Taistelu Konepajasta – Mistä Elmun ja Helsingin välisessä keikkapaikkakiistassa on oikein kyse?

Vuodesta 2009 lähtien Hietalahdessa sijaitsevasta Konepajasta on kaavailtu uutta tilaa Helsingin elävän musiikin yhdistykselle Elmulle. Viime syksynä Helsingin kulttuurijohtaja Stuba Nikula kuitenkin tyrmäsi hankkeen liian kalliina. Ovatko haaveet Konepajasta sortumassa lopullisesti?

Teksti: Kimmo Vanhatalo, kuvat: Jenna Pietikäinen

Unelma on kaunis. 3000 henkeä vetävä konserttipaikka Helsingin Hietalahteen nousevalla uudella Telakkarannan alueella. Yhdeksän vuotta tyhjillään seisseeseen, vuonna 1916 rakennettuun punatiiliseen teollisuushalliin tulisi suuren salin lisäksi Elmun nykyisen päämajan Nosturin kokoinen toinen isompi konserttitila sekä pienempi klubi, joka sopisi myös helsinkiläisten omien tapahtumien järjestämiseen. Pakettiin kuuluisivat luonnollisesti myös asiaankuuluvat ravintolat sekä erilliset rakennukset tuotantotiloille ja helsinkiläismuusikoiden kipeästi kaipaamille treenikämpille.

Muunneltava tila soveltuisi elävän musiikin lisäksi myös vaikkapa tanssi-, teatteri- ja sirkuskäyttöön.

”Tässä iso raha heittää pientä yhdistystä”, Konepajaa esittelevä Elmun hallituksen puheenjohtaja Mika Erkkilä puuskahtaa.

Erkkilä vetää hallin kierrosta tottuneella varmuudella, onhan hän kierrättänyt siellä erinäisiä päättäviä tahoja kerta toisensa jälkeen sitten vuoden 2009, jolloin tilaa alettiin puuhata Nosturista uusien asuinrakennusten alta siirrettävän Elmun käyttöön.
Pettymys ja pieni katkeruuden häivä kuuluvat Erkkilän äänestä.

”Nuorisotoimi haluaisi tähän mukaan. Promoottorit soittelevat, koska voisi alkaa varata tilaa käyttöönsä. Jopa perinteisesti meluisiin rockmestoihin epäluuloisesti suhtautuvat asukasyhdistykset ovat puoltaneet paikkaa. Valtionkin tasolta löytyy meille komppia, mutta tietyiltä virastoilta Helsingissä ei.”

Yksi näistä virastoista on Helsingin kulttuurikeskus. Ulkopuolisen silmin nähtynä hitaasti mutta varmasti eteenpäin seilannut hanke näytti viime syyskuussa karahtavan karille, kun Helsingin tuore kulttuurijohtaja Tuomas ”Stuba” Nikula ilmoitti Helsingin Sanomien haastattelussa Konepajan korjauksen vaatiman yli 30 miljoonan euron olevan kaupungille liikaa.

Yhtäkkiä toivo Konepajasta tuntui näivettyneen lähes olemattomiin. ”Ei Konepajaa ole kokonaan vedetty vessasta alas, mutta hyvältä se ei näytä”, Nikula kommentoi tuolloin Rumballe.

”Mennään tänne. Täällä on se, minkä kaikki kuvaajat haluavat kuvata”, Erkkilä intoilee johdattaessaan vierailijat Konepajan katossa roikkuvan nosturin koukun luo. Parvelta avautuvaa näkymää katsoessa Erkkilän innostus alkaa tarttua. Vierailijakin saattaa nähdä rujossa teollisuushallissa kansainvälisesti vertailukelpoisen konserttisalin.

”Tästä ei haluta mitään kliinistä paikkaa, vaan pitää olla vähän raffi. Se sopii Elmun tyyliin.”

Kuvassa: Mika Erkkilä

Kontrasti rähjäisen Konepajan ja Helsingin kaupungin kulttuurijohtaja Stuba Nikulan minimalistisen tyylikkään valkoisen toimiston kanssa on yhtä suuri kuin railo Nikulan ja Elmun näkemysten välillä. Hänen puheitaan kuunnellessa Konepaja vaikuttaa toteutettavissa olevan unelman sijaan kaupungilta liikoja vaativan yhdistyksen epärealistiselta haihattelulta.

Nikulan syyskuiset kommentit Konepajan korjauksen hinnasta saattoivat tulla yllätyksenä kadunmiehelle, mutta hänen mukaansa asioiden todellinen laita on tiedetty jo pitkään, eikä se ole voinut tulla yllätyksenä Elmullekaan.

”Elmu ei ehkä vain halunnut sitä siinä vaiheessa kuulla”, Nikula sanoo.

