Miltä näyttävät Suomen uuden poikabändin ”dynaamiset” lähtökohdat? Rumban poikabändiasiantuntija tutkii

Markus Hilden kirjoitti perjantaina ilmestyneeseen Rumbaan 2/14 pitkän artikkelin Take Thatin, One Directionin ja Backstreet Boysin kaltaisten poikabändien erikoisuuksista. Nyt hän arvioi eilen julkaistun Kliff-tulokkaan esiinmarssikappaleen.

Teksti: Markus Hilden, kuva: Warner

Eihän sille voi mitään, että levy-yhtiön viestintäosaston kirjoittamat tiedotteet kuulostavat suomeksi melkein aina korneilta, mutta hyvin harvoin ne ovat niin korneja kuin Kliff-nimisestä kokoonpanosta kertova: uusi suomeksi laulava poikabändi on ”hyväntuulinen, energinen ja dynaaminen”. DYNAAMINEN! Ai kamala.

Onko Kliff Suomen One Direction? Onko Tomin, Elienin, Villen ja Topiaksen (tässä vaiheessa on aivan sama, mitkä heidän sukunimensä ovat) muodostama nelikko mistään kotoisin? Mun Jopo -kappaleessa kuuluvat tiedotteen mukaan ”kundeille ominaiset hymy ja hyvä fiilis”. Kuunnellaanpa.

Kappaleessa lauletaan Joposta, mutta videolla ajetaan urheiluautolla. Yhdellä heistä on asiaan kuuluvasti yllään Hollister-t-paita. Kalsareita ei näy, harmi.

Biisin sanoitus on tietenkin hirveä, mutta yhtä todennäköisesti en kiinnittäisi siihen mitään huomiota, jos se olisi mitäänsanomatonta lätinää englanniksi. Suurempi ongelma on melko kamala konesoundi, joka tukahduttaa alleen koko kertosäkeen. Koko c-osa vaikuttaa lähinnä huumorilta. Ehkä Kliff onkin vain ironinen vitsi?

Toivottavasti ei, sillä pojilla on sinänsä ihan mainio meininki. ”Mun Jopon ja Kliffin kesäksi julkaistavan debyyttialbumin tuottajana toimii Jimi Constantine.” Ei toimi kovin hyvin. One Direction ei ikinä sortuisi tällaisen melodiattomuuteen.

Jos Tomi, Elien, Ville ja Topias saavat joskus juttuihin sukunimensä, he ovat päässeet urallaan jo melko pitkälle.