan. Loppuillan kaksikko vietti syytellen toisiaan.
”En vieläkään voi uskoa, että Tom kusi Cronosin päähän”, King muisteli tapausta Decibel Magazinen haastattelussa vuonna 2006. ”Se on jotain, mistä Tom aina muistetaan. Itse olin vielä tuolloin niin kova Cronos-fani, että olin vain että ’Holy shit’. En varmastikaan olisi hoitanut asiaa sillä tavalla, haha.”
D – Dave Lombardo
Rumpalinero Lombardo ei koskaan hitsautunut Slayeriin samalla tapaa kuin Araya, King ja Hanneman. Mies on eronnut yhtyeestä vuosina 1986, 1992 ja 2013 ja perustellut lähtöpassejaan vuoroin palkanmaksuongelmilla, vuoroin lapsensaannilla ja vuoroin henkilökohtaisilla näkemyseroilla. Slayeriä valokuvanneen Glen E. Friedmanin mukaan Araya, King ja Hanneman eivät koskaan tulleet juttuun Lombardon kanssa, mutta halusivat pitää tämän bändissä miehen poikkeuksellisen lahjakkuuden takia. Poikkeuksellinen Lombardon soittotyyli kieltämättä olikin – oli kyse sitten aggressiivisuudesta, innovatiivisuudesta, groovesta tai tuplabassarien takomisesta.
E – Elyse Pahler
Vuonna 1995 kolme nuorta Slayer-fania huumasi, raiskasi ja murhasi 15-vuotiaan Elyse Pahlerin. Tapauksen johdosta Pahlerin vanhemmat haastoivat Slayerin oikeuteen, koska heidän mielestään Slayerin Postmortem– ja Dead Skin Mask -biisit olivat rohkaisseet murhaajia ja antaneet yksityiskohtaiset ohjeet kidutukseen, nekrofiliaan ja saatananpalvontaan.
Vuonna 2001 kanne hylättiin sananvapauteen ja osallisuuden puutteeseen vedoten. Tämä ei kuitenkaan estänyt Pahlerin vanhempia nostamasta vielä toista kannetta, jossa Slayeria syytettiin vahingollisen materiaalin levittämisestä alaikäisille. Myös tämä kanne hylättiin, tällä kertaa tuomari E. Jeffrey Burken toimesta. Hän sinetöi päätöksensä sanoihin: ”En pidä Slayerin musiikkia säädyttömänä, raakana tai vahingollisena alaikäisille”.
F – Frederick Jay ”Rick” Rubin
Hell Awaits -levyn (1985) jälkeen Slayer alkoi olla sen verran suuri bändi, että se halusi siirtyä Metal Bladelta isommalle levy-yhtiölle. Hannemanin mukaan kukaan ei tuolloin tajunnut Slayeriä, kunnes tuottaja Rick Rubin rakastui bändiin. Aluksi Slayer suhtautui Rubiniin epäilevästi, koska tämä pyöritti hiphop-levy-yhtiö Def Jamia.
”Kun tapasimme Rickin ja Russellin (Simmons), he olivat mukavia tyyppejä, mutta… Se oli rap-lafka!” Brian Slagel kiteytti bändin ajatukset vuonna 1985.
Rubin kuitenkin tajusi, mistä oli kyse, sillä hän rakasti kaikkea äärimmäistä musiikkia. Kun Rubin meni katsomaan Slayerin treenejä Arayan autotalliin Southgaten pahamaineiseen lähiöön, homma oli saman tien selvä. Rubin signasi Slayerin Def Jamille ja auttoi heitä tekemään uransa virstanpylvään, Reign in Bloodin.
G – Guilty of Being White
Vuonna 1996 Slayerilta ilmestyi cover-levy Undisputed Attitude, jolla bändi versioi 1980-luvun amerikkalaisia punk- ja hardcore-biisejä. Yksi levyn kappaleista oli Minor Threatin Guilty of Being White, joka moralistien mielestä kertoi valkoisen rodun ylivallasta. Kuten tämänkaltaisissa gateissa yleensä, päättelyketju eteni jotakuinkin näin: bändi mainitsee kappaleessa valkoisen ihonvärin – bändi syyllistyy rasismiin – Slayerin jäsenet ovat rasisteja.