Hänen mukaansa hanketta on vaivannut myös kehno valmistelu: ”Ei saisi suunnitella näin pitkälle miettimättä, onko hanke edes mahdollinen.”

Kiistan keskeinen ongelma on, ettei kaupunki haluaisi ryhtyä rakennusyhtiö Skanskan tällä hetkellä omistaman suojellun teollisuushallin korjauksen maksajaksi. Erkkilän mukaan Elmu on kuitenkin saanut leikattua kuluja yli 30 miljoonasta 19 miljoonaan. Mikä parasta, kaupungin rahat eivät menisi hukkaan, vaan Elmu maksaisi kaiken takaisin 33 vuodessa. Voittoakin kaupunki saisi.

”Kun lasketaan yhteen työntekijöiden kunnallisverotus, alihankkijoiden ja Elmun maksamat verot, matkailusta tulevat tuotot kaupungille ynnä muut, niin kaupunki saakin 19 miljoonaa maksaneesta hankkeesta takaisin 40 miljoonaa”, Erkkilä laskee.
Erkkilän mukaan projektia ei pitäisi edes ajatella vain kiinteistökauppoina.

”Olemme yrittäneet saada poliitikot ymmärtämään, että kyse on nuorisotyöstä ja kulttuurityöstä. Voimme tarjota paitsi uusia työpaikkoja myös uusia koulutus- ja harjoittelupaikkoja.”

Nikula ei kuitenkaan ole vakuuttunut Elmun kustannusleikkauksista. Hänen mukaansa yhdistyksen laskelmat ovat harhaanjohtavia, sillä suurin osa säästöistä johtuu laskutavan muutoksesta.

”Alkuperäisessä kustannusarviossa oli mukana kiinteistön ja tontin arvo, joka on noin viisi miljoonaa euroa sekä pilaantuneiden maa-ainesten poisto, joka maksaa kolme miljoonaa. Elmu totesi omissa laskelmissaan, etteivät nämä kuulu korjauskustannuksiin. Toisin sanoen he ovat leikanneet Konepajan korjauskustannuksia vain noin 1–2 miljoonaa.”

Puheet investoinnin takaisinmaksamisesta vuokrinakin Nikula näkee lähinnä numeroilla pelaamisena, koska kaupungin tapa laskea vuokria on sellainen, että investointi kuoletetaan 30 vuodessa tietyllä korolla. Ongelmallista hänen mukaansa on myös se, että vuokra maksettaisiin osittain kaupungin tuella.

”Kaupunki antaa Elmulle tukea, jotta se voi maksaa vuokran. Lopulta sen vuokran siis maksavat veronmaksajat”, Nikula tiivistää.

Elmun lupailemat talousvaikutuksetkaan eivät häntä vakuuta.

”Sillä, että Elmu maksaisi vuokraa ja Konepajalla olisi ihmisiä töissä, olisi kyllä kiistatta talousvaikutuksia. Näiden talousvaikutusten suuruutta ei kuitenkaan kukaan tässä maailmassa pysty arvioimaan.”

Nikulan mukaan kaupunki jättäisi Konepajan mieluiten Skanskan murheeksi. Nikulan näkemys on, että kaupunki on Elmulle velkaa Nosturia vastaavat tilat, ei suinkaan kolme kertaa Nosturia suurempaa paikkaa. Nikula muistuttaa myös siitä vaarasta, että tilojen kasvaessa kolminkertaisiksi myös Elmun tuen tarve moninkertaistuu.

”Jos Elmulle pitäisi löytää 100 000 euroa vuodessa lisää, se olisi pois joltain muulta kulttuuritoimijalta”, hän toteaa.

Elmu on kustannus- ja vuokrakuvioista luonnollisesti eri mieltä. Erkkilä huomauttaa, että Elmu saa kaupungilta verrattain pientä 105 000 euron tukea, eikä tuen tarve tule Elmun laskelmien mukaan nousemaan kuin 150 000 euroon. Erkkilän mukaan myös Konepajan rakennuskustannuksia on leikattu paljon enemmän kuin 1–2 miljoonaa, vaikka hän ei osaakaan sanoa tarkkaa summaa.

Kulttuurikeskus ja Elmu tuntuvat olevan eri mieltä koko yhdistyksen luonteesta. Elmu näkee itsensä nuoriso- ja kulttuurityötä tekevänä yleishyödyllisenä yhdistyksenä. Nikulan mielestä Elmu taas on enemmänkin kaupallinen toimija, vaikka tekeekin hyvää kulttuurityötä.

”Puhutaan kuitenkin rockista, ainakin puoliksi kaupallisesta toiminnasta. Kyllä Elmu on kaupallisempi kuin joku nykytanssiryhmä”, Nikula vertailee.

