Major Lazer on aikansa vaikuttavin tuote

Major Lazerin primus motorista Diplosta on kirjoitettu konttialuksellinen juttuja. Taustamateriaaliin paneutuessaan huomaa yhtäkkiä kahlaavansa läpi 10 000 merkin artikkelia Diplon ja Skrillexin Jack Ü -projektin Where Are Ü Now -hitin syntyhistoriasta. Silloin tietää, että on paras ottaa vähän takapakkia ja palata perusasioihin.

Major Lazer sai alkunsa, kun dj-tuottajat Diplo ja Switch tutustuivat työskenneltyään pop-agitaattori M.I.A:n kanssa. Vaikka Diplo piti englantilaista Switchiä oppi-isänään, ensin mainittu oli Major Lazerin suhteen selvästi enemmän tosissaan.

”Yritin aina tolkuttaa Switchille, että tämä on iso juttu, mutta hän ei koskaan tosissaan välittänyt”, Diplo totesi taannoisessa Inthemix-sivuston haastattelussa.

Niinpä Switch jätti Major Lazerin kaikessa sovussa jo esikoisalbumin jälkeen. Uusiksi bändikavereikseen Diplo rekrytoi trinidadilaisen Jillionnairen ja jamaikalaisen Walshy Firen.

Major Lazerin vahvat dancehall-vaikutteet ja vierailevien artistien globaalinkirjava joukko voivat äkkiseltään vaikuttaa oudoilta vitivalkoisen amerikkalaisen supertuottajan projektin yhteydessä – mutta vain jos Diplon toimintatavat eivät ole tuttuja.

Thomas Wesley Pentz, siis Diplo, on nimittäin musiikkinomadi, joka haalii dj-reissuillaan tuliaisiksi halpojen jumalpatsaiden ja salaattikippojen sijaan paikallista musiikkia. Sen jälkeen hän painaa musiikin levyille ja julkaisee sen Mad Decent -levy-yhtiönsä kautta. Mad Decentin varastolta levyt lähtevät taas kiertämään maailmaa. Kierto on täydellinen.

Diploa onkin kiitetty sellaisten musiikkityylien kuten brasilialaisen baile funkin ja angolalaisen kudurun esittelemisestä maailmalle (vastaavasti häntä on myös syytetty paikallisten musiikkityylien rosvoamisesta, mutta palataan siihen myöhemmin). Vaikkapa The Guardian -lehden mielestä Diplo tietää paremmin kuin kukaan muu, mistä seuraava iso musiikkitrendi löytyy. Kukin voi itse päätellä, missä määrin tämä on kohtuutonta hypeä.

Tällainen edelläkävijyys – jota se on ainakin valtavirran näkövinkkelistä – on tehnyt Diplosta kysytyn tuottajan poptähtien parissa. Heidän suosionsa on nimittäin suoraan kytköksissä pysyttelyyn trendien kintereillä.

Justin Bieberin uusi single ei voi kuulostaa vuodelta 2011 tai kaikki sanovat, että Biebsin uutuus kuulostaa yhtä tuoreelta kuin Bob Dylanin muumio.

Major Lazer on Diplon musiikkinäkemyksen puhtaahko kiteytys. Sitä ei ole tarvinnut räätälöidä jonkun poptähden senhetkisiin hittitarpeisiin.

MajorLazer_web2

Tämä ei toki tarkoita, etteikö yhtyeen musiikki olisi suosittua. Heidän superturbohittinsä Lean On on 782 miljoonalla kuuntelullaan Spotifyn historian soitetuin kappale. Kappaleen musiikkivideo on katsottu tähän mennessä absurdit 1,4 miljardia kertaa Youtubessa.

Lisäksi Major Lazerilla on muita kappaleita, joita on striimattu yli 20 miljoonaa kertaa. Nämä ovat lukuja, joihin edes monet raskaasti markkinoidut poptähdet eivät yllä.

Siitä huolimatta Major Lazerin suurimpien hittien menestys tuntuu niin kutsutulta onnekkaalta vahingolta. Esimerkiksi Lean On kuulostaa etupäässä kappaleen vierailevan solistille, tanskalaiselle Mølle tyypilliseltä indie-­dance-pop-r&b-sekoitukselta, jota oli ennen biisin julkaisua rynninyt ostamaan noin kahdeksan ihmistä.

Sekä Rihanna että Nicki Minaj taustajoukkoineen olivat aiemmin hylänneet kappaleen. Sekin todistaa, ettei kukaan tiennyt biisistä tulevan sitä, mitä se nyt on: yhtä vuosikymmenen suurimmista hiteistä.

Diploa olikin helppo uskoa hänen kertoessaan viime vuonna Time-lehdelle motivaatiokseen mahdollisimman ainutlaatuisten kappaleiden tekemisen.