Erityisen huvittaviksi rasismisyytteet teki se, että Slayerin klassiseen kokoonpanoon kuuluu yksi chileläinen (Araya) ja yksi kuubalainen (Lombardo). Lisäksi Slayer on soittanut keikkoja muun muassa Hiraxin, Death Angelin ja Sepulturan kanssa, jotka ainakaan nykytieteen valossa eivät ole valkoisia bändejä.
Kohun seurauksena Slayer vaihtoi Guilty of Being Whiten viimeisen lauseen muotoon Guilty of Being Right, mikä taisi saada tosikot vieläkin hiiltyneemmiksi.
H – Hardcore punk
Ilman hardcorea ei olisi Slayeria saati thrash metalia, joka syntyi 1980-luvun alussa hardcoren ja New Wave of British Heavy Metalin yhteentörmäyksestä.
Ennen debyyttilevynsä äänityksiä nuoret Slayer-pojat hengailivat Kalifornian Huntington Parkissa, ”where evil has no boundaries”, ja ihailivat Dead Kennedysin, Circle Jerksin ja Germsin kaltaisia valonnopeita punkbändejä. Kovin punkjätkä oli Jeff Hanneman, joka vielä 1980-luvun alussa ajeli hiuksensa ja pakotti bändikaverinsa kuuntelemaan valkoisen pojan bluesia. Tämä siksi, että Hanneman halusi siirtää hc-punkin nopeuden ja aggressiivisuuden Slayerin musiikkiin.
Hannemanin kuoltua viime vuonna Dave Lombardo muisteli Slayerin punktaustaa Facebook-päivityksessään: ”Punkin ansiosta soittoni nopeutui ja Jeff alkoi kirjoittaa biisejä, joissa oli asennetta. Heavyn ja punkin fuusio määritti Slayerin ensimmäisiä levyjä ja synnytti täysin uudenlaisen voiman. Kiitos Jeff, että autoit minua löytämään punkrockin, joka on muovannut soittoani siitä lähtien.”
I – In-A-Gadda-Da-Vida
Vuonna 1987 Slayer äänitti Bret Easton Ellisin menestyskirjan Less Than Zeron elokuvaversion soundtrackille Rick Rubinin vaatimuksesta Iron Butterfly -coverin In-A-Gadda-Da-Vida. Vaikka Hanneman ja King vihasivat kappaletta ja kutsuvat sitä uransa häpeäpilkuksi, biisi päätyi radiosoittoon. Se oli saavutus, johon yksikään aiempi Slayer-kappale ei ollut yltänyt.
”Vielä tänäkin päivänä amerikkalaiset radiokanavat soittavat Slayeriltä ainoastaan sitä helvetin biisiä”, King tuskaili vuonna 2006. ”Meidät voisi tuomita paljon parempienkin biisien kuin sen paskaläjän perusteella.”
J – Jeff Hanneman (1964–2013)
Raining Blood, War Ensemble, South of Heaven, Mandatory Suicide, Chemical Warfare, Seasons in the Abyss, Angel of Death. Siinä vain muutama esimerkki ikivihreistä, joita Hanneman on Slayerille säveltänyt. Vapaa-ajallaan kitaristinero keräili natsimitaleja ja oli kiinnostunut sotahistoriasta, mikä heijastui myös Slayerin lyriikoihin.
Yhdessä Kerry Kingin kanssa Hanneman vei nopeat sahausriffit ja atonaaliset kitarasoolot uudelle tasolle. Suurin ero Metallicaan ja Megadethiin syntyi siitä, että Hanneman ja King kyllästyivät riffeihin nopeasti ja tekivät siksi korkeintaan kaksi- tai kolmesäkeistöisiä biisejä. Näin ollen moni Slayer-albumi jäi lyhyeksi ja intesiiviseksi. Hyvä esimerkki on 29-minuuttinen Reign in Blood, jota Rubin kommentoi äänitysten jälkeen: ”Tajuatteko, kuinka lyhyt tämä on?” Siihen Slayer-miehistö vastasi: ”Entä sitten?”
