Arvokkaasti vanhentuneiden laulumiesten irtiottoja on nähty viime aikoina riittämiin: Tuomari Nurmio teki Tangomanifestin, J. Karjalainen Lännen-Jukan ja Vesa-Matti Loiri Ivalon. Nyt on Dave Lindholmin vuoro tempaista rovaniemeläisen Jarmo Saitajoen kanssa tehdyllä albumilla, jossa hän versioi klassikoitaan posetiivin säestyksellä.
Posetiivilevyn tekeminen ei sinänsä ole mikään ihme. ”Liian nopee Lindholm” on uransa aikana sutinut maisemaa laidasta laitaan ja tehnyt niin monta täyskäännöstä, että hänen voisi luulla käyvän tuulilasinpyyhkijöiden moottorilla. Albumi jää kuitenkin väistämättä välityöksi, jolla on vain friikkiarvoa. Alle puolen tunnin mitasta huolimatta sen kuunteleminen alusta loppuun vaatii lujaa tahtoa ja vahvan psyyken.
Tusinan biisin lista on juntattu Daven uran merkkipaalujen varaan. Kaikki levylle valitut biisit paitsi Sirkus ja Menneisyys löytyvät vuoden 1996 Valmista kamaa -kokoelmalta. Yllättäen nopeammat rallit, kuten Rock-kukko ja Minun nimi on nimessun, menevät puolihuolimattomasti mutistuina hilipatipippaa-versioina halvan huumorin puolelle, mutta rauhallisemmat kappaleet toimivat kaikessa karuudessaan huomattavasti paremmin.
Vuonna 2002 julkaistun Lähes 50 -kokoelman täkybiisinä julkaistu Menneisyys on albumin komeinta antia. Daven iän myötä tummunut ääni tulee liki kaiuttomalla levyllä kasvoihin kiinni ja saa toivomaan, että joku tekisi vielä hänelle johnnycashit: istuttaisi hetkeksi alas ja laittaisi tekemään kypsän ja syvän albumin, joka aloittaisi uuden luvun mittavan elämäntyön tehneen taiteilijan tarinassa.