Tässä viisi syytä, miksi Neurosis on niin vaikuttava ilmiö ja vuosikausien uurastamisen jälkeenkin lajissaan paras

Kimmo K. Koskinen antautui Neurosiksen vietäväksi. Antaudu sinäkin.

Neurosis.
Mikko Pylkkö

Vaikka Neurosis on eittämättä yksi maailman hienoimmista yhtyeistä, se ei todellakaan sovellu hetkeen kuin hetkeen. Yhtyettä ei rehellisesti sanoen tee edes mieli kuunnella päivittäin, mutta ajoittain sen tarjoaman musiikillisen puhdistautumisriitin äärelle on antauduttava.

Yhdysvaltalaisorkesteri on toiminut vuodesta 1985 lähtien ja se on yleisesti mielletty post-metalin tai post-hardcoren kantaisäksi. Yhtyeen soundi pohjaa kovapintaiseen metalliin ja hardcoren tinkimättömyyteen. Kokonaisuuksia se ryhtyi dekonstruoimistaan osasista rakentamaan aivan uudella tavalla Souls at Zero -levyllään (1992). Lopputulemana on ollut tähän mennessä 10 albumillista sisuskaluja värisyttävää ja syvälle mieleen tunkeutuvaa jylyä.

Alle on poimittu viisi pointtia, miksi Neurosis on niin vaikuttava ilmiö, ja vuosikausien uurastamisen jälkeenkin lajissaan paras. Ja miksi sitä on kuunneltava.

1. Orgaanisuus

Maanläheisesti koliseva, multaa möyhentävä soundi ja kappaleiden luonnollinen rönsyily saavat Neurosiksen kuulostamaan hyvin luonnonmukaiselta. Sen musiikki tuo mieleen valtavan, ikiaikaisen puun. Sellaisen maahan syvälle tunkeutuneen jätin, joka on ulkomuodoltaan mammuttimainen hirviö, joka kuitenkin versoo herkkää elämänvoimaa myrskyjenkin keskellä. Kaiken taustalla on kurinalainen logiikka ja tarkoituksenmukaisuus.

Hoviäänittäjä Steve Albinin suoraviivainen ”kamat kasaan ja biisit narulle” -metodi on omiaan taltioimaan yhtyeen soinnin voiman. Se, että bändi takoo kappaleensa talteen mahdollisimman livenä, tarkoittaa sitä, että levyllä yhtye on yhtä vakuuttava kuin lavalla. Perinteikäs lähestymistapa ei silti tee Neurosiksen soinnista yksitotista tai sävytöntä, siitä pitää huolen musikanttien vankkumaton nyanssitaju ja dynamiikkakäsitys, niin soitannollisesti kuin biisimitassakin.

Orgaanisuuteen kuuluu Neurosiksen kohdalla oleellisesti kappaleiden vellova eteneminen niille omalakisesti hahmottuvissa uomissa. Pakottomuus ja itseohjautuvat rakenteet kumuloituvat pitkiksi kappaleiksi, jotka luovat hypnoottisen sielunmaiseman. Niiden aikana kuulija ehtii uppoutumaan itseensä jopa kiusallisen hartaasti.

Esimerkkikappale: Under the Surface

2. Musertavuus

Toki Neurosiksen ulosantiin kuuluu hyvin oleellisesti musertava raskaus. Metallista jylyä tuo jyrisevien kitaravallien ja rumpujen murskaava voima, mutta myös alati vereslihainen tunteen jylhyys on yhtä vankasti osa yhtyeen musertavuutta. Elämäntuskaa heijastava tunne ja massiivinen ilmaisu asettuvat tavallisesti erinomaisella tavalla synkroniin toistensa kanssa. Yhtä musertavaa jälki on silti myös hiljaisemmalla äänenpaineella – kuiskauksissakin on valtava voima.

Neurosis on usein hautajaissaattueen vauhdilla etenevässä ilmaisussaan synkeä ja tummasävyinen. Se ei kuitenkaan saa kuulijaa tuntemaan itseään arvottomaksi tai musertumaan painostavuuden alla, vaan se ikään kuin paljastaa hukkuvan ihmisen onnellisuuteen kääntyvät viime hetket, hukuttamatta lopullisesti. Silti ei ole ihme, että eräskin Youtube-kommentoija kuvailee Neurosiksen olevan ”universumin loppumisen ääni”.

Esimerkkikappale: From the Hill

3. Sielukkuus

Parhaimmillaan lähes messiaaniselta ilmiöltä tuntuva Neurosis peilaa harvinaisen vereslihaisesti inhimillistä olemassaoloa. Tuskan, synkkyyden ja epätoivon kautta paljastuu myös hämmästyttävällä tavalla myös elämän positiivinen puoli.