Alkoholin, pillereiden ja kokaiinin parissa viihtynyt Hanneman kuoli maksakirroosiin viime toukokuussa 49-vuotiaana. Hänen paikkansa Slayerissä otti Exodusista tuttu Gary Holt.
K – Kerry King
Vaikka Kingin kitaristintaidot ovat kiistattomat, hänen biisinkirjoitustaitonsa ei ole yltänyt Hannemanin tasolle. Myös oikeinkirjoituksessa on ollut ”pieniä” puutteita:
”Kun Tom äänitti studiossa At Dawn They Sleepin lauluosuuksia, lyriikoissa oli yksi sana, jonka Kerry oli kirjoittanut väärin”, Slagel muisteli vuonna 2006. ”Koska Kerry ei tuolloin ollut studiossa, Tom lauloi sanan kuten se oli kirjoitettu. Se ei ole edes sana!”
Slayer-vuosiensa aikana King on vieraillut useilla levyillä. Vuonna 1986 hän soitti kitaraa Beastie Boysin No Sleep ’Til Brooklyn -kappaleessa ja esiintyi bändin musiikkivideolla. Videon alkuperäiskäsikirjoituksessa gorillan piti tönäistä King pois lavalta. King ei tähän kuitenkaan suostunut, vaan halusi itse tönäistä gorillaa. Näin myös tehtiin.
L – Larry Carroll
Uransa alkuvaiheessa Slayerin imagoon kuuluivat meikit, pentagrammit, ylösalaisin käännetyt ristit ja niitit. Sittemmin bändin kiinnostus imagoasioihin tyrehtyi ja siirtyi kansitaiteen puolelle. Tässä kohtaa esiin astui Larry Carroll, jonka makaaberi kädenjälki pääsi oikeuksiinsa Slayerin levyillä Reign in Blood (1986), South of Heaven (1988), Seasons in the Abyss (1990) ja Christ Illusion (2006).
Efekti toimi välittömästi: Columbia Records kieltäytyi jakelemasta Reign in Bloodia ja Christ Illusion joutui pannaan Intiassa, koska levynkannessa poseeraa käsistä amputoitu Kristus, joka seisoo ihmispäitä lainehtivassa verimeressä.
Carrollin mukaan Slayer ei aluksi pitänyt Reign in Bloodin kannesta. Mieli kuitenkin muuttui siinä vaiheessa, kun joku näytti kantta äidilleen, jonka mielestä se oli kuvottava.
”Reign in Bloodissa on aika groteski kansi”, Carroll sanoi Decibel Magazinen haastattelussa vuonna 2006. ”Näetkö kannessa olevan piispan? Hänellä on kulli oikeassa kädessään. Kukaan ei ikinä tajunnut sitä. Entä näetkö hänen vieressään olevan tyypin? Hänelläkin on kulli ulkona. Levynkannessa on siis kaksi suurta kullia, mutta samanaikaisesti teineillä oli Slayerin julisteita seinillään. Myös ministerin lapsilla.”
M – Megadeth
Kun Dave Mustaine sai potkut Metallicasta ja perusti Megadethin, hän pyysi Kingiä bändinsä toiseksi kitaristiksi. Mustainen kitarataituruutta ihaillut King suostui ja soittikin Megadethin viidellä ensimmäisellä keikalla vuonna 1984. Tapaus aiheutti närää muissa Slayer-jäsenissä ja etenkin Hannemanissa, joka alkoi jo suunnitella uuden kitaristin hankkimista.
”Se oli naurettavaa perseennuolentaa Kerryltä! Itse olen lojalisti ja mielestäni Slayer oli maailman paras bändi. Miksi siis hengailla muiden kanssa? Jos Dave olisi kysynyt minua bändiin, olisin käskenyt hänen painua vittuun!” Hanneman kertoi Decibel Magazinelle vuonna 2006.
