”Kuutripillään Air onnistuu kuulostamaan samaan aikaan modernilta että kierolla tavalla takautuvasti futuristiselta. Välillä kuumatka on venyä avaruuden tuonpuoleisiin sfääreihin, mutta pahimmilta yliannostuksilta vältytään”, kirjoittaa Anna Brotkin arviossaan.
Teksti: Anna Brotkin, kuva: Wikimedia Commons
Air: Le Voyage dans la Lune
EMI
On vaikea keksiä herkullisempaa poikkitaiteellista kombinaatiota: Ranskan elokuvahistorian ylpeys, Georges Mélièsin tieteiselokuva Matka kuuhun vuodelta 1902, ja Ranskan modernin musiikin lempilapsi Air vuodelta 2012 yhdessä ja samassa paketissa. Bändi on tehnyt Mélièsin leffan restauroitua versiota varten uutta musiikkia, ja lopputuloksen perusteella diilistä hyötyvät molemmat osapuolet.
Elektrokaksikko on toki leikitellyt avaruusteemalla ennenkin. Jo bändin Moon Safari -debyytti (1998) vilisi viittauksia ja soundeja ulkoavaruudesta, mutta vasta nyt teema pääsee lopullisesti valloilleen. Pojat on päästetty hiekkalaatikon sijaan jättimäiselle aavikolle leikkimään.
Air sopii Mélièsin 14-minuuttisen klassikon soinnuttajaksi monestakin syystä. Sekä bändin että elokuvan tavaramerkkejä ovat kokeellisuus ja oman taiteenalansa efekteillä leikittely. Ensi-iltansa viime vuoden Cannesissa saanut elokuvan restauroitu versio sai yleisöltä kiitosta modernista musiikistaan, jonka jälkeen bändi laajensi projektiaan kokonaisen levyn mittaiseksi. Pituutta albumilla ei vieläkään ole kuin reilu puolisen tuntia, mutta pidennyksen ansiosta mukaan mahtuivat myös Au Revoir Simonen suloäänet ja Beach Housen Victoria Legrand. Molempien vierailut kohottavat kokonaisuuden arvoa ja lähestyttävyyttä.
Menneisyyden syntetisaattorisoundeilla ja pienillä yksityiskohdilla leikittelevät biisit toimivat tuttuun Air-tyyliin yhdessä ja erikseen. Äänimaailma on elokuvamaisen mahtipontinen. Kuutripillään Nicolas Godin ja Jean-Benoît Dunckel onnistuvat kuulostamaan samaan aikaan modernilta että kierolla tavalla takautuvasti futuristiselta. Välillä kuumatka on venyä avaruuden tuonpuoleisiin sfääreihin, mutta pahimmilta yliannostuksilta vältytään.
Airia on helppo pitää purukumina vailla tarttumapintaa, mutta Le Voyage dans la Lune esittelee myös duon pehmeämpää ja humaanimpaa puolta. Levyn huippukohdat, Legrandilla höystetty Seven Stars sekä timburtonmainen Who Am I Now?, kelpaavat varmasti myös niille, jotka bändiä yleensä karsastavat.