Antti Tuisku julkaisi provokatiivisen pop-timantin – arviossa Valittu kansa

"Antti Tuisku on kahden edellisen levyn ajan ollut Suomen harmaahkolla popkartalla loistava väriläiskä. Valittu kansa nostaa Tuiskun popin kuninkaalliseksi. Se on tällä hetkellä yksinäinen hovi", kirjoittaa Jukka Hätinen.

Antti Tuisku
Valittu kansa
Warner
9,8

Kylläpä kuulostaa laimealta. En kommentoi -albumi nimittäin. Akustinen kitara säestää elektronista popmusiikkia, jota vierineet viisi vuotta eivät ole kohdelleet silkkihansikkain. Antti Tuiskun raikkaalta ja rajuiltakin kuulostaneet rivit ovat juhatapioituneet vauvasta vaariin kelpaaviksi. Banaani ei enää hätkähdytä.

Tuiskun ”yllätysalbumin” singlenä julkaistu Valittu kansa sen sijaan tempaisee maton jalkojen alta. Tuntuu, että Olympiastadion on remontoitu tätä kappaletta varten. Stadikan torni kasvaa täyteen taivasta halkovaan falliseen mittaansa euforisen tsemppi-edm:n nostaessa kierroksiaan. Emme tarvitse Coldplayta enää Suomeen, perukaa myös Chainsmokers.

Albumin tiedotteessa alleviivattiin levyn kunnioittavan eri uskontoja, mutta käsittelevän vahvasti ihmisen tekopyhyyttä. On päivänselvää, että Valittu kansa -kappale kritisoi henkilökulttia. Uskonnollisia teemoja hyväksikäyttäen Tuisku onnistui kuitenkin osumaan hermoon. On silmiä avaava kokemus käydä lukemassa internetin eri alustoilta lukemattomia kommentteja, joissa vaaditaan Tuiskua tilille rienauksestaan. Artistin Instagram-profiilin kommenteissa pohdiskellaan, mitä jo ostetuille konserttilipuille pitäisi tehdä. Kristillisdemokraattien virallista puoluekantaa odottelemme vielä.

Madafakin’ aamen.

”Taiteen kuuluu herättää keskustelua, niin se vain on”, Madonna sanoi New York Timesin haastattelussa vuonna 1989. Kysymyksessä oli Like a Prayer -musiikkivideo, joka palavine risteineen ja stigmoineen aiheutti protesteja ja maksoi Madonnalle muun muassa rahakkaan sponsoridiilin. Videon ohjaaja Mary Lambert myönsi myöhemmin aliarvioineensa fundamentalistien fanaattisuuden ja vaikutusvallan.

Vaikka toistaiseksi Tuisku ei ole muuta kuin sohaissut internetin syvän päädyn horroksesta ja loukannut muutamaa tulevaa ex-fania, myönnän yllättyneeni jo näistä reaktioista. Tuisku itse on kiistänyt huomiohakuisuuden, mutta kyllä levyllä trollaustakin on.

Madonna on provosoinut ja leikitellyt katolisella kuvastolla myöhemminkin ja tutkinut henkisiä asioita joogasta kabbalaan, luultavasti okkultistiset ikuisen elämän rituaalit ovat myös tuttuja. Jollain samantapaisella henkisellä etsikkoretkellä Tuiskukin on viimeisten haastatteluidensa perusteella: elämä ja sen mysteerit kiinnostavat, mutta muistetaanpa pitää hauskaakin.

Valittu kansa -albumin tekstit ovat merkintöjä tällaisella reissulla iltarukouksen yhteydessä kirjoitetuista päiväkirjasta. Ne kertovat pääosin bailaamisesta, morkkiksesta, panemisesta, bailaamisesta, vielä kovemmasta morkkiksesta, kainalon kaipuusta ja jälleen uusista nousuista. Henkinen ulottuvuus asettuu joukkoon toisinaan täydellisen luontevasti (Mistä minä tiedän), joskus itseironisesti (Pidä tunkkis), mutta myös tökerösti (Jumalan kämmenellä).

Antti Tuiskun narratiiviin on kuulunut muistutella siitä, että ”mie haluun olla Madonna”. Nyt Tuisku on tehnyt Madonna-levynsä, niin kliseiseltä ja lattealta kuin se kirjoitettuna tuntuukin. Valittu kansa on temaattinen, provokatiivinen pop-timantti.

Antti Tuiskun narratiivi on kuultu viimeisen viiden vuoden aikana lukemattomia kertoja. Tuisku oli taiteellisessa umpikujassa, hän oli tehnyt menestyksekkään uran pullantuoksuisena popparina, mutta ei hän sellainen halunnut olla. Keikkapaikat alkoivat kutistua ja motivaatio luhistua. Jotain oli tehtävä.

En kommentoi oli suomalaisen uudelleenbrändäyksen sankaritarina. Tuiskusta kuoriutui pesunkestävä poptähti – siis sellainen toismaailmallinen hahmo, jollaisia katselimme nuorempana huoneidemme seinillä julisteista! En kommentoi aloitti ajanlaskun uudelleen. Albumia seuranneet singlet saivat fanit ja faneiksi alkaneet toimittajat huutamaan kuorossa, että Tuisku ei ole edes kykeneväinen tekemään mitään väärin. Anatude oli päivitetty versio Tuiskun uudesta elämästä. Uudeksi pankinräjäyttäjäksi siitä ei ollut, mutta vielä ei ollut tarvettakaan.

Tuiskun ”tauko” on laitettava lainausmerkkeihin, sillä hänen urheilullisia edesottamuksia seurattiin somen ja keltaisen lehdistön välityksellä. Levynkin hän ehti tehdä siinä sivussa. Vain elämää -tähtikausi oli pehmeä lasku, Olympiastadionin keikkajulkistus hallittu kannatuksen tarkistus ja Valittu kansa röyhkeä julistus, johon kaikki aiempi on johdattanut.

Albumilla on sama työryhmä kuin kahdella aiemmallakin. Jurek on tuottanut. Hänen ja Tuiskun lisäksi Saara Törmä, Aku Rannila, Kalle Lindroth ja Henna Sarriola ovat kirjoittaneet kappaleet. Levyllä ei kuulla vierailijoita.

Tempot ja tyylit elävät sen verran, että albumi pysyy mielenkiintoisena. Kappaleet lainailevat suomipopin eri vuosikymmeniltä ja koko kirjosta niin, että albumi kasvaa kiehtovaksi. Valittu kansa on popin luksustuote ja hakuteos, joka jatkaa antamistaan.

”Mä en tapa, mä en varasta, mut kerran saatoin toisen kultaa nusasta.”

Albumin avauskappale Kerran vuodes kirkkoon on ihmisen tekopyhyyttä kritisoiva kappale, jonka tuotanto on kuin Kanye Westin gospelin ja Draken modernin hiphopin ja trapin fuusio. Näiden namedroppien tarkoituksena on kertoa, että Antti Tuisku on nälkäinen.

Häitä ja hautajaisii on kuin Vain elämää -versiointi Vesa-Matti Loirin kappaleesta Olen etsinyt kaikkialta ja Evelinan biisistä Miks. Virsimäistä post-chorusta ei varmasti ole ollut yhdelläkään pop-albumilla ennen tätä.

Jesse tulee aiheuttamaan pahennusta fundamentalistipiireissä ja holtitonta yhteishoilausta klubeilla ja stadionilla: ”Jesse on mun frendi, la-la-la-la-la-laa!” Se on rietas, mutta ei toksinen pikkutuntien yökerho-anthem. Tältä kuulostaisi, jos Teflon Brothers olisi tehnyt Yhtäccii-kappaleen.

Hävytön linja jatkuu albumin euforisissa tanssibiiseissä: Mistä minä tiedän on kuin Movetronia ja saman aikakauden sielukasta brittidancea. Jumalan kämmenellä lunastaa Popkornin JVG:ltä ja kasvaa tyylipuhtaaksi eurotekno-bängeriksi.

Ohjelmassa on myös piano-housea ja gospel-kertosäkeitä, kunnes Tuisku pääsee levyn loppupuolella itsekin Like a Virginin pariin upeassa slovarissa Kahvia ja pullaa:

”Löytyiskö hiihtoliitto tai joku mikä pervoilukerho vaan, missä mäkin saan Madonnaa sunnuntaisin laulaa.”

Valittu kansa päättyy Sit ku me kuollaan -voimaantumiskappaleeseen, joka on albumin toinen Sannin kuuloinen biisi. Pateettinen lapsikuoro taustalle ja mic drop polvilleen pudonneen yleisön edessä.

Antti Tuisku on kahden edellisen levyn ajan ollut Suomen harmaahkolla popkartalla loistava väriläiskä. Valittu kansa nostaa Tuiskun popin kuninkaalliseksi. Se on tällä hetkellä yksinäinen hovi.