Vuoden 2013 parhaat biisit eivät teksteillään päätä huimaa, paitsi ehkä Ylvis

Lyriikkablogin kriittinen katse kohdistuu menneeseen vuoteen: Mitä biisejä biisejä hehkutettiin, ja oliko niissä mitään asiaa?

Teksti: Tuukka Hämäläinen, kuva: Sony.

Alkuvuodesta putkahtelee musiikkimediassa Vuoden parhaat -listoja kuin sieniä sateella, joten vilkaistaanpa mitä kappaleita meillä ja maailmalla on arvostettu ja kysytään: Löytyykö sanoituksista sanottavaa vai pelkkää puutaheinää? Miley Cyruksen Wrecking Ball tuli onneksi jo käsiteltyä, joten ei palata siihen enää.

Lähdetään Rumbasta liikkeelle. Haloo Helsinki! nappasi kotimaiset kärkipaikat lukijaäänestyksessä, ja tuoreen albumin nimikkobiisi Maailma on tehty meitä varten peittosi muun muassa Mokoman Yksi ja Anssi Kelan Levoton tyttö -kappaleet. Vuosi vuodelta enemmän ja enemmän Maija Vilkkumaalta kuulostavan yhtyeen biisin vetovoima piilee varmaankin nostattavassa ”sanomassa”.

Tuo sana täytyy jättää lainausmerkkeihin, sillä solisti Ellin ja Jarmo Mykkäsen tekstistä ei mitään kovin selkeää viestiä välity. Alussa puhutaan kriittiseen sävyyn kodista, joka on vain ”kulissi” johon ”haaveet haudataan”. Biisi on siis tyypillistä nuorten vapaudenkaipuuta, joka epäilemättä vetoaa saman ikäluokan kuulijoihin.

Tässä mä seison kaipausta rinnassa
Vaikka tää loppuisi yhdessä illassa
Maailma on minun, maailma on sinun
Maailma on tehty meitä varten
Jokainen tänne jonkun jäljen jättää

Maailma on tehty meitä varten
(Maailma on tehty meitä varten, 2013)

(Niin, hiilijalanjäljen. Heh heh.) Yllä olevan kertosäkeen kaksi ensimmäistä riviä eivät sovi yksiin – tai sitten päästäni puuttuu joku mutteri. ”Vaikka” riitelee säkeiden intuitiivisimman sanoman kanssa. Ymmärtäisin, jos se kuuluisi ”vaikka tää jatkuisi ikuisesti” (tms.), koska kaipaus ja loppuminen eivät ole vastakkaisia ilmiöitä, mihin ”vaikka” viittaisi. Miten olisi ”koska tää saattaa loppuu jo yhdessä illassa”?

Rumban kriitikoita puolestaan viehätti enemmän Minä ja Ville Ahonen, jonka Mia-levyn pitäisi olla parhautta ja etenkin Ennen kuin kuolen -kappaleen. Yhtyeen nimimiehen tulkinta ei herätä itsessäni muuta kuin ärsytystä, mutta täytyy myöntää, ettei teksti aivan huono ole.

Saksin hiuksia peilin edessä
Yskäisen ja kaikki on veressä
No tuskin se on kovin vakavaa
Asetun kylpyammeeseen makaamaan

Ennen kuin kuolen
(Mia, 2013)

Ilmeisin tulkinta on tietysti, että kappaleen minä-hahmo sairastaa syöpää. Hyvä ja rohkea aihe, etenkin kun biisi ei ole synkistelyä vaan sävyltään positiivinen. Valitettavasti mitään kovin omaperäistä jutussa ei ole. Kertosäe perustuu yhteen jippoon (”ennen kuin kuolen olen ajatellut elää”), ja tekstin loppuosa ei löydä aiheeseen tämän syvempää näkökulmaa.

Ulkomaisista biiseistä Daft Punkin Get Lucky nappasi ennalta-arvattavasti kärkipaikan niin Rumban kuin Rolling Stonenkin kriitikoilta, mutta en osaa sanoa vuoden korvamadosta mitään sen kummempaa kuin, että onpas toimiva tanssihitti. Toiseksi maailman tunnetuin musiikkilehti nosti kuitenkin Lorden Royals-kappaleen, jonka ehdin kuulla Samsung-mainoksessa moneen kertaan ennen kuin tiesin koko artistista mitään.

