Juttusarjassa perehdytään tällä kertaa uuden Usko-albuminsa julkaisseen Jarkko Martikaisen maailmankatsomukseen, tai oikeammin siihen, millaisena se soololevyjen kappaleissa näyttäytyy.
Teksti: Tuukka Hämäläinen, kuva: Tomi Palsa
Jarkko Martikainen sai levytrilogiansa valmiiksi. Rakkaus-albumin vuonna 2006 aloittamaa sarjaa jatkoi Toivo (2009) ja kolmikon kruunaa lopulta Usko (2011). Raamatusta tutun ”usko, toivo ja rakkaus”-kolmikon uusi käsittely alkoi vahingossa, mutta viimeistään Toivoa levyttäessä Martikainen tähtäsi jo kokonaiseen trilogiaan.
Ajatus on sinänsä yksinkertainen, sillä kunkin albumin kappaleet pyörivät ostikon teeman ympärillä – ne ovat teemalevyjä sanan suorimmassa merkityksessä.
Jo Rakkauden julkaisun yhteydessä tuli selväksi, ettei Martikainen ollut tyytyväinen tapaan, jolla rakkautta alati käsitellään. Albumi tarjosikin monia kiinnostavia perpektiivejä aiheeseen. Nimikkobiisissä pohdittiin vanhempiin kohdistuvan rakkauden ja toisaalta kunnioituksen välistä epäsuhtaa, kun perinteet vaatisivat kertojaa tappamaan isänsä:
Ja mietin:
neljäs käsky, viides käsky
ja itsekunnioitus ja rakkaus…
Mitä se on, se rakkaus? Mitä se on?
”Rakkaus” (Rakkaus, 2006)
Kullakin albumilla on tähän tapaan pari biisiä, jotka käsittelevät melko suoraan otsikon teemaa, ja jonka ympäristössä muut kappaleet sitten pyörivät. Toivolla on nimikkobiisin lisäksi Toivon kappaleita, Uskolla puolestaan Halla-ahot ja Tyhjän päällä.
Martikaiselle rakkaus ei välttämättä merkitse romanssia, eikä usko viittaa vain uskontoon. Tärkeämpää on uskoa johonkin maan päällä.
On upea juttu jos on jokin Taivas, vaan taivas on niin etäällä
Minua kiinnostaa, mitähän hyvää me voitaisiin tehdä täällä?
Tyhjän päällä (Usko, 2011)
Kiinnostavinta onkin tarkastella Rakkauden, Toivon ja Uskon muodostamaa kolmikkoa kokonaisuutena. Tätä alleviivaa liikuttavan ja osuvan Jos mulla menisi todella huonosti -kappaleen toistuminen ensimmäisen albumin ensimmäisenä ja viimeisen viimeisenä raitana. Näin kokonaisuus alkaa yksityisestä pohdinnasta, saavuttaa keskivaiheilla korkealentoisia ja filosofisia piirteitä ja palaa lopuksi yksityiseen.
Ja siksi
etsin täältä maasta palastani taivaasta,
jotain mihin uskoa ja mihin tukeutua
jotta sitten jos oon pihalla
eikä mua kaivata
niin se nyt sentään kaipaa mua
Jos mulla menisi todella huonosti (Usko, 2011)
Tuohon kertosäkeeseen tiivistyy oikeastaan koko albumikolmikon keskeinen sanoma ja Martikaisen elämänfilosofia. Erityisen hienoa on, ettei tekstissä tähdennetä, onko tuo kertojan etsimä ”palanen taivasta” paikka, henkilö, uskonto, ideologia, taide tai mikään muukaan tarkempi kohde. Se voi olla mitä tahansa mihin ihminen voi uskoa, mitä voi toivoa ja mitä voi rakastaa.
Halla-ahot -kappaleen lopussa tarjotaan yksi vaihtoehto:
Päivä päivältä tasa-arvo lähenee
ja kun se viimein täällä on, niin viha vähenee,
saa kaikki sydämet ja halla-ahot sulamaan,
vaikket uskoisikaan.
Vaikket uskoisikaan,
niin minä uskoa saan.
”Halla-ahot” (Usko, 2011)
Vaikka Martikaisen kertojien skaala ulottuu eläinfaabeleista kainuulaisiin pikkurikollisiin, kuuluu kaikesta läpi, että näillä albumeilla sanoittaja uskoo sanomaansa. Usko on levykolmikosta positiivisin kokonaisuus, jolla hippimäinen usko ihmiseen ja tulevaisuuteen on suorastaan käsinkosketeltavaa.
Tärkeintä on kuitenkin elää hyvää elämää, kuten Martikainen on usein keikkojensa päätteeksi toivottanut.
Lue Hämäläisen blogin aiemmat osat tästä: osa 1 (Samae Koskinen) – osa 2 (Black Francis)
Kuuntele Usko Levykauppa Äxän verkkosivuilla