Ville Leinosen kaunis suutelukappale on mielenkiintoista kuultavaa japaniksi tulkittuna

Anna Brotkin vertailee coverblogissaan Ville Leinosen ja Jukka Eskolan näkemyksiä ensin mainitun säveltämästä Wien-biisistä.

Teksti: Anna Brotkin, kuva: GAEA / Mikko Litmanen (Ville Leinonen)

Jos kokoaisin soundtrackin rakastumisesta, olisi levyllä ehdottomasti Ville Leinosen Wien. Siinä Leinonen flirttailee hienostuneesti Suomi-iskelmän ja chansonin kanssa. Kuiskuttelee korvaan rantabulevardilla, tammenlehvien varjossa. Ilman typeriä ironialaseja, sopivan imelästi. Kuten rakastunut tekee. Ihanaa.

Leinosen hienolta Suudelmitar-levyltä (2004) löytyvä biisi kääntää musiikiksi verbin ”keinua”. Se on pussailua toukokuussa, keinuntaa poski poskea vasten. Musiikissa se on tietysti bossa novaa, tuota laajojen joukkojen usein halveksumaa lattarijazzia, joka ujeltaa korvissamme pakettimatkamainoksissa. Mutta hyvin tehty bossa nova on balsamia sielulle. Väitän, että sellaisen edessä pinttyneinkin Mastodon-fani sulaa.

Joskus kiinnostava cover syntyy kaukana alkuperäisestä, kuten aiemmin tässä sarjassa esitelty Jennie Wilsonin näkemys Bob Marleyn Work-biisistä tai Sansan versio Sabrinan Boys-renkutuksesta. Hienoja versioita molemmat. Mutta joskus oikea tie löytyy yllättävän läheltä, jolloin vihjeen voi napata suoraan alkuperäisestä. Trumpetisti Jukka Eskola on tehnyt sen ottamalla kiinni Wienin huiluista ja lattarikitaroista ja viemällä Leinosen bossa nova -poppia jazzimpaan bossa novaan.

Eskolan Orquesta Bossa (2013) –levyllä julkaistu Wien-cover on kuin alkuperäisen pikkuveli. Hurmaavia molemmat ja samasta puusta, mutta omia yksilöitään. Eskolan versiolla on isoveljeään tuuheammat kulmakarvat ja täyteläisempi puheääni: dramaattisemmat viulut ja pääosassa Eskolan trumpetti. Se luo biisiin uneliaan tunnelman.

Alkuperäisissä suomenkielisissä sanoituksissa kuunnellaan Nick Cavea, tanssitaan kahdestaan lumottuun kahvilaan ja humallutaan toisen varpaista. Eskolan versio on japaninkielinen, tulkitsijana artistinimellä chihiRo tunnettu laulaja. En tietenkään tajua yhtään, mistä tässä lauletaan. ChihiRo voisi luetella leivänpaahdinmerkkejä ja täydestä menisi. Biisi kantaa silti rakastumisen, hullaantumisen ja uneliaan huumaantumisen tunnelmaa.

Olen joskus miettinyt, kuinka ensitahdit antavat biisille lukuohjeen. Aivan kuten elokuvan ensiminuutit kertovat onko kyseessä kreisikomedia vai keittiödraama, antaa biisin aloitus ohjeen siitä, millaisella korvalla sitä kuunnellaan. Cover-sovituksessa jouset astuvat ensimmäisenä esiin. Niissä on draamaa ja kaihoa, jopa surumielisyyttä. Mutta pian Eskolan trumpetti tulee ja lohduttaa. Tempo pysyttelee alkuperäistä hitaampana, kuin Leinosen esittelemän rakastumisen seuraavana vakiintumisvaiheena.

Alkuperäinen:

Cover: