”Hän on popin menneisyys ja nykyisyys maailman helpoiten lähestyttävimmässä muodossa” – arviossa Adelen uutuus

”Uusi 25 on Adelen kolmesta levystä kunnianhimoisin ja tasaisin”, sanoo Markus Hilden arviossaan.

Adele
25
XL Recordings
Arvosana: 7,7

adeleKun Adele Adkins edellisen kerran julkaisi albumin, nimeltään 21, vuonna 2011, tuloksena oli 2000-luvun menestynein albumi ja siltä lohkaistiin kolme valtavaa hittisingleä: Rolling in the Deep, Someone Like You ja Set Fire to the Rain. Kuuluisasta kännitwiittajasta tuli hetkessä maailman suosituin laulaja. Ei huonosti.

Sitten Adele oli täysin poissa julkisuudesta kolme vuotta. Hänellä ei ollut edes Instagram-tiliä. Nuo kolme vuotta hän kuittasi sosiaalisessa mediassa tuttuun tyyliinsä: ”You know, life happened”.

Nyt maailma on valmis Adelen toiselle tulemiselle. Noin kuukaudessa se on siirtynyt täydellisestä Adele-hiljaisuudesta taas täydelliseen Adele-dominanssiin. Kulutusennätyksiä rikkonut erinomainen Hello-single, useita korkean profiilin haastatteluja, live-esiintymisiä sekä ennätysmäinen määrä 25-albumin ennakkotilauksia. Billboardin mukaan sitä on fyysisenä levynä myyty kauppoihin sisään 3,6 miljoonaa kappaletta pelkästään Yhdysvalloissa.

Esikoislevyllään 19 (2008) Adele oli XL:n kiinnittämä raakile, jolta odotettiin mukavaa keskitason menestystä, olihan BBC valinnut hänet vuosittaisen Sound of -listauksensa kärkeen. Hyvin nopeasti kävi kuitenkin ilmi miten äärimmäisen harvinaislaatuisesta artistista on kysymys. Muutamassa vuodessa hän valloitti kymmeniä miljoonia ihmisiä klassisella ja perin vanhanaikaisella popmusiikilla. 21 ei ollut albumina mitenkään erityinen, mutta sen hittisinglet singahtivat voimalla napakymppiin.

Uusi 25 on Adelen kolmesta levystä kunnianhimoisin ja tasaisin. Sillä kuuluu ennen kaikkea paine tehdä menestynyt seuraaja 21:lle, mutta myös hyvin vahvasti 1970-luku ja The Carpentersin, Carole Kingin, Aretha Franklinin ja Fleetwood Macin kaltaisia vaikutteita. Kuten kakkossinglellä When We Were Young, joka on aivan ällistyttävän komea balladi. Siinä hän laulaa upeammin kuin millään kappaleella koskaan: ”We were sad of getting old it made us restless/I’m so mad I’m getting old it makes me reckless/It was just like a movie/It was just like a song/When we were young”.

Vieläkö ihmettelette, miksi Adele koskettaa niin Helsingin Kalliossa asuvia mediatyöläisiä kuin pihtiputaalaisia keski-ikäisiä perheenäitejä?

Adele itse on nimennyt 25:n suurimmaksi inspiraatioksi Madonnan Ray of Lightin (1998); levyn, jonka Madonna teki saatuaan ensimmäisen lapsensa. Nyt Adele on tuore äiti. Madonna palasi vahvempana kuin koskaan ja Adele haluaa tehdä samoin. Mutta toisin kuin Madonna tuohon aikaan, Adele ei niinkään juhli sanoituksissaan nykyisyyttä kuin velloo menneessä, ja se voisi olla hänen ongelmansa. Vain kitaran säestämällä A Million Years Agolla hän laulaa jopa turhan dramaattisesti: ”I miss the air/I miss my friends/I miss my mother/I miss it when life was a party to be thrown/but that was a million years ago.”

Ei liene lainkaan sattumaa, että Hellon videon ohjasi Xavier Dolan, joka on tehnyt elokuvia omasta äitisuhteestaan ja joka perusteli muun muassa simpukkapuhelimen käyttöä videolla sillä, ettei pidä nykyaikaisten laitteiden ja autojen kuvaamisesta. Video puhaltaa kasvoille vähintään kymmenen vuoden takaista ilmaa.

Kirjoitin ”voisi olla ongelma”, sillä se ilma ei ole ummehtunutta: suuri syy Adelen viehätykseen ja käsityskyvyn rajat rikkovaan (Taylor Swiftin menestys ja aika paljon päälle) crossover-potentiaaliin saattaa olla hänen iättömyytensä ja nimenomaan kyky kaivella mennyttä luontevasti. Kukapa ei meistä joskus kaihoisasti muistelisi nuoruuden ihastuksiaan ja toilailujaan. Adelella on nuoren ulkonäkö, varttuneen ääni, elämää nähneen tarinat. Adele on hahmona moniulotteinen – välitön, mutta sopivan etäinen, ja tavallinen, mutta erityisen lahjakas. Menneisyyden tilittäminen kappaleissa vain syventää hänen persoonaansa. Ei tulisi ainakaan vielä kolmannen levyn kohdalla mieleenikään sanoa, että ”hei Addy, voisitko jo päästää irti siitä ukosta”, sillä menneen ruotiminen on niin vahva osa sitä Adelea, jota rakastetaan.

25:n nopeammista (lue: keskitempoisista) kappaleista ehdoton helmi on Danger Mousen tuottama River Lea: oodi Tottenhamille, Adelen kotikonnuille, ja siinä voi kuulla vaikutteita Gnarls Barkleyn tuotannosta. Max Martinin kanssa tehty keinuva Send My Love (to Your New Lover) kertoo Adelen lyhyestä suhteesta muutama vuosi sitten, mutta on lähtökohtiin nähden pieni pettymys. Sen sijaan tarttuva I Miss You soljuu vaivatta maaliinsa. Nerokas c-osa viimeistään liidättää Water Under the Bridgen lentoon kuin tuuli olkihatun Lea-joen sillalla.

Äitiyttään Adele korostaa enemmän ainoastaan yhdellä kappaleella. Angelo-pojasta kertova riipaiseva Remedy on Ryan Tedderin kanssa kirjoitettu kertosäkeensä varassa roikkuva balladi, josta voi myös povata singleä.

Ja juuri kun ehdin miettiä, missä viipyy tämän levyn Someone Like You, se liihottelee elegantisti paikalle jousien säestämänä: Love in the Dark on juuri sellainen Adele-kappale, jota miljoonat häneltä odottavat ja johon miljoonat pian ihastuvat. Minä ainakin.

Tasainen ja balladivetoinen 25 on loppuun asti tarkkaan laskelmoitu levy, mutta Adele saa sen kuulostamaan jälleen niin inhimilliseltä ja ennen kaikkea itseltään – kaikista vaikutteista ja nimekkäistä yhteistyökumppaneista huolimatta. Hän on popin menneisyys ja nykyisyys maailman helpoiten lähestyttävimmässä muodossa ja kaiken saamansa huomion arvoinen.

Markus Hilden