Kingin mukaan päätös liittyä Megadethiin johtui siitä, että hän halusi oppia Mustanelta ja saada lisänäkyyttä Slayerille. Vuoden 1984 lopussa hän kuitenkin jätti Megadethin, mikä synnytti pitkään jatkuneen jännitteen Slayerin ja Megadethin välille.
N – Natsismi
Uransa aikana Slayeriä on usein (virheellisesti) syytetty natsismista. Angel of Death -kohun jälkeen bändi lisäsi bensaa liekkeihin ottamalla käyttöönsä natsipuolueen virallista symbolia muistuttavan kotkalogon. Lisäksi Hanneman liimasi kitaraansa SS-tarroja ja kirjoitti ”Prahan teurastajasta” Reinhard Heydrichista kertovan kappaleen SS-3 (löytyy levyltä Divine Intervention, 1994).
O – Ozzfest
Vuonna 1996 Slayer oli mukana kaikkien aikojen ensimmäisessä Ozzfestissä, joka on sittemmin laajentunut koko USA:n kattavaksi kiertueeksi. Tuolloin rumpuja soitti Jon Dette (Testament), jonka Slayer-pesti jäi erimielisyyksien vuoksi vain yhteen vuoteen. Kaikkiaan Slayer on soittanut Ozzfestissä kolmesti: vuosina 1996, 1998 ja 1999. Tiettävästi heidän päälleen ei kuitenkaan ole heitetty kananmunia, pullonkorkkeja tai jääpaloja, kuten Sharon Osbourne teetti Iron Maidenille vuonna 2005, kun bändi teki pilaa Ozzyn teleprompterista ja tv-sarjasta.
P – Pap Smear
Vuonna 1984 Hanneman, Lombardo ja Suicidal Tendencies -kitaristi Rocky George perustivat hardcorepunkia esittäneen bändin nimeltä Pap Smear. Yhtye oli juuri aikeissa aloittaa äänitykset, kun Rubin tuli väliin ja sanoi Hannemanille: ”Älä tee sitä. Tällaisilla sivuprojekteilla on tapana hajottaa bändejä.” Hanneman uskoi Rubinia, minkä seurauksena Pap Smear äänitti vain yhden demon. Myöhemmin kaksi Pap Smear -biisiä äänitettiin uudelleen Slayerin cover-levylle Undisputed Attitude (1996).
Q – Quartet
Thrash metalin paras kokoonpano on kvartetti tai kvintetti. Slayer on ollut läpi uransa kvartetti.
R – Reign in Blood
Slayerin parhaaksi levyksi tituleerattu Reign in Blood (1986) oli oman aikansa nopein, äärimmäisin ja vaikutusvaltaisin thrash metal -albumi. Rubinin tuottamaa levyä hallitsivat Hannemanin ja Kingin mielipuolinen kitarointi, Lombardon 210 bpm:n paikkeilla kaahaava rumpalointi ja Arayan aivoihin porautuva kiljuminen. Siinä missä Slayerin aiemmat levyt olivat uineet reverb-kaiussa, Rubin teki Reign in Bloodista skarpin kuuloisen.
”Jos Reign in Blood julkaistaisiin nyt, ketään ei kiinnostaisi paskan vertaa”, King totesi vaatimattomasti Kerrangin haastattelussa vuonna 2007. ”Kyse oli ajoituksesta ja soundin muutoksesta.”
Reign in Blood vaikutti suuresti moniin silloisiin ja tuleviin metallimuusikoihin. Yksi heistä oli Slayerin nykyinen rumpali Paul Bostaph (Exodus, Forbidden, Testament), joka menetti Reign in Blood -neitsyytensä kotibileissä. Kun levy alkoi soida toisessa huoneessa, Bostaph jätti keskustelutoverinsa ja seurasi ääntä kasettimankalle, jonka eteen hän jumiutui seuraaviksi 20 minuutiksi. Levyn loputtua Bostaph totesi vieressään seisoneelle Forbidden-bändikaverilleen, kitaristi Craig Locicerolle: ”Olemme kusessa.”
