Ian Patrick ”Mac” Lagan kuoli 3.12.2014 sydänkohtauksen seuraksena. Siinä meni todellinen muusikoiden muusikko, hieno kosketinsoittaja, joka on ollut brittirockin aatelia 1960-luvun puolivälistä alkaen.
Katsokaapa yllä oleva video. Siinä kiteytyy hienosti se, miksi The Small Faces oli 1960-luvun brittirockin dynaamisimpia yksiköitä.
Small Faces oli ennen kaikkea bändi, neljän lyhytkasvuisen ja briljantin muusikon kokonaisuus, jossa energia ja biisit jylläsivät egojen sijaan (vaikka sekin asia muuttui sitten myöhemmin). Kokonaisuudesta erottui kuitenkin kaksi elementtiä: Steve Marriottin sielukas laulu, joka ei paljon lauluvahvistimia tarvinnut, ja Ian ”Mac” McLaganin tyylikäs kosketinsoitintyöskentely.
Dandyn oloinen kiipparisti loisti erityisesti Wurlitzer-sähköpianon soittajana jo varhaisissa hiteissä (esimerkiksi alla oleva Sha La La Lee), mutta Hammondikin raikasi tarvittaessa. Siitä esimerkkinä vaikka yllä oleva Tin Soldier.
McLaganin urkumatot ja sähköpianoriffit eivät olleet mitään taustamelua vaan olennainen osa biisejä ja bändin tavaramerkki, joka teki siitä omaperäisen kitarasankarivetoisiin kilpailijoihin verrattuna.
Loppujen lopuksi Marriott lähti sitten vuonna 1969 toteuttamaan egoaan Humble Piehen (sic!), ja muu Small Faces yhdisti voimansa Jeff Beck Groupin kitaristin Ronnie Woodin ja laulaja Rod Stewartin kanssa. Nimi vaihtui The Facesiksi, ja yhtyeen keskipituus kasvoi merkittävästi.
Yhtyeestä tulikin yksi 1970-luvun alun kovimmista livekokoonpanoista. Bändi onnistui jopa lyömään läpi Yhdysvalloissa. Stewart kuitenkin lähti ennen pitkää legendaariselle soolouralleen ja Wood Rolling Stonesiin vuonna 1975.
Myös Facesin soundin kantava voima olivat Macin koskettimet, kuten oheisesta livetallenteesta näkee. Juureva rock pelasi äärettömän tiukasti, ja lavan ulkopuolella retkue tuli tunnetuksi hotellihuoneiden uudelleenjärjestämisestä sekä hilpeän rehvakkaasta baarikäyttäytymisestä.
Hyviä kosketinsoittajia ei kasva joka puussa, ja McLaganilla riitti töitä Facesin jälkeenkin. Mac soitteli muun muassa Chuck Berryn, Jackson Brownen, Joe Cockerin, Bob Dylanin ja Bruce Springsteenin kanssa, mutta uudemmatkaan tulokkaat eivät väheksyneet hänen vähäeleistä ja tarkkaa tyylikkyttään.
McLaganin soitto kelpasi myös Paul Westerbergille, Frank Blackille, Nikki Suddenille ja Billy Braggille, jonka The Blokes -yhtyeessä hän soitti koko 1990-luvun lopun ja 2000-luvun alun. McLagan osallistui myös viimeksi mainitun England, Half English -levyn sävellystyöhön.
Toki Mac jatkoi yhteistyötä myös ex-Faces-porukan ja erityisesti Ron Woodin kanssa, jonka New Barbarians -soolobändissä hän soitti. Myös Woodin pääbändi Rolling Stones palkkasi McLaganin kiertuesoittajaksi, ja soittipa hän Stonesin levyilläkin.
Itse asiassa miehen kaupallinen tähtihetki saattoi olla Rollareiden Miss You. Kyllähän te muistatte sen sähköpianoriffin, joko koko biisi perustuu? Se on niin McLagania/Facesia kuin vain voi olla siitäkin huolimatta, että kappale sai alkunsa Mick Jaggerin jammailtua muun muassa Beatlesin mukana soittaneen Billy Prestonin kanssa.
Sielukasta soittoa on pidempäänkin alla olevan vaihtoehtoisen version muodossa, joka helposti peittoaa levyversion.
Näiden hommien ohella Mac on toiminut oman Ian McLagan and the Bump Bandinsa johtajana ja kiertänyt baareja ja esimerkiksi Rollareiden lämppärinä. Ja mikäs siinä, koskettimien ohella mieheltä lähti laulu varsin kelvollisesti – kuten viimevuotinen tallenne osoittaa.
Mac lähti 69-vuotiaana varsin kirjaimellisesti saappaat jalassa, sillä tänä vuonna hän on ollut hyvin aktiivinen. Hänen uusin soolonsa United States ilmestyi kesäkuussa, sitten ohjelmassa oli Lucinda Williamsin syyskuussa ilmestynyt tupla Down Where the Spirit Meets the Bone ja sittemmin Mac pani myös pystyyn uuden bändin nimeltä The Empty Hearts muun muassa entisen Blondie-rumpalin Clem Burken ja ex-Cars-kitaristin Elliot Eastonin kanssa. Ryhmän levy ilmestyi elokuussa, ja sehän on mainiota powerpoppia.
Ian MacLagan menehtyi sairaalassa Teksasin Austinissa perheen ja ystävien seurassa eikä sentään kuppaisessa keikkabussissa, jollaisiin hän oli saanut tottua uransa varrella.
Viimeistään nyt on hankittava kuuleman mukaan riemukas muistelmateos All the Rage: A Riotous Romp Through Rock & Roll History ja kuunneltava levyjä, joita McLaganilta jäi paljon. Alkuun pääsee tällä soittolistalla: