”Art Angels on epäkaupallisen merkillinen ja hävyttömän överi levy” – arviossa Grimesin huippuodotettu uutukainen

Grimes.

Grimes
Art Angels
4AD
Arvosana: 8,8

grimesKanadalaisartisti Grimesin edellisen albumin Visionsin ilmestymisestä tulee pian kuluneeksi neljä vuotta. Tummasävyinen, omiin sfääreihinsä kurottanut levy sai kiitosta, mutta antoi myös odottaa jotain vielä kiteytyneempää. Allekirjoittanut muistaa ennustaneensa, että Grimes julkaisisi läpimurtolevylleen näyttävämmän seuraajan vielä vuoden 2012 loppuun mennessä.

Uuden albumin syntyprosessi ei kuitenkaan ole ollut helpoimmasta päästä, eikä Grimes ole Visionsin ja Art Angelsin välillä julkaissut omissa nimissään muuta materiaalia kuin viime vuoden kehutun singlen Go. Valtavirran suuntaan luovinut raita jäi ainoaksi näytteeksi albumiprojektista, jonka artisti hyllytti kokonaisuudessaan lopputulokseen tyytymättömänä.

Julkaisemattoman albumin korvaajaksi viimein ilmaantunut Art Angels katkaisee siivet Gon asettamilta oletuksilta Grimesista listapopparina. Visionsin tavoin se on eksentrinen, venkoileva, hyperaktiivinen kollaasi ja aivan liian omituinen selkeäksi hittituotteeksi. Vuoden 2012 jälkeisiin popilmiöihin mahtuu sellaisia nimiä kuin Miley Cyrus ja PC Music -kollektiivi, jotka ovat määrittäneet kenttää uusiksi, mutta suurelle yleisölle nämä ovat edelleen kuriositeetteja. Tarve tuon yleisön palvelemiseen sai Grimesin aiemman albumiprojektin ajautumaan umpikujaan.

Se että Art Angels on epäkaupallisen merkillinen ja hävyttömän överi levy, ei tarkoita etteikö Grimes olisi kehittynyt juuri pop-elementtien hyväksikäyttäjänä ja omana tuottajanaan. Lainailu on tänä meemimusiikin aikana rutiininomaista ja vaikutteita voi kuulla laidasta laitaan: niin ysäri-industrialia SCREAMissä kuin tyylipuhdasta nykyfolkhippeilyä Life in the Vivid Dreamin helkynnässä. Eikä yhdessäkään moodissa pitäydytä hetkeä pidempään.

Listapopissakaan näin laaja paletti ei ole ennenkuulumaton. Jos Art Angelsille täytyy löytää musiikillisia edeltäjiä, ovat sellaisia 90-luvun lopun poptähtien metamorfoosialbumit: Kylie Minoguen unohdettu Impossible Princess vuodelta 1997, joka punoi purkkapopin aikansa orientalistiseen uuspsykedeliaan ja electronicaan, sekä hieman myöhemmin samaa kaavaa menestyksekkäämmin soveltanut Madonnan Ray of Light. 2000-luvun puolelta Art Angelsin ehdoton esikuva on Gwen Stefanin skaalaltaan hillitön Love. Angel. Music. Baby. Nämä kaikki ovat levyjä joilla pop on naamioinut itsensä ovelasti ympäröivään räikeyteen.

Piilotettujen melodiakoukkujen ja pikkutarkan tuotannon voima valkenee Art Angelsilla hitaasti nimikappaleen, Realitin ja Butterflyn ajoittuessa levyn jälkipuoliskolle. Nämä kappaleet kielivät sävellystyön ja Abletonin parissa vietetyistä pienistä ikuisuuksista, kun puolestaan SCREAM ja Kill V. Maim sijoitettuina albumin alkupäähän antavat vain hämmentävän ja kaoottisen vaikutelman. Jos tämän kokee moitteeksi, twiikatkoon itse kukin soittolistojaan. Kokonaisuudessaan Art Angelsin ensin hallitsemattomalta vaikuttavasta kakofoniasta erottuu viimein oma hienostunut, hallusinatorinen maailmansa, joka on vaikeasti paikannettava eikä lainailusta huolimatta viittaa mihinkään olemassaolevaan. Omalla tavallaan se on Grimesin odotettu Poplevy, mutta onneksi vain sellaisena kuin tuo käsite on olemassa tekijänsä mielessä.

Joni Kling

Arvosteluasteikko:
0–1,9 p. hengenvaarallinen
2,0–4,9 p. kehno
5,0–6,9 p. keskinkertainen
7,0–8,9 p. hyvä
9,0–10 p. klassikko