”Monella tuottajalla ajatus isosta kappaleesta lähtee siitä, kuinka norminmukaisen biisistä voi tehdä. Minusta ne ajat ovat ohi. Uskon, että vuonna 2015 on pakko yllättää yleisö.”

Tässä on eräs avaimista Major Lazerin suosioon. Joukosta erottuminen kannattaa aikana, jolloin monipuolisuus on uhanalaista poplistoilla siitä huolimatta, että kaikki maailman musiikki on saatavilla kaiken aikaa.

”Jos minulla olisi jokin nimikkosoundi, luulen, että se olisi loppuni”, Diplo totesi samassa haastattelussa.

Joku voisi väittää vastaan – että useimmissa Diplo-tuotannoissa väikkyvät niin kutsutun global bass -genren äkkiväärät polyrytmit, elektroniset turaukset ja ghettotech-säksätykset. M.I.A:n musiikki lienee tunnetuin esimerkki aiheesta. Vaikkapa Bruno Marsille, Rita Oralle ja Justin Bieberille sävelletyistä kappaleista Diplo-soundia saa kuitenkin etsiä täikammalla.

Major Lazer on samanaikaisesti sekä aikansa tuote että ollut vaikuttamassa 2010-luvun musiikkimaisemaan. Yhtyeen tärkein kohderyhmä on monikulttuurisia aineksia – eteläkorealaista musiikkia, ruotsalaisia Youtube-tähtiä, viimeisimpiä perulaisia ruokatrendejä – internetin virtuaalisesta soppakattilasta kauhonut milleniaalien sukupolvi.

Major Lazer onkin perimmäinen milleniaaliyhtye. Se on eksoottinen, mutta ei niin ”etninen”, ettei vaikkapa Google voisi käyttää sitä mainoksissaan, kuten yhtiö on tehnytkin.

Dancehall ja muut mausteet on etenkin myöhemmillä albumeilla yhdistetty sulavasti läntiselle yleisölle tutumpiin listapoppiin ja festarivetoiseen elektroniseen tanssimusiikkiin.

Flow-festivaalin ohjelmaryhmässä mukana oleva Arttu Tolonen on samoilla linjoilla.

”Major Lazer on mukavan jännitteisesti valtavirran ja marginaalin välissä keikkuva projekti”, hän toteaa.

”Flow’hun yhtye veti osittain hiukan nuorempaa väkeä kuin monet muut esiintyjistä.”

Tolosen mukaan Major Lazer on festivaalien näkökulmasta houkutteleva vieras suureellisuutensa vuoksi. Yhtyeen liveshow täyttää lavan. Se on spektaakkeli, jossa on ”katharsispotentiaalia”.

Sitä se myös oli vuoden 2015 Flow-festivaalilla, jossa villisti pomppiva ja paitojaan päidensä yläpuolella heiluttanut yleisö oli hyvin lähellä kollektiivista edm-nirvanaa. Siinä missä varttuneempi festivaaliyleisö nautiskeli boheemiporvarillisesti pikkusamppanjoita kilautellen beckeistään ja florenceandthemachineistaan, Major Lazer tykitti kaksikymppiset ketoon aseinaan hurjasti rusikoiva äänivalli ja epileptinen valoshow.

MajorLazer_web3

Elektronisesta tanssimusiikista on tullut 2010-luvulla festivaalien vetonaula. Etenkin Coachellan kaltaiset amerikkalaiset jättifestarit ovat lisänneet tuntuvasti sekä varsinaisen edm:n että lajityyppiin kallellaan olevien artistien määrää.

Euroopassa on pysytelty toistaiseksi rockpainotteisemmalla linjalla, vaikka meillekin on syntynyt Weekendin kaltaisia tyystin elektroniseen tanssimusiikkiin keskittyviä festivaaleja.

Tänä vuonna esimerkiksi perinteinen rockfestivaali Ruisrock panostaa aiempaa enemmän elektroniikkaan. Festari on haalinut pääesiintyjikseen Major Lazerin, Jack Ü:n, Airin, Icona Popin ja Møn.

Tolosen mielestä tämä on hyvä idea.

”Musta se on aika kiva laajennus ja toivon, että he jatkavat tällä tiellä”, hän sanoo.

”Ensi vuonna mukaan sitten vuoden 2017 Jack Ü, mikä ikinä se lieneekään.”

Major Lazerin suosio on tietenkin johtanut noin gaziljoonaan mielipideartikkeliin – jotka ovat nettikirjoittelun käyttörehua suurimmista sanomalehdistä 140 merkin urahduksiin. Yhtyettä on syytetty monelta taholta ei-valkoisten kulttuurien omimisesta, mitä kutsutaan englanniksi termillä ”cultural ­appropriation”.