Ilmaisun porautuminen ihon alle ja ihmisyyden ytimeen saa yhtyeen – ja sen jäsenet – vaikuttamaan profeetoilta, joiden muistikirjoissa on luonnosteltuna ihmisyyden perimmäinen olemus ja elämän tarkoitus. Kitaristi Steve Von Till tosin teilasi ajatuksen: ”Olemme vain ihan tavallisia runkkareita, jotka eivät tiedä mitä tekevät”. Joka tapauksessa Neurosis on hyvin filosofista ja ajatuksia herättävää musiikkia, jota voi surutta myös luukuttaa tapetit seiniltä riipivällä äänenpaineella.

Suuria totuuksia luotaavien – ainakin kuulija tästä vakuuttuu – sanoitusten lisäksi pohjoismaiseen melankoliaan linkittyvä melodiataju vaikuttaa äärimmäisen rehelliseltä ja koskettavalta. Romuluisen kolinan ja ryskeen seassa siintävät surumieliset sävelkulut ovat kuin kultavanoja syvällä kalliossa. Yhdessä tunnelmien, melodioiden ja romuluisen kauneuden kanssa on parhaimmillaan syvästi sykähdyttävä rituaalinomainen kokemus.

Esimerkkikappale: Crawl Back In

4. Omaehtoisuus

Tinkimättömyys on pahasti devalvoitu sana, mutta Neurosiksen kohdalla se on paikallaan. Löydettyään oman äänensä yhtye on veistänyt samaa mammuttipetäjää neljännesvuosisadan. Se tuntuu silti löytävän lohkareisiinsa aina jonkin tuoreen lähestymistavan, joka palvelee suurta kokonaisuutta, Neurosis-universumia.

Neurosis käyttää kiireetöntä ja äärimmäistä dynamiikkaa surutta mutta tehokkaasti. Sen kappaleet rakentuvat massiivisiksi särön palatseiksi, joissa raikuu elämää syväluotaava sielunmessu. Kertosäkeille tai kappaleiden tiivistämiselle alle 10 minuutin mittaan se alistuu vain kun kappaleet niin vaativat.

Äärimmäisen raskaan vyöryttämisen vastapainona on hyvinkin seesteistä ilmaisua. Tätä hiljalleen aaltoilevaa moukaroinsta ja alasimen sipaisuihin aaltoilevaa ulosantia ovat liki kaikki post-metal-yhtyeet apinoineet. Harva on silti onnistunut yhtä hyvin kuin Neurosis, joka ei menetä intensiteettiään edes hiljaa soittaessaan. Jännitteen aistii, seuraava aalto on jo tulossa. Ehkä viiden minuutin päästä tai vasta seuraavassa kappaleessa.

Esimerkkikappale: The Tide

5. Kokeellisuus

Edellä on jo mainittu Neurosiksen piittaamattomuus rakenteellisista perinteistä tai sovituksellisista kahleista. Rytmit, soinnutukset ja muut tavanomaiset rockbändin ilmaisukeinot laajenevat ja nyrjähtävät uusiin asentoihin. Metalliriffien murjonnan sijasta yhtye pikemminkin rakentaa kitaroillaan paksuja särövalleja ja rytmit taipuvat tämän tästä hakkaavan biitin sijaan primitiiviseksi paukkeeksi. Tähän Neurosis vielä lisää äärimmäisen hyvällä maulla monenlaisia tekstuureja: erilaista hälyä, elektroviitteitä ja puhesampleja.

Neurosis on itsekin jalostanut omaa materiaaliaan. Vuoden 1999 Times of Grace -levylleen Neurosiksen sisaryhtye Tribes of Neurot teki Grace-ambient-levyn, jota saattaa soittaa synkassa Times of Gracen kanssa – tai kumpaakin erikseen, jos niin haluaa. Swans-laulajattaren Jarboen kanssa Neurosis teki yhteisalbumin vuonna 2003 (Neurosis & Jarboe).

Taiteellisuutensa yhtye on musiikillisen ennakkoluulottomuutensa lisäksi ulottanut keikkojensa visuaaliseen antiin. Viime vuosina live-Neurosis on tosin esiintynyt suorastaan askeettisesti, jopa ilman minkäänlaista valoshow’ta. Ohessa kuitenkin visuaalisestikin voimallinen livetulkinta yhtyeen ripeämmästä tuotannosta, jossa noiserockin vaikutus ja hardcoren intensiteetti yhdistyvät erinomaisella tavalla maaniseen näköaistimusten kanssa.

Esimerkkikappale: The Doorway

Bonuksena vielä koruton mutta tyhjentävä livesetti muutaman vuoden takaa Pariisista. Puolentoista tunnin aikana mustiin pukeutuneet miehet ehtivät takoa kokonaista kahdeksan kappaletta.

Neurosis esiintyy Tavastia-klubilla Helsingissä 4.7.2017. Tapahtuman Facebook-sivulle tästä.