”Kolmikon meno lavalla on musiikillisesti huikeata. Yhteissoitto on aivan omalla tasollaan, eikä vähiten musikanttien teknisen taituruuden ansiosta. Silti tuntuu kuin bändi onnistuisi virran vietäväksi heittäytymällä ammentamaan livenä jostakin kollektiivisesta lähteestä”, kirjoittaa Kimmo. K. Koskinen arviossaan.
Kingston Wallin Facebook-sivu.
Kingston Wall
Kingtime
Svart
Arvosana: 9,0
Sekalaisilta kotivideotason tallenteilta kasattu julkaisu on läkähdyttävä. Psykedeelistä progerockia lähinnä kohtuutasoisella kuvalla ja äänellä on tarjolla kahdeksan tuntia. Harrastelijalaadun perusaineistosta huolimatta yhtyeen livesoitantaa on saatu puunattua mittava otos havainnolliseen kuosiin. Näkö- ja kuulohavainnot tuovat yhtyeen totuudenmukaisesti ja riittävän selkeästi perille.
Kolmikon meno lavalla on musiikillisesti huikeata. Yhteissoitto on aivan omalla tasollaan, eikä vähiten musikanttien teknisen taituruuden ansiosta. Silti tuntuu kuin bändi onnistuisi virran vietäväksi heittäytymällä ammentamaan livenä jostakin kollektiivisesta lähteestä.
Ja se soitto on todellakin kuulemisen arvoista. Vaikka Kingston Wall henkilöityi vahvasti Petri Walliin, kaiken kasassa pitävän basisti Jukka Jyllin merkitystä ei voi vähätellä. Hän toimii esimerkkinä siitä, miten basisti on yhtyeen selkäranka.
Liveotokset taipuvat useissa kohdin levyjäkin vahvemmin rumpali Sami Kuoppamäen temmellyskentiksi. Ja sehän kelpaa, sillä harvoin rönsyilevä ja yliampuva soitto on likimainkaan näin groovaavaa tai kekseliästä. Livenä tämä kolmikon keskinäinen magia ja riehaannus on huomattavasti levytaltiointeja orgaanisempaa – eli jotakin todella kosmista.
Yhtyeen lennokkuudesta saa hyvän kuvan myös lavan ulkopuolella taltioiduista tuokioista. Niissä hahmottuu selkeästi, kuinka omalla radallaan erityisesti Walli liiteli.
Ei voi olla naurahtamatta, kun yli-innokas visionääri selittää basistille, miten biisit menevät. Järjettömältä häsläämiseltä tuntuvat ”ekaks mölinää ja sit tuut mukaan joo joo D:stä vaan ja sit siitä mennään silleen jotenkin siihen toiseen juttuun” -selitykset vaikuttavat niin epäselviltä, että on hämmästyttävää, miten hienosti bändi sai lavalla asiansa toimimaan.
Pahimmat sumut piippuun lataavat yhtyeen vedot Freakout-klubeilla. Meno äityy todella tiheäksi usvaksi, ja esitysten vapaamuotoisuus ja performanssimaisuus tuntuu jo yliampuvalta. Esimerkiksi 20-minuuttinen free jazz –versio Dee-Liten Groove Is in the Heartista on melkoinen pala purtavaksi.
Samantyyppistä hämmentämistä irtoaa muistakin miesten touhuista, mutta paikoitellen Wallin lennokas itsetutkiskelu paljastaa viitteitä miehen herkästä syvällisyydestä.
Vuosikymmen sitten Kingston Wallilta julkaistiin äänitemuodossa hiukan vastaavanlainen livekokoelma Real Live Thing. Kingtime nokittaa cd-pakettia aika selkeästi, vaikka aineisto on periaatteessa samantasoista. Kuvan kanssa elämys on vaikuttavampi, eikä rouhea äänimaailma juurikaan vähennä kokemuksen vangitsevuutta. Oikeastaan pro-tason äänellä ja kuvalla näistä esityksistä katoaisi suuri osa niiden välittömästä ja aidosta tunnelmasta.
Ei Kingtime kuitenkaan ole perinteisessä mielessä kovinkaan viihteellinen dvd-julkaisu, siihen se on liian rupinen ja vaativa. Se on kiinnostava arkeologisesti: materiaalia äimistellessä herää vahva tunne siitä, että näistä esityksistä olisi pitänyt saada olla osallisena siinä hetkessä.
Yhtyeen asemaa suomalaisen progen kaanonissa Kingtime vahvistaa ennestään. Ennen kaikkea julkaisu vahvistaa sen, ettei Kingston Wallin legenda ole syntynyt turhasta.
Kimmo K. Koskinen