Teutonijormia ja katuvarpusia: Turmion kätilöt listasi 1990-luvun kovimmat tanssibiisit

Huh, tässä on jotain erittäin sairasta. Mutta samalla oudosti kiehtovaa.

Toimittanut: Saku Schildt, kuva: TJ Fowler / Mikko Marjakangas

Perjantaina Technodiktator-albumin julkaissut Turmion kätilöt omistaa uutuuslevynsä 1990-luvun dance-artisteille. Nämä ysäreistä ysäreimmät tähdet raikaavat edelleen karvanoppa-autoissa aina Helsingistä Rovaniemelle saakka, ja ilmeisesti niiden vaikutus alkaa kuulua myös 2000-luvun artistien tuotannossa. Uhka vai mahdollisuus? Sitä sopii itse kunkin miettiä.

Kukin yhtyeen jäsen sai valita oman suosikkinsa menneistä dance-tähdistä ja -biiseistä. Kosketinsoittaja RunQ näemmä valitsi mukaan linjasta poiketen Michael Jacksonin, mutta ei anneta sen häiritä. Eteenpäin, kohti tanssi-infernoa!

MC Raaka Pee
”27.9.2013 ilmestynyt Technodiktator on kunnianosoitus 1990-luvun tanssimusiikin pioneereille. Nyt tämä ajatusmaailma kiteytetään Diktaattorin määräysvallan alle tanssilattioille hikisiin vartaloihin ja sunnuntain täriseviin sänkysessioihin.”

”Miksi? Homman nimihän on tietysti se, että rokkimies saa tavallista herkemmin naista ja yleensä myös keskivertoa näyttävämpää naarasta. Kun tähän yhdistetään se ominaisuus, että pystyy järkkäämään tanssijalkaa kutkuttavat tsembalot, ei voi mennä pahasti pieleen. Itselleni 1990-luvun konemusiikki on sitä aidointa genressään – ihan jo ilmiönä tuotteistamisen, markkinoinnin ja kaiken plagioinnin suhteen. Uniikkia matskua eikä haittaa, vaikka näyttääkin vähän typerältä. Tässä meikäläisen ykkösrallatus: 2 Unlimited ja The Real Thing.”

Bobby Undertaker
”Tämähän on jo myöhäistä ysäriä, mutta vakuuttava biisi kaiken kaikkiaan. Genrelle poikkeuksellisesti tästä puuttuvat komeat naiset, joita toki Scooterkin ymmärsi ajoittain hyödyntää. Valitsin biisistä muutaman vuoden takaisen liveversion, jossa kauhean näköiset teutonijormat pistävät Berliinin sekaisin. Sanoitukset hakevat sekavuudessaan vertaistaan, mutta kertsin synalinja jää helposti soimaan päähän koko päiväksi. Jostain helvetin syystä tämä biisi saa aina hyvälle tuulelle, ja se kai tässä on tarkoituskin. Eli how much is the fucking fish?!

Spektaakkeli
Leila K, tuo crackhuorien kuningatar ja Tukholman katuvarpunen. Omintakeisella äänellään paukutti kyllä minun kirjoissani suoraan ykkössijalle ohi 2 Unlimitedin. Vaikea on valita yhtä biisiä yli muiden, mutta olkoon tässä nyt sitten Electric, vaikka koko tuotanto on rautaa. Artistihan poimittiin kadulta levy-yhtiön orjaksi ja palautettiin hyväksikäytettynä samalle kadulle. Sama toistui vielä 2000-luvulla parin comeback-keikan myötä.”

”Technodiktaattorin johtamassa maailmassa olisivat Leilankin asiat olleet toisin. Dance, go crazy!”

RunQ
Michael Jackson tärähti ysärin aikaan, mikä johtuu ehkä Tukholman-keikasta vuonna 1992, joka oli parhaita mitä olen nähnyt! Toki legendaarinen kuminaama teki myös kasariaikaan kovia ralleja. Tässä on hyvä esimerkki siitä, miten biisiä kasvatetaan. Imua ja tunnelmaa löytyy.”

Master Bates
E-Type, Ruotsistapa hyvinkin. Täydellinen biisi, pitkätukka valittaa säkeistöt ja isotissinen rouva vastaa kertseissä. Säkeistöt menevät vähän räppihengessä, mutta jotain heviä tässä kuitenkin on. Viimeisessä säkeistössä (3:40) nousee edelleen munakarvat pystyyn, ja vähän munakin.”

Millaista musiikkia näistä vaikutteista on syntynyt? Kuuntele Turmion kätilöiden Pyhä maa alta: