Arviossa Tyler, the Creator: Goblin – kohuräppäri on yhtä räävitön kuin Eminem, mutta onko biisikynäkin yhtä terävä?

”Mediatemput ovat jo herättäneet vastareaktion, onhan Tyleria kollegoineen helppo vihata. Ja mikäs siinä, tuntuuhan Odd Future alati kaivavan tempuillaan verta nenästä”, kirjoittaa Anton Vanha-Majamaa arviossaan.

Teksti: Anton Vanha-Majamaa, kuva: Ryan Rigsby

Tyler, the Creator: Goblin
XL

Teiniräppärin puhkihypetetty kakkoslevy on pitkä, raaka ja rönsyilevä.

Vuoden puhutuin ilmiö hiphopissa on ollut losangelelilaisen Odd Future Wolf Gang Kill Them All -kollektiivin nousu. Johtohahmo Tyler, the Creatorin alkuvuodesta julkaistu Yonkers sai ansaitusti palstatilaa myös Rumbasta, ja 19-kesäisen räppärin kakkoslevyä on promoiltu pitkin kevättä. Kyllästymiseen asti.

Mediatemput ovat jo herättäneet vastareaktion, onhan Tyleria kollegoineen helppo vihata. Ja mikäs siinä, tuntuuhan Odd Future alati kaivavan tempuillaan verta nenästä.

Totuus on kuitenkin se, että vaikka Tyler vittuilee bloggaaville ”faggot hipstereille”, on tämä sitä samaa yleisöä, joka hänen musiikkiaan kuuntelee. Keikoilla suuri osa yleisöstä on tullut katsomaan nettimediassa kuumoteltua törkysuista räppäriä, jonka kryptiset lainit ja rupiset soundit kuulostavat pitkästä aikaa tuoreilta.

Tärkein heti alkuun: Goblin ei ole kaiken kohun arvoinen. Se häviää tunnelmassaan ja rehellisyydessään mainiolle, joskin epätasaiselle Bastardille, vaikka siltä löytyy artistin ylivoimaisesti hienoin kappale. Se on edellä mainittu Yonkers, jonka ensimmäiset rivit tiivistävät ison osan Tylerin ongelmista: ”I’m a fucking walking paradox / no I’m not”.

Tylerissa ei ole mitään paradoksaalista. Ei ole ironista, että hän saa yleisönsä Pitchforkia seuraavista hipstereistä. Hän ei ole ensimmäinen skeittaava, fuckia hokeva teinisensaatio, eikä hän ole ensimmäinen musiikkinsa hämärien alter egojen väliseen dialogiin pukeva räppäri.

Goblin on harmillisen viimeistelemätön. Vaikka se on osa Odd Futuren viehätystä, ei kaiken täytyisi aina olla niin raakaa ja rönsyilevää: levyllä on yksinkertaisesti liian monta liian pitkää biisiä. Avausraita Goblin ei ole edellislevyn Bastardin veroinen, lemmenballadit Her ja She ovat kehnoja. Riimeissä lainaillaan liikaa Bastardilta. Biitit ovat kotikutoisia, tuotanto luokatonta.

On silti mieletöntä tajuta Tylerin olevan vasta 20-vuotias. Jälleen edukseen esiintyvä Hodgy Beats on samanikäinen. Tätä vauhtia räppäreillä on vaara palaa loppuun nopeasti. Jotta kupla ei puhkeaisi, tarvittaisiin Goblinin jatko-osalle enemmän oikeita biisejä. Tylerilla on Eminemiltä lainattu tyyli hallussa, mutta kappaleet puuttuvat.

Arvio on julkaistu Rumbassa 8/11