Ysärihittejä, industrialia ja kulttiklassikkoja – Rumba listasi viisi parasta Jeesus-aiheista kappaletta

18.04.2014

Jeesus inspiroi yli genrerajojen.

Teksti: Jarkko Fräntilä

”Pitkäperjantai on pääsiäistä edeltävä perjantai. Se on Kristuksen ristiinnaulitsemis- ja kuolinpäivä ja kirkkovuoden ainoa surujuhla”, kertoo meille Wikipedia, ja oikeassahan tuo on.

Pitkäperjantain kunniaksi listasimme viisi parasta kappaletta, joiden nimessä mainitaan Jeesus. Sen kummempia genrerajoja emme kappaleille asettaneet, sillä hyviä Jeesus-aiheisia viisuja löytyy niin kantrista, musikaaleista kuin ysärihiteistäkin. Valinnanvaraa oli järjettömästi, ja monet mahtikappaleet aina Kanye Westin Black Jesusista lähtien jäivät pois. Pahoittelut siitä.

Ensimmäisenä listauksestamme löytyy Ministryn Jesus Built My Hot Rod. Jeesuksen faija Joosef oli ammatiltaan puuseppä, vaan Ministryn mukaan nikkarointitaidot periytyvät isältä pojalle.

Jatketaan auto-teemaisia Jeesus-kappaleita. Carrie Underwoodin Jesus, Take the Wheelissä tarinan kertoja rukoilee Jeesuksen pelastusta. Valittettavasti kappale ei kerro meille, ottaako Jeesus lopulta ohjat käsiinsä.

Underwoodin voimakkaalle kantriballadille on helppo naureskella, mutta sen tarttuvuutta ei käy kiistäminen.

Genesis kuuluu myös ehdottomasti joukkoon – jo yhtyeen nimenkin perusteilla. Jesus He Knows Me eroaa melkoisesti Carrie Underwoodin paatoksesta, ja suhtautuu kriittisesti uskon varjolla ratsastaviin evankelistoihin, joita ajaa eteenpäin raha eikä Sana.

Nirvana esitti Unplugged-konsertissaan The Vaselinesin ihanaisen Jesus Don’t Want Me For a Sunbeamin ja omi samalla kappaleen itselleen. Yhtyeiden versiot ovat kuitenkin niin timanttisia, että alta kuulet ne molemmat.

Viiden listaus on hyvä päättää melkoiseen musikaaliklassikkoon. Sillä mitäpä olisi Jeesus-aiheisten kappaleiden listaus ilman Jesus Christ Superstarin Superstaria? Ja kyllä, tiedämme ettei toisista listan kappaleista poiketen tämän nimessä mainita Jeesusta, mutta antakaa se meille anteeksi.

Nin Jeesuskin tekisi.

Lisää luettavaa