Miksi näihin biiseihin on ylipäätään vaivauduttu tekemään sanat?

On helppo tokaista, että hittibiisien sanat ovat merkityksetöntä höttöä, mutta kuinka todistaa se? Tuukka Hämäläinen tekee rocklyriikka-blogissaan ruumiinavauksen parille viime aikojen suurimmalle pop-kappaleelle ja katsoo, jääkö mitään käteen.

Teksti: Tuukka Hämäläinen, kuva: Lauren Dukoff

Brittiläinen laulaja-lauluntekijä Adele on johtanut 21-levyllään kotimaansa albumilistaa jo 13 viikkoa. Albumin suurin hitti on varmaankin Rolling in the Deep. Adelen lisäksi biisiä on ollut tekemässä muun muassa Bloc Partya ja Primal Screamia tuottanut Paul Epworth, mutta itse lyriikoiden osalta roolit jäävät hieman epäselviksi.

There’s a fire starting in my heart,
Reaching a fever pitch and it’s bring me out the dark,
Finally, I can see you crystal clear,
Go ahead and sell me out and I’ll lay your ship bare,
See how I’ll leave with every piece of you,
Don’t underestimate the things that I will do

Näin se alkaa. Pidämme kertojaa naisena, mutta vain lauluäänen perusteella. Kertoja tuntuu uhkailevan (entisen?) parisuhteensa toista osapuolta. Ilmeisesti hänet on jotenkin petetty. Hengästyttävien kliseiden myötä päästään kohti kertosäettä.

The scars of your love, they leave me breathless,
I can’t help feeling,
We could have had it all
(You’re gonna wish you never had met me)
Rolling in the deep
(Tears are gonna fall, rolling in the deep)
You had my heart inside of your hand
(You’re gonna wish you never had met me)
And you played it to the beat
(Tears are gonna fall, rolling in the deep)

Jos olisi jonkinlainen laki puhkikuluneiden ilmaisujen käytöstä, tämä biisi rikkoisi jokaista pykälää: ”scars of your love”, ”reap just what you sow”, ”played it to the beat”, ”fire starting in my heart” ja niin edelleen. Teksti pyörii kokonaan tutun ja turvallisen fraseologian parissa, eikä tarjoa siihen edes uutta tulokulmaa. Biisi alkaa vähän siihen tyyliin, että päähenkilö olisi raivopäisesti kostamassa jotakin, mutta kertosäkeessä aletaankin haikailla sen exän perään. Tämä voisi olla herkullinen ristiriita, jos se olisi tehty hyvin.

Adelen lauluääni on kaunis ja biisin sävellys oikein miellyttävää kuunneltavaa. Jos tässä ei olisi tekstiä, vaan Adele laulaisi sanojen tilalla onomatopoeettista äänimaisemaa, rientäisin heti levyostoksille. Sanoituksen suurin ongelma kiteytyy toisen säkeistön lausahdukseen ”Baby, I have no story to be told”. Niinpä. Mitään oikeaa tarinaa saati sanottavaa tässä kappaleessa ei ole.

Entä toinen kappale, joka oli viime vuoden ylisoitetuimpia hittejä? Lady Gagan Bad Romance, nimittäin. Biisissä on melodia, joka jää takuuvarmalla yksinkertaisuudellaan soimaan päähän – lisäksi se on hyvin samankaltainen kuin aiemmassa Poker Face -hitissä, mikä ei varmaan ole sattumaa.

Bad Romance on tanssittavaa musiikkia, saattaisi joku sanoa, eikä sen sanoja siksi tule ottaa kovin vakavasti. Mutta miksi siinä sitten on sanat? Kyllä niillä varmaan jotakin yritetään sanoa. Suurin osa kappaleen kestosta kuluu tämäntapaiseen lallatukseen:

Rah, rah, ah, ah, ah
Roma, roma, ma
Gaga, ooh, la, la
Want your bad romance

Alkuperäistä kirjoitusasua on vaikea löytää internetistä, mutta asia on harvinaisen selvä. Jotain lallatusta, egotrippailua ja ”tuhma romanssi”. Mitenkäs säkeistöt?

I want your ugly, I want your disease
I want your everything as long as it’s free
I want your love
I want your drama, the touch of your hand
I want your leather studded kiss in the sand
I want your love

That’s it! Lauluntekijänä itseään mainostava Lady Gaga ei ole saanut viisiminuuttiseen kappaleeseen mitään muuta sisältöä kuin luettelon asioista joita hän haluaa hieman epäkonventionaalisesta suhteestaan. Säkeistöjä on lukuisia, mutta mitään uutta niiden sisältö ei juttuun tuo. Jopa Anna Abreun biiseissä on mielenkiintoisemmat sanat.

Kaiken lisäksi Bad Romance -kappaleen romanssi ei ole kovin ”paha”. Tuhminta mitä tekstistä löytyy on suhteellisen selkeä anaaliseksiviittaus: ”Want you in my rear window, baby, you’re sick.” Rihannan hiljattain julkaistu S&M-biisi oli paljon kiinnostavampi ja siinä oli melkein havaittavissa perspektiivi ja sanoma.

Nämä kaksi kappaletta ovat pop-hittien arkkityypit: ruikuttava rakkauslaulu ja tanssibiisi. Kummassakaan ei ole kummempaa syytä lyriikoille. Itseasiassa niiden ainoa funktio on ylläpitää pop-musiikin homogeenistä ja vaaratonta sisältöä, jonka varaan suurenluokan musiikkiteollisuus rakentuu. Kuten Hollywoodin summer blockbuster -leffoilla, näillä biiseillä on tarkoitus tehdä rahaa. Ne ovat tuotteita, joissa taiteellinen ja luova ilmaisu ovat niin markkinavoimille alisteisia, että niitä saa etsiä mikroskoopilla.