But every song’s like:
Gold teeth, Grey Goose, tripping in the bathroom
Bloodstains, ball gowns, trashing the hotel room
We don’t care
We’re driving Cadillacs in our dreams
But everybody’s like:
Cristal, Maybach, diamonds on your timepiece
Jet planes, islands, tiger’s on a gold leash
We don’t care
We’re aren’t caught up in your love affair

Roayls
(single, 2013)

Nuoren lauluntekijän kappale on loppupeleissä melko itsestäänselvä, mutta sen perspektiivi on tuore ja vetoaa hyvin kaikkiin persaukisiin, jotka kuuntelevat biisejä Los Angelesin bileskenestä. Kappaleen voima on ehkä enemmän sävellyksessä, mutta tekstin rytmiikka kiinnittää huomiota myös sanoihin. Siinä on tunnetta ja asennetta.

Omaa musiikkimakuani lähempänä olevan Classic Rock -lehden lukijat puolestaan äänestivät vuoden kappaleeksi Dream Theaterin The Enemy Insiden, joka kaivelee sotaveteraanien sisäisiä haavoja. Sanoitus on lopulta aika mutkatonta perusmetallia, mutta todellinen aihe ja virallisen musiikkivideon haastattelupätkät tuovat sen lähemmäs kuulijaa. Ei kuitenkaan kannata verrata sitä Rushin mestarilliseen The Enemy Withiniin. (Sinänsä erikoista, että progeveteraani Fishin niin ikään sotaa ja sen seurauksia käsittelevä High Wood -kappale nousi samalla listalla kuudenneksi, vaikkei koko artistia yleensä paljon mediassa huomioida.)

I’m running from the enemy inside
Looking for the life I left behind
These suffocating memories
Are etched upon my mind
And I can’t escape from the enemy inside

The Enemy Inside
(Dream Theater, 2013)

NME:n biisilistan kärkeä pitää tietysti jälleen hallussaan Get Lucky, mutta toiseksi nousi Rumban tapaan Arcade Firen Reflektor. Biisi, joka on yhtyeen itsensä mukaan ottanut vaikutteita haitilaisen ja länsimaalaisen elämäntavan eroista, avautuu itseasiassa moneen suuntaan ja pysyy miellyttävästi vertauskuvallisella tasolla. Moni asia biisissä viittaa informaatioteknologiaan ja sen kautta luotavan yhteyden falskiuteen, mutta se voi olla vain omaa tulkintaani. Joka tapauksessa siinä on pureskeletavaa ja tulkinnanvaraa.

If this is heaven
I don’t know what it’s for
If I can’t find you there
I don’t care

I thought I found a way to enter
It’s just a reflektor
I thought I found the connector
It’s just a reflektor

Reflektor
(Reflektor, 2013)

Kuten tästäkin tekstistä kuuluu, en kuuntele uutta musiikkia niin aktiivisesti kuin joku voisi musiikkitoimittajalta olettaa. Viime vuoden kiinnostavimmat tekstit omasta mielestäni olivat Pearl Jamin Pendulum, Radiopuhelimien Positiivinen paranoia, sekä CMX:n Valoruumis, ja parhaat levyt Fishin A Feast of Consequences, Viikatteen Kymijoen lautturit ja norjalaisen Ida Marian Love Conquers All. Paras levy, jonka koko vuonna kuulin, oli kuitenkin 1970-luvun puolivälissä kadonneen ja sittemin löydetyn Deathin …For the Whole World to See, jonka tekstitkin ovat kyllä rautaa.

Tavallaan vuoden virkistävin teksti löytyi lopulta Ylviksen The Fox -huumoribiisistä. Jos pystyy ylittämään ilmeisimmän vitsin, on kappale mitä mainiota absurdismia, jollaisia irtiottoja ”vakavasti otettavan” popin piirissä ei noin vain tehdä.

Dog goes woof
Cat goes meow
Bird goes tweet
And mouse goes squeek
Cow goes moo
Frog goes croak
And the elephant goes toot
Ducks say quack
And fish go blub
And the seal goes ow ow ow

The Fox
(single, 2013)