”Freedom on rapiat puolituntisena niin napakka, että mukaan kaipaisi jo hiukan löysää”, kirjoittaa Kimmo K. Koskinen arviossaan.
Lue Rumban pitkä Lapko-haastattelu tästä.
Lapko
Freedom
(Fullsteam)
Arvosana: 7,9
Kitaraan siirtynyt rumpali Heikkonen saa Jussi Matikaisesta oivan seuraajan, kun otteista ei juuri eroa kuulu. Meno on nautinnollisen jämäkkä kautta linjan, kuten totuttu on.
Uudistuminen lieneekin sisäsyntyistä vaihtelunhalua, sillä Lapko ei ole missään vaiheessa ollut varsinaisesti taiteellisessa ahdingossa eikä energiastakaan ei ole ollut puutetta. Yhtyeen tekemisiin on silti hiipinyt viime levyillä tietty urautuneisuus. Freedomilla soi nyt uutta puhtia saanut yhtye, joka pureutuu biisien ytimeen ja keskittyy olennaiseen.
Levyltä löytyy tälle uudistumisilmiölle tavanomaisia piirteitä: yläkantissa olevat tempot, innokas soitto into ja etukenoinen ote, joka manifestoituu hienoisena puutteena kappaleiden monipuolisuudessa. Mutta Lapko on ilmaissut näitä samoja elementtejä Lapko on läpi uransa, joten uudistuminen jää tavallaan kosmeettiseksi.
Ei niin, etteikö yhtyeen 2000-lukulainen vaihtoehtorock pakahduttavine postpunk-sävyineen toimisi edelleen, mutta mitään radikaalisti uutta Lapkon ilmaisussa ei ole. Placebo kuuluu taustalla edelleen, niin biisien tunteikkuudessa kuin Maljan feminiinisesti kajahtelevassa laulussa.
Freedom on selkeästi biisilevy. Jokaisessa kappaleessa on dynamiikaltaan tehostettu kertosäe, jossa tarttuva melodia kohtaa menestyksekkäästi mukana hoilattavan iskulauseen. Biisien säkeet ja harvat muut osat tuntuvatkin jäävän paikoin massiivisten kertsien jalkoihin.
Säkeiltään poikkeavat kappaleet, kuten riffivetoinen Run Boy Run ja punkahtavasti kulmikas Brave Hands, tuntuvat elähdyttävän muuta biisikatrasta enemmän, vaikka ne eivät sävellyksinä muuten eroa tasavahvan kokonaisuuden tasosta.
Kappaleet on sovitettu taiten, joskin indiekliseitä kaihtamatta. Niiden iskevästä ilmeestä on annettava erityiskiitos, mutta Lapko jumittaa hämmentävän tiukasti perinteisessä popkappaleen rakennekaavassa.
Tämä sovitusformaatti – ehkä radiohakuinen, ehkä ei – toimii takuuvarmasti, mutta se on todella yllätyksetön. Olisi mahtavaa, jos Lapko edes välillä ottaisi hiukan rennommin tai viljelisi kappaleiden rakenteessa jonkinlaista epämääräisyyttä: jamikohtia, sekoilua tai suvantoja.
Materiaalin intensiteetti ja tiivistettyyn muotoon paketoidut kappaleet aiheuttavat albumimitassa omituisen vastaanottoähkyn. Levy on rapiat puolituntisena niin napakka, että mukaan kaipaisi jo hiukan löysää.
Alitajuisesti tai ei, Freedom tuntuu siinä mielessä moderneille musiikkimarkkinoille räätälöidyltä, että liki mikä tahansa levyn kappaleista voi toimia hyvänä täkynä. Irtoraitojen kohdalla tämä tarkoittaa vahvaa suorittamista. Levymitassa samoilla aseilla kärkipaikasta keskenään kilpailevien biisien kattaus käy raskaaksi. Freedom tuntuukin olevan pikemminkin singlekokoelma kuin albumikokonaisuus.
Toisaalta Lapko onnistuu hyvin: biisit ovat kieltämättä loistavia, kertsit jumittuvat tajuntaan, ja meno on jämptiä. Pitkälti samalla kaavalla etenevät ja sovituksellisessa tehomyllyssä käyneet kappaleet eivät silti onnistu saavuttamaan kokonaisvaltaista mielenhallintaa levymitassa.
Kimmo K. Koskinen
Arvio on julkaistu Rumbassa 1/15.