Maininta Elmun nuorisolle tarjoamista treenikämpistä kirvoittaa Nikulalta kärkeviä kommentteja:

”Jos katsot Nosturin treenikämppiä, siellä treenaavat muun muassa HIM, The Rasmus ja Michael Monroe. Onko se jotain nuorisotyötä? Miksi kaupungin pitää julkisilla varoilla tukea sitä, että miljonäärit saavat treenikämpän merinäköalalla?”

Yksi niistä harvoista asioista, joista Erkkilä ja Nikula ovat samaa mieltä, on, että Helsinkiin tarvittaisiin jäähallin ja klubin väliin sijoittuva konserttitila.

”Tulin itse Lepakolle aivan 1990-luvun alussa, ja ainakin siitä asti sellaisen keikkapaikan puutteesta on jauhettu”, Erkkilä muistelee.

Vaihtoehtoisiksi tiloiksi Elmulle on tarjottu muun muassa Suvilahden metallista kaasukelloa ja Jätkäsaaren bunkkeria. Etenkään ensiksi mainittu ei miellytä Elmua. Yhdistyksen mukaan se saisi viisi kertaa suuremmalla vuokralla paikan, joka olisi suunnilleen samankokoinen kuin Nosturi.

”Kaasukello on huono vaihtoehto jo talouslukujen kannalta. Jos menemme sinne, olemme vuodessa, puolessatoista konkurssissa”, Erkkilä tiivistää. Hän ei myöskään usko, että kaikkea kulttuuria pitäisi keskittää Suvilahteen.
Nikula puolestaan näkee keskittämisen kulttuurille edullisena.

”Onhan Itäkeskuksessakin aika paljon kauppoja. Ne hyötyvät siitä, että ovat vierekkäin”, hän vertaa.

Sen hän myöntää, että kaasukello tulisi olemaan kalliimpi kuin Nosturi.

”Nosturilla on niin muinainen vuokrasopimus, että Elmu maksaa siitä mieletöntä alihintaa.”

Suunnitelmat Elmun siirtämisestä Suvilahteen tuovat väistämättä mieleen Nikulan yhteydet aluetta hallinnoivaan Kiinteistö Oy Kaapelitaloon: hän toimi ennen kulttuurijohtajan pestiään yhtiön toimitusjohtajana. Nikulan ohella julkisesti Konepajaa vastustanut Kiinteistöviraston tonttiosaston päällikkö Juhani Tuuttila on Kiinteistö Oy Kaapelitalon hallituksen varapuheenjohtaja. Erkkilä myöntää, että kuvio on Elmun mielestä hieman omituinen.

”Jollain tavalla tuntuu, että ajetaan enemmän Kaapelitehtaan kuin kaupunkilaisten asiaa.”

Se on ainakin selvää, että kaupungilla on kova kiire keksiä kaasukelloihin toimintaa.

”Kaupunki on laittanut itselleen uhkasakon, että kaasukellot tulee korjata, ja ne sakot ovat pian tulossa maksuun”, Erkkilä kertoo.

Nikulan mukaan kuvioon ei liity mitään käytännöllisyyttä kummempaa.

”Jos kerran kaupungissa on yhtä aikaa tilaa tarvitsevia toimijoita ja toimintaa tarvitsevia tiloja, niin eikö voisi katsoa, olisiko ne yhdistettävissä?”

Nikula myös muistuttaa, ettei uhkasakko koske Kaapelitaloa: ”Jos sellainen tulee maksettavaksi, niin se tulee ihan eri lompakosta.”

Kovin lähellä sopua ei riidassa selvästikään olla. Nikulan mukaan Elmu on jääräpäisesti hirttäytynyt ideaan Konepajasta. Hän selvästi kiihtyy, kun tulee puhe kommunikaatiovaikeuksista kiistan tahojen kesken.

”Kyllä minua alkaa kirjaimellisesti vituttaa, kun luen Elmun lehdistötiedotteita, joissa jos ei nyt suoranaisesti valehdella, niin ainakin pyöritellään numeroita ja termejä tavalla, joka ei ainakaan rakenna yhteistyötä. Minä olen pitkämielinen virkamies, jolla on henkilökohtainen suhde Elmuun, mutta täällä on virastot täynnä tyyppejä, jotka ovat valmiina lanaamaan sen talon mereen.”

Elmun usko on kuitenkin horjumaton.

”Emme me muuten tästä soittelisi joka päivä poliitikoille ja jauhaisi pää punaisena kaikille, jotka suostuvat kuuntelemaan. Ei tämä ole vain Elmu-tyyppien haihattelua, vaan hanke lähtee selkeästi kysynnästä. Ilo tästä on tulossa kaupunkilaisille ja musadiggareille”, Erkkilä sanoo ja katsoo kohti harmaata merta. Lahden toisella puolella nousevat uutuuttaan hohtavat kerrostalot.

”Unelma elää”, hän lisää.

Artikkeli on julkaistu Rumbassa 3/14.