Sillä tarkoitetaan eräänlaista kulttuuristen ainesten – vaikkapa muodin, musiikkityylien, visuaalisen taiteen – ryöstökalastusta.

Kuten ajan henkeen kuuluu, kaikki kommentoijat eivät ole olleet erityisen pidättyväisiä. Newyorkilais-dj Venus Iceberg X pommitti Diploa muun muassa seuraavalla viestillä heidän taannoisen Twitter-kinansa aikana: ”Et voi piiloutua enää postmodernismin taakse. On aika panna piste hirmuvallallesi, whiteboy.”

Kahden valkoisen länsimiehen puuhasteluna alkaneen Major Lazerin voi toki väittää syyllistyvän vieraan kulttuurin lainaamiseen. Kokonaan toinen asia on, kuinka haitallista se oikeasti on. Kulttuurien ainekset ovat sekoittuneet ja niitä on käytetty ulkopuolisten toimesta maailman sivu.

Guardian-lehden journalisti Nosheen Iqbal lisäsi tyrmistyskulttuurin kuumentamaan kulttuuriryöstökeskusteluun aimo annoksen realismia jo taannoisen juttunsa otsikossa: ”Black Lives Matter -liikkeellä on väliä. Niin on myös islamofobialla. Sariin kietoutuneella Beyoncélla? Ei niin kovin paljon”.

Haitalliseksi kulttuuriappropriaatio muuttuu yleensä vasta siinä vaiheessa, kun anastetut elementit ruokkivat negatiivisia uskomuksia ja stereotyyppejä.

Toki on kyse vallasta: käytettyään ensin hyväkseen alusmaiden luonnon- ja ihmisresurssit valkoinen imperialisti rosmoaa seuraavaksi heidän kulttuurinsa. Näin ainakin teoriassa.

Onkin aika helppo ymmärtää, miksi Amerikan intiaanikansojen jäsen saattaa pitää loukkaavana, että heidän maansa varastaneiden ja alkuperäiskansat lähes sukupuuttoon lahdanneiden valloittajien parikymppiset Matt- ja Madison-nimiset jälkeläiset remeltävät festivaaleilla MDMA-päissään mikroshortseissa, yläosattomissa tai rintsikoissa ja intiaanipäähineissä – jotka ovat Amerikan alkuperäiskansoille pyhä asia. (Intiaanipäähineet, eivät rintsikat.)

Mutta Major Lazerin tapaus on aika erilainen. Diplon kipparuudesta huolimatta kaksi kolmasosaa bändin nykyjäsenistä on kotoisin Karibialta. Major Lazer omaksuu musiikkiinsa vaikutteita paikallisista musiikkikulttuureista, mutta syvällisen nörttihenkisellä pieteetillä.

”Diplo on opportunisti. Ei sen enempää tai vähempää”, Arttu Tolonen toteaa ykskantaan.

”Aika suuri osa taiteilijoista on.”

Major Lazer antaa musiikissaan muiden kuin valkoisten äänien kuulua stereotyypeillä ilkamoinnin sijaan. Esimerkiksi esikoislevyn jokaisella raidalla vieraili jamaikalainen artisti.

Kyseessä eivät siis ole mitkään Dr. Bombayn tai Pizza Enricon rasistipelimannikupletit.

Ja asian voi kääntää myös päälaelleen. Major Lazer on ruiskuttanut ison annoksen mustaa musiikkiperimää edm-skeneen, joka on elektronisen tanssimusiikin mustasta historiasta huolimatta kalpeampi kuin 1990-lukulaiset suomalaissaippuat. (Terveisiä Puhtaat valkeat lakanat -faneille!)

Lienee kohtuullista epäillä, että esimerkiksi jamaikalaisartistit hyötyvät tästä kasvaneen kiinnostuksen muodossa.

”Tämä ei ole enää se maailma, jossa Nanook, pakkasen poika tehtiin”, Diplo totesi Guardian-lehdelle viitaten maailman ensimmäiseen dokumenttielokuvaan, jota on myös syytetty alkuperäiskulttuurin hyväksikäytöstä.

Globalisaation ja halpojen musiikkiohjelmistojen ansiosta paikalliset nuoret Kambodzasta Maliin voivat tehdä musiikkia lähes samalta pohjalta kuin Diplo ja kumppanit.

Major Lazerin suosio tuskin ainakaan haittaa heidän musiikkinsa esillepääsyä.

Jack Ü ja Mø esiintyvät Ruisrockissa perjantaina 8. heinäkuuta, Major Lazer lauantaina 9. heinäkuuta.

Artikkeli on julkaistu Rumbassa 3/2016.