S – Saatana
Natsismin ohella Slayeriä on usein syytetty saatananpalvonnasta. Bändin tekstejä on kutsuttu nuorisoa turmeleviksi, vaikka harva Slayer-fani edes tietää, keitä Anton LaVeyn tai Aleister Crowleyn kaltaiset okkultistit olivat. Kun PMRC (Parents Music Resource Center) perustettiin vuonna 1985, Slayer alkoi saada kirjeitä, joissa senaattori Al Goren vaimon Tipper Goren käskyläiset kehottivat bändiä lopettamaan levyttämisen. Järjestö otti kaiken kirjaimellisesti eikä tajunnut, että äärimmäisillä bändeillä on tapana vehdata äärimmäisen kuvaston kanssa. Parhaiten tilannetta kommentoi Tom Araya, jonka mielestä satanismiväitteitä hauskempaa olisi vain se, jos joku kutsuisi häntä normaaliksi.
T – Tom Araya
Teksasilaisella maatilalla asuva Tom Araya on mies, joka kirjoittaa tekstejä sarjamurhaajista ja kiljuu ne ulos kuin teurastettava sika. Samanaikaisesti hän puhuu peittelemättä katolilaisuudestaan ja on todennut, että God Hates Us All -levyn nimi ei ole julkilausuma vaan ainoastaan ”helvetin hyvä otsikko”. Ironista kyllä albumi ilmestyi 11.9.2001 – samana päivänä jona WTC:n kaksoistornit sortuivat New Yorkissa.
Keikoilla Arayalla on tapana hymyillä mielipuolisesti, oli laulun aiheena sitten kemiallinen sodankäynti, ufosieppaukset tai natsisotilaiden kyvyttömyys vastustaa järjestelmää. Araya myös tekee mielellään pilaa faniensa kustannuksella:
”Toisinaan saatan laulaa keikalla samaa säkeistöä koko biisin ajan, mutta penskat eivät tajua sitä”, Araya kertoi Slaytanic-sivustolle vuonna 1996. ”Laulaessani vääriä sanoja katson heidän kikattavia naamojaan, mutta he eivät vaan tajua, hah hah.”
U – Unholy Alliance Tour
The Unholy Alliance Tour on Slayerin vuonna 2004 käynnistämä kiertueperinne, joka ylsi heti aloitusvuotenaan myös Suomeen. Vaikka Slayerin lavarekvisiitta on yleensä vähäistä, Vuoden 2008 Unholy Alliance -kiertueella nähtiin ohjelmanumern, jossa Slayer sai niskaansa keinoverisateen Raining Blood -biisin aikana.
Venom
Brittiläinen heavylegenda Venom on yksi Slayerin suurimmista esikuvista. Tarvitseeko sanoa enempää?
W – W.A.S.P. Electric Circus Tour 1987
Uransa alkuvaiheessa Slayerilla oli maine niin raskaana bändinä, ettei kukaan halunnut lämmitellä heitä. Vuonna 1987 asetelma kääntyi ylösalaisin ja Slayeristä tuli yhtye, jonka jälkeen kukaan ei halunnut soittaa. Uusi maailmanjärjestys konkretisoitui vuoden 1987 Electric Circus Tourilla, jolla Slayer lämmitteli W.A.S.P.:ia. Asetelma oli mitä epäkiitollisin, sillä Slayer oli juuri julkaissut Reign in Bloodin ja W.A.S.P. ei-niin-mairittelevan Inside the Electric Circusin.
”Tajusimme tilanteen keikoilla, kun saimme suurimman osan faneista”, Hanneman muisteli kiertuetta NME:n haastattelussa vuonna 1987. ”En ymmärrä, miksi W.A.S.P. halusi meidät lämppärikseen. He kiersivät pari vuotta aikaisemmin Metallican kanssa, jolloin sama juttu tapahtui! W.A.S.P. sai ylleen sylkeä ja tavaroita, mutta silti he halusivat kiertueelle kanssamme!”
Artikkeli on julkaistu Rumbassa 5/14.
OIKAISU: Lehdessä julkaistussa artikkelissa väitettiin, ettei Slayer esiintynyt Suomessa vuosien 1998–2004 välisenä aikana. Slayer vieraili kuitenkin muun muassa Provinssirockissa vuonna 2002.